Ihan pihalla

Näppituntuma

2012-03-10T16:20:00.001+02:00

Keittiömme työtasolla on vanha yleiskone. Sen vieressä on leivänpaahdin, kahvinkeitin ja leikkuulauta. Muuta siihen työtason osaan ei mahdukaan.Lieden toisella puolella on iso hedelmäkulho ja Ikeasta joskus ostetut reikäpurnukat, joista toisessa pidän sipulit, toinen on täynnä puuhaarukoita, -lastoja ja -kauhoja. Nurkkaan kerääntyy koko ajan erilaisia ongelmajätteitä.

Pitkällä tiskipöydällä on vedenkeitin. Jääkaapin viereisen työtason tilan taas vie vanha kookas mikroaaltouuni. Olisi aika raivata kaikki kaapit ja arvioida, mitä keittiössä yleensä enää tarvitsee. Ehkä siten saisi työtasot edes osittain tyhjiksi.

Joka kerta kun aikoo leipoa jotakin, on työtila raivattava, jotta saa edellä mainitun taikinakoneen käyttöetäisyydelle. Sen jälkeen leipominen on helppoa. Jauhoja en laita koskaan ohjeiden ilmoittamaa määrää, vaan kokeilen sormella taikinan sitkon ja hetken, jolloin taikinan vaivaaminen on lopetettava.
Leivon vehnästä tosin enää harvoin. Alkuviikosta tuli kuitenkin kommenttia, että mummun tai vaarin pulla olisi ollut parempaa kuin kaupan paistovalmiit herkut. Nyt sitä taas olisi pakastimessa.

Näppituntumalla olen valinnut myös mm. uutta työtasoa keittiöön. Olen käynyt kaupoissa tunnustelemassa eri materiaaleja, kaakelien pintaa, ahdistunut verkko-, rauta- , rakennustarvike- ja sisustuskauppojen suurista valikoimista. Kauneus on katsojan silmässä. Modernia vai ajatonta? Lasia vai levyä? Sileää vai struktuuripintaa? Nyt tuntuu siltä, että muutto uuteen asuntoon olisi ollut paljon helpompi vaihtoehto kuin vanhan asunnon remontointi. Se ei nyt vain ollut mahdollista ja keskeneräinen työ pitäisi saada jollakin konstilla valmiiksi.

Jäällä ei ole tarvinnut olla yksin näin hiihtolomaviikolla. Latujen reitit näkyvät jonkin verran muuttuneen.

Kymmenen

2012-03-05T12:43:00.002+02:00

Aikatherine haastoi minut kirjoittamaan asioista, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä. Tässä haasteessa on jotakin samaa kuin tuolla sivupalkissani olevassa linkissä blogiin Three Beautiful Things (3BT), jossa poimitaan jokaisesta päivästä kolme kaunista asiaa.

On siis määrä listata hyvän mieltä tuottavia asioita ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haastevastauksessa kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää) ja kierrättää haastetta eteenpäin viidelle bloggaajalle. Heille tulee ilmoittaa, että he ovat saaneet haasteen sekä mainita haasteen antaja postauksessa.

Aloitin listaamalla sanoja, mikä luonnospostaus näkyi jotenkin karanneen bittiavaruuteen keskeneräisenä, joten se on nyt sitten pakko kirjoittaa valmiiksi.

Ne jotka ovat lukeneet blogiani pitempään tietävät, että kilvoittelen eli kamppailen kipu kumppaninani. Siksi ihan ensimmäinen hyvän mielen tuoja ei olekaan hyvä ruoka (parempi mieli), vaan kivuttomat hetket, jolloin jokin, ihan mikä tahansa, asia saa kivun painumaan taka-alalle ja peräti hetkeksi unohtumaan.

Jo vuosien ajan olen etsimällä etsinyt sellaisia asioita. Olen niitä löytänytkin. Tämä bloggaaminen on yksi niistä ja tämän kautta olen päässyt tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin heidän kuviensa, tekstiensä ja kommenttiensa kautta.

Muita hyvä kivunkamppaajia ovat vunukat leikkeineen ja lauluineen. Heidän kanssaan puuhaillessa arki kremppoineen unohtuu. Samoin käy, kun saa kohdata hyvän ystävän tai naapurin kasvotusten kahvi- tai teekupin ääressä tai ilman niitä. Nämä kultaakin kalliimmat ja nykyään harvinaistuvat keskusteluhetket ovat aitoa ilojen ja huolten jakamista, sillä silloin olemme oikeasti ja kokonaan läsnä. Pienet asiat ovat niitä tärkeimpiä.

Hyvät kävelykengät ja tukeva tuoli tuovat minulle hyvää mieltä. Kävin juuri viime viikolla eräässä huonekalukaupassa koeistumassa ainakin viisitoista erilaista nojatuolia. Ehkä hankin jonkinlaisen keinutuolin seuraavaksi.

Uusitun pesuhuoneen lattialämmitys lämmittää myös mieltäni.

Tuossa jo tuli kymmenen hyvän mielen asiaa minulle. Voisin jatkaa luetteloa: rauhallinen yöuni, rentoutuminen, uusien asioiden oppiminen, kadonneeksi luullun rakkaan esineen tai kuvan löytyminen, lapsuuden muistikuvien eheytyminen, puhutteleva kirja tai elokuva tai laulu/virsi. Laulaminen, itselle nauraminen.

Tulipa tästä erikoinen hyvän mielen postaus. Tällaista tämä arkeni on. Juha Tapio: Kuinka paljon?

Tältä istumalta en ehdi poimimaan viittä bloggaajaa, joille henkilökohtaisesti osoittaisin tämän haasteen. Ota haaste vastaan, jos haluat.

Home Sweet Home

2012-03-03T15:23:00.001+02:00

Kännykästäni puuttuu yksi tarpeellinen ominaisuus. Sillä pitäisi voida etäkastella kukat. Tällä kertaa kävi niin, että kukkien kastelusopimus ehti olla voimassa vain muutaman tunnin. Minulla ei ollut varajärjestelyä. Kuvassa ei kuitenkaan ole kuolleita huonekasveja, koska sain kasteluasian järjestykseen. Nämä versot olin itse leikannut passiflorasta jo aiemmin.

Tosin mustanmerenruusut olivat venähtäneet pituutta liikaa säleverhojen suojassa. Luulen niiden vahvistuvan latvomisen jälkeen.

Elämä virtaa koko ajan ja tuo tullessaan yllättäviä käänteitä. Liikkeellä ja liikenteeessä aistin sen voimakkaimmin.Olen aina ollut sitä mieltä, että autoilu ei ole ihmiselle luontainen tapa liikkua.

Apostolinkyyti olisi sitä hohdokkainta ja hiihtäminen, mutta ne ajat ovat jääneet taakse. Samoin polkupyöräily. Jokaisen pidemmän automatkan jälkeen minulla on tunne, että perille päästyäni osa minusta on vielä matkalla. Jännitän kuoppia, mustaa jäätä, loskaa tiellä, polanteita, vaarallisia uria kapeilla väylillä ja kaarteita ja rekkoja ja liukkautta ja pimeyttä. Ja tuota kaikkea oli. Minua keinutti kuin maakrapua merellä.

"Ja pikkuinen sanoi, että keinutaan." Ja me keinuimme ja leivoimme ja kävimme pulkalla kaupassa ja me ostimme tarra-arkin ja teimme vaikka mitä. Ja nyt on jo iso ikävä.

Sääennuste lupaa suorastaan täydellistä hiihtolomasäätä tulevaksi viikoksi. Muistan, kuinka joskus työaikana tämän vyöhykkeen hiihtolomaviikko vaikutti olevan liian myöhäinen. Ladut olivat roskaisia ja jäisiä. Jospa talvi on siirtynyt hiukan myöhemmäksi. Vastahan se vuodenvaihteessa alkoi.

PS. Tarvitsisin tällaisen laitteen - joskus ehkä tai sitten en.

Luovaa

2012-02-22T14:17:00.000+02:00

Lumikinosten kanssa ollaan vaikeuksissa taajamissa. Suomessa lumenhallinta on kuitenkin maailman mittakaavassa huippuluokkaa, koska yhtään koulua tai lastentarhaa tai muuta palvelua ei ole tarvinnut keskeyttää lumen tai pakkasen vuoksi. Ikäviä onnettomuuksia on tosin sattunut liikenteessä.Katoilta putoavan lumi on myös vaarallista ja liukkaat kadut. Ehkä lentojakin on peruttu ja muutkin joukkoliikennevälineet ovat olleet myöhässä aikatauluistaan.

Omassa pihassa ovat lumentyönnin ja harja valmiusasennossa. Joinakin aamuina ensimmäiset lumet on työnnetty alta pois ulko-oven aukaisulla, siis lehdenhakureissulle lähdettäessä.. Me alkuasukkaat, joka sana tarkoittaa tässä yhteydessä eläkkeellä olevia asukkaita, olemme ryhtyneet popup-talkkareiksi.

Viisi-kymmensenttistä pakkaslumikerrosta jaksaa työnnellä kasoihin ja saa samalla liikuntaa. Hetkiksi voi pysähtyä huokaisemaan ja vaihtamaan kuulumisia, jos satumme pihaan samanaikaisesti. Mikä sen rattoisampaa. Ilokseen sitä lunta työntelee niin kauan kuin vähänkin pystyy.

Jos nyt lumisateista jotakin valittaisi, niin siihen kategoriaan menisi makuuhuoneen ikkunan takana aamuyöllä puoli neljän aikaan kolmeen kertaan edestakaisin kulkeva traktori lumilinkoineen. Unijukka lähtee päivätyöhönsä sillä silmänräpäytyksellä.

Onneksi aamut valkenevat jo melko aikaisin, niin yön lyhyys ei tunnu niin pahalta. Päivätorkut olisivat paikallaan, mutta käskemällähän keho ja mieli eivät rentoudu. Penkkaripäivänä minulle kuitenkin kävi niin, että olisin nukahtamisen vuoksi myöhästynyt sovitusta tapaamisesta, ellei puhelinmyyjä olisi soittanut juuri sopivaan aikaan. Ihan joka kerta en olekaan niin sydämeni pohjasta heitä kiitellyt.

Äidinkielestä II

2012-02-18T16:26:00.000+02:00

Z.Topeliuksen Maamme kirja, jota vielä vanhempieni sukupolvi luki oppikirjana kansakoulussa, näyttää tekemäni kuvahaun mukaan olevan antikvariaatti-, kirpputori- ja huutopistenet-tuote. Itselläni olevan kappaleen kuluneimmat sivut ovat sananlaskuja ja arvoituksia. Siitä kohtaa puuttuu joku sivukin. Tätini nimen jälkeen on merkintä III, jonka ymmärrän tarkoittavan, että Maamme kirjaa on luetettu jo kolmannella luokalla.

Jaksaako tällaista tekstiä lukea edes nykyajan kiireinen aikuinen?
...

"Suomen kieli on luonnonrikkaimpia, säännöllisimpiä, helpoimmin muodostuvia ja soinnukkaimpia kieliä maan päällä. Siinä on mitä kaunein kerakkeiden ja ääntiöiden sopusointu, jossa kohden se on italiankielen kaltainen. Siinä ei ole ensinkään noita inhoittavia suhuaaänteitä eikä noita kovia huokuäänteitä, joita tavataan slaavilaisissa ja lapin kielessä. Siinä on aivan määrätty sointu kuin ranskankielessä. Siinä on useampia muotoja ja vähemmän taivutustapoja ja poikkeuksia kuin latinassa, s. o. suurempia etuja ja vähemmän vaillinaisuuksia. Siinä on tavattoman runsaasti sanajohdannaisia ja -yhdistyksiä, kuten kreikan- ja saksankielessä. Se näyttää siis valinneen mitä parasta on kaikissa muissa Euroopan kielissä; mutta koska ei ole mitään täydellistä taivaan kannen alla, niin ei ole suomenkielelläkään sitä, mikä näyttää olevan tärkeämpää kuin kaikki sisälliset edut, nimittäin suurta kirjallista käytäntöä, laajaa alaa, lähempää yhteyttä heimokielten kanssa ja kunniaa olla loistavan hovin puhekielenä."

Kuuluisa tanskalainen kielentutkija, vieras puolueeton mies, Rask kirjoitti nämä sanat v. 1820.

Z. Topelius jatkaa Maamme kirjassa, Lukukirjassa Suomen alimmille oppilaitoksille korjatussa 28. painoksessa vuodelta 1924 (s. 157-8):

Sen jälkeen kun Rask kirjoitti nämä sanat (v. 1820), on melkoinen määrä kirjoja ilmestynyt suomenkielellä, ja sitä on enemmän vertailtu heimokieliin. Sitä tuntevat ja pitävät suuressa arvossa ulkomaalaisetkin kielentutkijat; mutta ruhtinaat ja hovit eivät puhu suomea, ja Euroopan muille kansoille tämä kieli on käsittämätöntä kuin lintujen liverrys. Ainoastaan joskus kuuntelee muukalainen ihmeissään suomalaisten kansanlaulujen sointuvia sanoja. Ja muille kielille käännettyinä hän ei tiedä, kuinka paljon syvää tunnetta on haihtunut. Sillä suomenkieli on kuin läpinäkyvä verho, josta kaikkialta kansan henki kuultaa. Se on vielä löytölapsi Euroopassa, silkkiin kapaloituna, mutta erämaahan heitettynä. Kun tämä lapsi kasvaa ja voi näyttää toteen sukuperänsä, niin tunnetaan se kuninkaantyttäreksi. Se on kerran tuleva yhtä rikkaaksi suurista ajatuksista, kuin se nyt on rikas viattomasta ihanuudesta. Se on kykenevä ilmaisemaan mitä parhainta ja ihaninta ihmissydän on on synnyttänyt. Sillä siihen on Jumala sille antanut suuria, kuninkaallisia lahjoja, ja tätä lasta tulee meidän käsillämme kantaa ulos maailmaan.

Elävä arkisto: Topeliuksen Maamme kirja kilpailee Raamatun kanssa.

Äidinkielestä I

2012-02-17T19:49:00.000+02:00

Abiturienttien jätettyä opinahjonsa, riehakkaasti ja samalla haikeasti Suomen Kuvalehti räväyttää kansikuvallaan Luin ko. kiinnostavan artikkelin Meillä on kaunis kieli - Miksi emme pidä siitä parempaa huolta. Sitten kävin testaamassa täällä, osaanko itsekään enää suomea. Tulokseni oli 8/10.

Ylioppilaskirjoitusten tulokset äidinkielessä ovat huonontuneet vuosi vuodelta, vaikka kirjoittaminen on lisääntynyt. Nykynuoret kirjoittavat enemmän, mutta he käyttävät tekstinkäsittelyohjelmia, jotka eivät osaa tavuttaa eivätkä tiedä pilkun paikkaa. Äidinkielen kursseja on vähennetty. Englannin kieli jyrää. Ei viitsitä käyttää sanojen hyviäkään suomenkielisiä vastineita. Sä-passiivista syytetään Mika Häkkistä.

Olin ajatellut postata itseohjautuvuuteen perustuvasta Open space -menetelmästä. Jätän kirjoittamani luonnoksen osaksi tätä postausta. Siinähän on kyse vähän samasta teemasta. Kun kirjoitin sitä, ajattelin samalla koulutyötä ja ns. VESO-päiviä (onkohan niitä vielä?), joissa olisi joskus tehnyt mieli käyttää allamainittua kahden jalan lakia.

Open space -menetelmää, jonka on kehittänyt amerikkalainenHarrison Owen, käytetään nykyään perinteisten kokouskäytänteiden tilalla. Oliteema mikä tahansa, on viisasta yhdistää kahvi- ja lounastaukojen synergia jainnostus kokouksen asiaan paneutumiseen ja tuloksellisuuteen. Kyse on meille niin tutustaworkshop-työskentelystä, joka sopii sekä pieniin että suuriin seminaareihin.

Open spacessa on neljä periaatetta ja yksi laki.
Kuka tahansa onkin paikalla, on oikea henkilö.
Mitä tahansa tapahtuu, se on oikein.
Kun jokin alkaa, sen alkamisaika on aina oikea.
Workshop loppuu, silloin kun se loppuu.

Ja se yksi ainoa laki on kahden jalan laki. Mikäli kenestätahansa workshopissa tuntuu, että hän on väärässä paikassa, on käytettävä kahtajalkaa ja mentävä mielenkiintoisempaan paikkaan. Voi mennä vaikka kahville, jossiltä tuntuu. Sanovat, että tällä tavalla workshopeista vuotaa negatiivistaenergiaa ulos ja positiivista tulee sisään.

Open space lopetetaan jakamalla kokemukset lyhyesti.

Jos nyt kukaan sattuu enää olemaan paikalla. Ex-open painajaisuni.( kirj. huom.)

Lisätietoja kiinnostuneille: http://www.openspaceworld.org/

Kaikki alkaa sydämestä

2012-02-14T20:35:00.000+02:00

Kuvalähde: Suomen Sydänliitto ry

Tänään sydämet kertovat rakastavaisten päivästä. Poikkesin lähileipomossa. Arvattavasti tämän päivän suklaakuorrutteisia leivoksia koristivat vaaleanpunaiset marsipaanisydämet. Ostin yhden ohrarieskan, tavallisen pullapitkon, pussillisen eilisiä voirinkeleitä ja yhden ystävänpäiväleivoksen. Söimme sen mieheni kanssa puoliksi teen kanssa. En muistanut ottaa siitä kuvaa. Tuo lainattu kuva on parempi. Ja linkin takana on tärkeää asiaa.

Ystävyydessä on kyse jostakin muusta. Siitä olen kirjoittanut sinne tänne jo monena vuotena. Olen edelleen samaa mieltä.

Siis hyvää ystävänpäivää, kaikki blogiystävät! Voikaa hyvin!

Pilkkomista ja jakamista

2012-02-10T14:22:00.000+02:00

Koulujen sanomalehtiviikon päätteeksi täällä on tapana järjestää koululaisille sanomalehtien lukemiseen innostava tietovisailu. Kuuntelin sitä testatakseni omia tietojani. En olisi osannut vastata kaikkiin kysymyksiin, vaikka olen median uutisvyörytyksen kohteena ihan liikaa. Uutisviisaat koululaiset tiesivät todella hyvin missä mennään.

Tarvitsen omaa aikaa. Otan sitä lähtemällä michelintopattuna mummona pakkaskävelyille lähipoluille. Kaupungilla käväisen vain pakosta kuten tänä aamuna. Paluumatkalla poikkesin apteekissa hakemassa muovikassillisen lääkkeitä ja lääkkeenomaisia tuotteita. Olin ensimmäinen asiakas oven edessä. Viereinen valtava ostoskolossi kumisi tyhjyyttään, vaikka onkin perjantai.

Ostin muistaessani pussillisen kukkamultaa, koska mustanmerenruusut näkyivät jo tietävän kevättä hennonvaaleanvihreine versoineen. Teeruusu näytti menetetyltä, mutta juurista nousee yksi uusi verso ja kaksi vedessä levännyttä pistokasta oli alkanut työntää lehteä. Laitoin nekin ruukkuihin.

Pilkoin myös ikivanhan sainpauliani lehdistä kloonatut uudet yksilöt omiin ruukkuihinsa. Saa nähdä, suuttuivatko. Samalla saksin passiflorat melkein alas. Passiflora citrinasta sain syksyn aikana kolme siementä (?), jotka visusti talletin. Luin kuitenkin netistä, että siitä voisi ottaa pistokkaitakin. Taidan kaivaa biojätteeseen laittamistani osista vielä muutaman juurtumaan. Oli tuo kärsimyskukka viime vuonna ihana päivieni piristäjä keltaisine kukkineen.

Kuvat ovat toissapäiväisiä. Onko keinolumi parempaa kuin luomulumi?

Viikon biisi olkoon Tällaisina aikoina. (Yö) Hyvää viikonloppua kaikille "vanhoille" ja uusille lukijoilleni!

Halot

2012-02-04T09:44:00.000+02:00

Tulipalopakkaset ovat haloilmiöiden aikaa. Upeimmat halot olen nähnyt pari vuotta sitten Pohjanmaalla. Olen nähnyt niitä usein myös täällä. Kuvani eivät ole kummoisia, mutta saa niistä selvän, mistä on kysymys. Tällä pakkasviikolla näin yhden pystyhalon, joka jäi kuvaamatta, koska olin auton ratissa.

Eilen ajattelin, että sää lupaisi komeita haloja. Laittauduin puolisen aikaan avarammalle paikalle. Pakkasta oli lähestulkoon kolmekymmentä astetta, kun lasken mukaan tuulen hyytävyyden. Aurinko helotti täydeltä terältä. Aurinkolaseista huolimatta oli aivan liian kirkasta edes etsiä koko haloja. Otin sitten summamutikassa muutaman kuvan lähisaaren tietyömaan takaa ja kiirehdin kotiin lämmittelemään hyppysiäni.

Kuvassa on hiukan siperialainen tunnelma. Liikennettä tuntui olevan tavanomaista vähemmän ja työmaakin vaikutti hylätyltä. Työ etenee joko pohjoisempana tai sitten tälläkin ulkotyömaalla on pakkasraja.

Tärkeintä on kuitenkin, että tuli kävellyksi, koska tänä aamuna kotimittari näytti 32 astetta miinusta ja ulkoilu ei ole sen helpompaa. Virallisten mittauspisteiden mukaan lämpötila on miinus 33. Yksi varisparvi näkyi lentävän saaresta kohti mannerta ja täällä rannassa kolme harakkaa lensi peräkkäin pitkin rantaviivaa.

Älä vedä henkeä

2012-01-31T17:42:00.001+02:00

On toisaalta kummastuttavaa kuunnella radiosta ohjeita, miten talvella tulee pukeutua. Kuuntelevatko niitä ne, joilta tarvittava tieto puuttuu? Ehkä heillä ei ole aikaa. Minulla on ja vasta nyt ymmärrän, miten vaarallista pakkanen on. Pakkanen nostaa verenpainetta, raa´an ilman suun kautta hengittäminen vaurioittaa keuhkojen limakalvoja ja mitä muita ohjeita niitä nyt on tullutkaan. Riskiryhmät, olkaa varuillanne. Olen siis kuulolla.

Pakkasvaroituson siis paljon muutakin kuin pukeutumisen ohjeistamista. Aamulla herätessä kotimittari näytti pyöreät kolmekymmentä. Kun aurinko alkoi hyväillä pohjoisrinteen puiden latvoja, päätin lähteä ulos. Tuntui, että verenpaineeni laskisi, jos pääsisin parin sisäpäivän jälkeen ulos. Puin kommandopipon päähäni, kiedoin kaulaliinan suuni eteen, nostin toppatakin hupun ylös. Testasin pakkaskestävyyteni viemällä ensin lehdet keräyslaatikkoon.

Toin postin sisälle ja lisäsin yhden kaulaliinan kasvojen suojaksi. Näin hengittäminen onnistui myös suun kautta. Ainoa hankaluus oli silmälasien huurtuminen. Jouduin ottamaan lasit vasempaan käteen. Oikealla käytin muutaman kerran kameraa. No, täytyy myöntää, että oli kylmää. Vaikka aika meni ihastellessa kuulaan kirkasta kuuramaisemaa, aivoissani raksutti vasta opittu tieto. Kun käsiä alkaa palella, niiden lämpötila on laskenut jo viiteentoista asteeseen. Se tuntuu minusta jo vaarallisen kylmältä. Niinpä enemmät kuurakuvat saivat minun puolestani jäädä ottamatta.

En viitsi ostaa akkulämmitteisiä jalkineita, joita kyllä näkyy olevan kaupan. Käytän vanhoja villasukkia kesälenkkareissa, puen toiset isommat lenkkarien päälle. Varpaat tykkäävät. Viime viikolla eräs nuori neito pysäytti minut kävelytiellä ja kysyi, miksi minulla ei ole kenkiä jalassa. Olen jo monta vuotta pakkasilla tallustellut em. kotikutoisilla feikkitöppösillä eikä kukaan ole ihmetellyt. Tosin aika usein olen itse ehtinyt selittää tapani kierrättää venähtäneitä villasukkia tällä tavalla. Olin ilahtunut tämän nuoren käytöksestä. Onneksi täällä kanssaihmiset välittävät vielä lähimmäisistään.

Ei henkeä muuten tarvitse vetää muulloinkaan. Uloshengityksen jälkeen keuhkot täyttyvät ihan itsestään. Silti välillä kehotetaan vetämään henkeä, mutta se onkin jo ihan toinen juttu.

Jos ma leikille rupean

2012-01-24T10:03:00.000+02:00

Vuonna 1930 WSOY:n julkaisemassa Kansakoulun lukukirjassa II (toim. K.A.Horma, Hilda Huntuvuori ja E.A. Saarimaa) jo valitetaan, että "unholaan tai hämärään muistokammioon ovat vähitellen peittyneet enimmät vanhanaikaiset leikit, joilla kansa ennen ilosti ja sulosti pirttisten joulunpyhäinsä viettoa." Jos ovat katoavaa kansanperinnettä 1950-luvun leikit nykyään, niin alla mainituista en ollut kuullutkaan eikä minulla ole niiden kulusta minkäänlaista käsitystä.

On ollut runojen laulamista, pari- ja piiritansseja, arpaleikkejä, urheiluleikkejä ja voimainkoetuksia. Naurua herättäviä pilaleikkejä kerrotaan leikityn paljon: Markuksen tervehtäminen, otavan kääntäminen, uunin muuttaminen, kukon kengitys, pippurin punnitus, kurjen kuljetus.

On leikitty kotoisia kuvaannollisia leikkejä kuten "sudennuottaa", oltu "myllysillä", "paistisilla", "nauriisilla". Täällä Savossa päin kerrotaan leikityn "hapanlohkoleikkiä". Siinä on yksi keittäjänä, toinen hierimenä ja muut piirissä. Keittäjä heitä vuoroon pyörittää, mutta hierimen on koko aika pyörittävä, ettei hapanlohkokeitos pala pohjaan.

Mainitaan myös "laivasilla olo" ja "hanhisilla olo". Hanhisilla oltaessa leikkijät asettuvat pitkään jonoon, tyttö pojan ja poika tytön eteen. Jono on olevinaan hanhia ja jonon eteen vastapäätä asettuu yksi pari joutseniksi, pitäen toisiaan kädestä kiinni ja niin muodostaen portin.

Kaikki 41. lukukappaleessa mainitut leikit ovat minulle vieraita. Viimeksi mainitun kuvaus tuo kuitenkin mieleen omasta lapsuudesta tutun "viimeinen pari uunista ulos"-leikin, koska siinä kaikki pääsevät vuorollaan joutseniksi.

Mainitsemaani laivasilla oloa kirjoittaja pitää kauniina näytelmäleikkinä. Siinä ostetaan laivaa. Nuoret menevät lattialle istumaan, tyttö pojan ja poika tytön syliin. Sitten he alkavat käsillään soutaa laivaa ja laulaa runon säkeitä. Laivan ostajat tulevat tupaan. Kysellään laivan hinta, tekijät ja lopulta tehdään kaupat.

Kyll´ on pursi purjeinensa
sorea kuin Suomen sorsa.
Sen on kaula kaarellansa
niinkuin neidon kenokaula.
Sen on laidat laadullansa
kupuvat kuin taivaan kaari.
Mastot ovat muhkeammat
korven kuusta korkeammat.
Hinta vain on hiukan kallis.

Mitä maksaa meren kukka,
kuta Samponen sorea?

Kaksi kattila rania,
kolme lehmän kompsukkata,
viisi Viipurin rahoa,
kuusi kultatynnyriä.

Tämäkin leikki vaatii runojen ulkoa osaamista ja laulamista. Ihminen on luotu laulamaan. Jostakin sielun sopukoissa viimeisinä säilyvät lapsuusaikana opitut laulut ja virret sanoineen.

Ns. ulkolukuoppimista ei kai nykyään pidetä kovin hyvänä opetusmetodina. Itseäni ei ainakaan lainkaan kaduta, että olen aikoinani joutunut opettelemaan ulkoa jopa proosaa.

Kuva on julkaistu aiemmin täällä.

Puhelin tietää

2012-01-20T10:23:00.000+02:00

Mitä voi päätellä siitä, että käyttämästäni läppäristä A- ja S-näppäimissä on melko syvät kuopat? E-näppäin on kulunut F:ksi. N, R ja K ovat myös erittäin kuluneet. Luultavasti asia kertoo jotakin tiettyjen kirjainten taajemmasta esiintyvyydestä kirjoituksissani. Tai siittä että en kirjoita kymmensormijärjestelmällä. Tai että kone on jo vanha. Tai että en istu ergonomiseti oikein.

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä hehkuttavan somettuvan kansalaiskyhteiskunnan tunnetilat ja mielialat tullaan tulevaisuudessa ehkä päättelemään tällaisistakin vihjeistä. Tai tavasta, jolla hipaisunäyttöjä käsitellään. Itse kirjoitetut tilapäivitykset muuttuvat tarpeettomiksi. Miksi vaivautua, antaa tekniikan hoitaa.

"For example, it monitors certain inputs, such as the speed at which a user types, how often the "backspace" or "special symbol" buttons are pressed, and how much the device shakes. These measures let the phone postulate whether the user is happy, sad, surprised, fearful, angry, or disgusted, says Hosub Lee, a researcher with Samsung Electronics and the Samsung Advanced Institute of Technology's Intelligence Group, in South Korea. Lee led the work on the new system. He says that such inputs may seem to have little to do with emotions, but there are subtle correlations between these behaviors and one's mental state, which the software's machine-learning algorithms can detect with an accuracy of 67.5 percent." (Lähde: technology review, published by MIT)

On toki turvallista tietää, että puhelimen avulla minut voidaan jäljittää, jos olen eksynyt. Jotenkin en silti pidä ajatuksesta, että kantaisin mukanani jotakin piisirua (?), joka piirtää kokoaikaista reittiä ja käyrää kulkemisistani, tekemisistäni, tunteistani ja mielialastani jonnekin kyberavaruuden tietokantoihin. Silti olen havainnut itsessäni jo pelon mahdollisesta nettimottiuhkasta.

Joko olen pudonnut kärryiltä? Ja haluaako yhteiskuntamme kaltaiseni ihmiset takaisin enää samoille rattaille lainkaan? Tällaisia asioita tuli mieleeni presidenttivaalikeskusteluja kuunnellessa, kun teeveeruudulla siirryttiin käden hipaisulla screenillä milloin facebookiin, milloin twitteriin. Ihanko totta sitä pitäisi joka paikassa olla yhtä aikaa?

Edit klo 17.30

Vaihdoin kielistudiokuvan toiseen, koska siihen liittyvä teksti oli kadonnut. Oikean käden alla on varmaan jokin mystinen näppäin, joka päättää puolestani ja sensuroi turhat jutut pois. Rentouttavaa vaaliviikonloppua kaikille!

Sininen huivi (Souvarit) ja sama alkukielellä Пoдари мне платок.

Kyllä minä niin

2012-01-19T15:58:00.000+02:00

mieleni pahoitin ja ajattelin, että olisi pitänyt kääntyä takaisin siinä kohdassa missä ne kaksi isoa koiraa seisoivat ja odottivat, että minä väistäisin niitä tien toiseen reunaan. En minä siitä, että vanhempana jouduin väistämään, vaan siitä maisemasta. Ylempi kuva on vuoden takaa, jolloin kyllä jo tiesin odottaa hakkuuaukkoa. Vasemmalla oli vielä sentään puustoa jäljellä.

Puolen kilometin päässä tästä kohdasta aukon (= tien) reunaan jätetyt maisemointipuut kaatuivat myrskytuulessa tielle. Eräs naishenkilö autoineen jäi puiden alle. Luulisi metsänhakkaajien jo tietävän, että yleensä aina käy näin. Linnunlaulupuutkin kaatua rojahtavat, kun kasvinkumppanit viedään viereltä.

Kyllä asuntoja toki tarvitaan ja rahan pitää koko ajan kiertää. Rakentaisivat nyt sitten kerralla kunnolla, ettei parin-, kolmenkymmenen vuoden päästä tarvitse purkaa. Olisi hyvä jos ns. pienet pintaremontit riittäisivät. Uusia materiaaleja kehitetään ja otetaan liian äkkiä käyttöön. Sitten todetaan, että sen ja sen ja ehkä kenties mahdollisesti senkin yhteisvaikutuksena on syntynyt myrkyllisiä yhdisteitä, jotka ovat terveydelle vaarallisia.

Siitä minä ja kyllä tuosta maisemastakin. Minä metsäläinen suomalainen.

Nuutinpäivänä

2012-01-14T16:48:00.000+02:00

Vanhan kansan mukaan talven selkä on nyt taittumassa. Vastahan tuo tuli. Tuuli tuivertaa ja tuiskuttaa polut ja pihat tasaisiksi. En ole selkäleikkauksen jälkeen lumikolaan juuri koskenut. Nämä uuder nietokset eivät ole suojalunta, joten päätän hakea taloyhtiön pitkävartisen lumilapion. Kokeilisin putsata sillä edes oman pihakäytävän.

Eteisessä taiteilen ruskeiden villasukkien päälle valkoiset kesälenkkarit ja sitten niiden päälle toiset villasukat, harmaat. Toppavaatteiden alle puen sopivasti kerroksia. Kierrän punaisen ohuehkon kaulaliinan neljä kertaa kaulan ympäri. Villapipo päähän, huppu ylös, rukkaset käteen ja avain mukaan. On valmiiksi hiki. Vien biojätepussin samalla kun haen sen lapion.

Viima tunkee heti kauluksesta sisään eikä lapiotakaan näy missään. Kiertelen pihoja. Ei löydy. Olisi pitänyt ostaa uusi oma lapio rikkimenneen tai varaston uumenissa saavuttamattomissa olevan tilalle, harmittelen. Ettei nyt aikomukseni muuttuisi savolaiseksi projektiksi. Vihdoin kaksi koulupoikaa vinkkaa, että lapio saattaa olla luistinradalla. On niitä kolia ja pihapenkkejä ennenkin kadonnut pihaltamme. Kiipeän pienen rinteen ylös. Siellä se on peittymäisillään lumeen. Päivä on pelastettu.

Siirtelen kevyttä lunta noin tunnin ajan ja muistelen samalla, miten rivakasti sama homma hoitui vuosikymmeniä sitten eikä tarvinnut seurata sykettä. Meitä oli yleensä kolme aamuvirkkua lumenluojaa. Aika on muuttunut. Nykyisin puskutraktori käy päivällä työntämässä sepelinsekaisen lumen lasten leikkikentälle.

Kuva on viimetalvinen, mutta tänäänkin aurinko jo kierähti näkyviin noin varttitunniksi. Tietää kevättä.

Jatkuvaa muutosta

2012-01-12T21:01:00.001+02:00

Talvi tuli kai jäädäkseen, vaikka lämpötilat ja ilmankosteus vaihtelevat suuresti. Kuuran kuorruttamien koivujen latvoissa varikset ovat pitäneet vahtia. Olen seurannut myös oravien leikkisää runkopiilosta. Jäniksestä näin vain jäljet, kun kiertelin tutkimassa lähistön tutut paikat. Neljä myrskytuulen kaatamaa puuta olen löytänyt, yksi niistä on vielä porttina rantatiellä.

Täällä virtuaalissa vauhti alkaa myös huimata. Koska reklamaatioasia operaattorimme kanssa on kesken, tilapäisratkaisu on vähentänyt suuresti koneella viettämääni aikaa. Siinä on hyvät puolensa. Liikelääkettä tulee paljon enemmän, tosin liian vähän vieläkin.

Huomasin muuten äsken, että nyt täällä Bloggerissakin voi ketjuttaa kommentit, mikä on mielestäni tervetullut muutos. Otin sen käyttöön ainakin kokeeksi tämän ohjeen mukaan.

1. Mene asetuksiin ja valitse kohdasta Muu>salli blogisyöte>täysi
2. Tallenna
3. Asetukset>Tekstit ja kommentit>Kommenttien sijainti>Upotettu
4. Tallenna

Vielä kun osaisin laittaa profiilikuvat kuvina näkyviin tai kokonaan pois, niin kommenttilaatikko näyttäisi mielestäni kauniimmalta. Neuvoja, kiitos!

Tuntuuko tutulta

2012-01-10T19:17:00.000+02:00

....

Mikä poisti entisajan kauppojen omaperäisen ilmapiirin? Kiire, raha, terveydenhoitolautakunnat, eri tuotteisiin erikoistuneet liikkeet, toisin sanoen nykyaika. Ajan myytti, raha, panee ihmiset vaatimaan aina jotakin uutta, mainonnan toimiessa välikappaleena, tehokkaana, tyrmäävänä aivopesuna. Varsinkin psykologinen mainonta on tekijä, mikä salakavalasti nostaa liikkeen myyntikäyrää sekä panee ihmiset huokaamaan rahan toivottoman pikaista katoamista kukkaroista. Mainos nimittäin tekee kaikkensa niukan talouskassan ympärikääntämiseksi.

Itsepalveluliikkeet ovat ansa, satumaisen viehättävä, mutta kuitenkin niin sydämetön. Astuttuaan sisälle tällaiseen "supermarket"-liikkeeseen olisi perheenemännän syyytä jo ovella ottaa erittäin karski asenne, harppoa tunteettomasti ylellisyyshyllyjen ohitse, siepata leipäosastolta välttämätön limppu kainaloonsa, suunnistaa maitotiskille ja sitten vielä hankkia päivällistarvikkeet. Kaiken on käytävä tehokkaan nopeasti, muuten viritetty ansa laukeaa.

.... Uudenaikaista kaupankäyntiä. kirj. Asta Viitala Kotiliedessä N:o 1 Tammikuu I, 19...

Olen joutunut viettämään aikaa lajitellen vanhoja kirjoja, lehtiä, kirjeitä, kortteja ja kaikenlaista sälää, mitä laatikonpohjille on kertynyt kymmenien vuosien aikana. Työ etenee hitaasti monestakin syystä. Tulee silmäiltyä pitempään milloin mitäkin. Jätin tuosta lainauksesta vuosiluvun pois tarkoituksella, jotta voitte arvailla, minä vuonna ko. artikkeli on kirjoitettu.

Nykyään olemme paljon agressiivisemman psykologisen mainonnan kohteita. Itse asiassa koko asiaa ei aina edes tiedosta. Kauppaan mennessä kannattaa olla valmis ostoslista mukana ja pitäytyä siinä.

Sähköllä vai ilman vai sekä että

2012-01-04T15:09:00.000+02:00

Sähköjen katkeaminen hiljentää hetkessä huushollin. Ei humise ilmanvaihto, ei läppäri, ei hyrise pakastin eikä jääkaappi. Kaikki punaisina, sinisinä tai oranssisina kiiluvat valot sammuvat. On kuin aikakin seisahtuisi. Otetaan kynttilät ja tulitikut esiin tai annetaan niidenkin olla. Kuunnellaan hiljaisuutta. Se on luksusta nykyään. Melunsietokipurajani tuntuu alenevan vuosi vuodelta.

Muutaman viikko sitten olin pulassa oman moottorisänkyni kanssa, vaikka sähköt toimivat. Insinööritaidoissani on vakavia puutteita. Jostakin syystä olen oppinut erityisen varovaiseksi kaikenlaisten sähkölaitteiden kanssa.

Valitsen televisiosta iltaisin ns. kuunneltavia ohjelmia. Kuuntelen puhetta. Olin siis kuunnellut telkkarista jotakin keskusteluohjelmaa ja nostanut sängyn pääpuolta hiukan koholle, jos vaikka välillä haluaisin vilkaista kuvaakin. Olin torkahtanut kesken ohjelman, mikä ei ollut ensimmäinen kerta. Havahduttuani hereille totesin, että kaukosäädin oli lakannut toimimasta.

Vaikka oli myöhä, oli pakko piristyä ja tehdä tähdellisiä valintoja. Tarkistin kaikki sähköjohdot, ei apua. Kokeilin toista säädintä, siinä vilkkui sentään valo, mutta se keskusteli vain väärän, minulle liian pehmeän sängyn kanssa. Vaihdoin patterit, mutta ei sekään auttanut. Kokeilin asettua sänkyjen päälle poikittain. Ei hyvä.Yritin myös kiskoa patjaa lattialle.Keskeytin sen, kun huoneeseen ei olisi jäänyt enää jalansijaa. Oli pakko nukkua liian pehmeällä alustalla.

Sähkö on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Hyvää tulevaa vuotta 2012

2011-12-31T18:02:00.000+02:00

Onnellinen ilta

On taivas himmentynyt hentoon sineen,
ja sinenevät varjot hankien,
mut vielä hohtaa katu luminen
heleine lyhtyineen ja unelmineen.
Ma kuljen keveästi kotiin päin,
kun hämyyn värähtelee ensi tähti.
Pois kaikki tuska povestani lähti,
ja ilman syytä autuaaksi jäin.
Vain lumen rauha, sinen kuulakkuus,
vain tähden jälkeen vieno tähti uus,
vain tieto: huoneessani lämpimässä
hymyilee ruusu yksin hämärässä,
hymyilee ruusu lehdin hehkuvin.
Yön sini, ruusu! Mitä toivoisin?

Saima Harmajan runon poimin Gummeruksen Elämäni runot -kokoemasta (s. 209) ja sinisen kuvan otin iltapäivällä jäätymisvaiheessa olevasta Kallavedestä.

Voi sentään!

2011-12-30T07:41:00.000+02:00

Mistä näitä tuulia oikein riittää? Hannu-myrskypäivänä äkkinäinen puuska sai minut tuntemaan itseni melkein lentokykyiseksi ja pakotti auton turvaan. On ollut vesisadetta, räntää, loskaa ja kirkkaita päiviä välillä. Ihan jokaiseen makuun. Luntakin tuprutti juuri sopivasti aatoksi, niin paljon, että Puijon laella olisi luullut talven olleen tavanomaisempi.

Mihin tämä pimeä syksy ja kokonainen vuosi taas solahti? Olisi inventaarion paikka. Jätän sen väliin, koska ei sitä kyllä saa, mitä tilaa. Parempi olla tilaamatta. Jouluajassa on ollut parhainta lasten ja vunukoiden tapaamiset ja yhteiset hetket. Ystävien kortit, kirjeet ja puhelut. IT-aikana myös sähköiset viestit. Niistä kaikista tämä minulle uudella i-kielellä nimetty Liisi-mimmi on iloinnut.

Olisiko ollut aatonaatto, kun tarkoitukseni oli ostaa jouluksi voita. Lähikaupan voihylly oli tyhjä. Ylemmältä hyllyltä löysin viimeisen pienen paketin luomuvoita. Ihan riittävästi meille, koska remontin keskellä jätin jouluvalmistelut suosiolla sikseen.

Joulupukkia odotettiin keskimmäisen perheessä jo hiukan edellisvuosia rennommin eikä pienimmäinenkään toisten joukossa arkaillut. Alvan ensimmäinen yövisiitti ilman vanhempia onnistui myös hyvin. Mummu kelpasi kylvettäjäksi, mutta toki joutui selittämään, miksi valmiilta näyttävään saunaan ei voinut mennä. Eikä aamupalalla kastunut vaatteetkaan, koska joimme maitoa ihanasti siemaillen.

Postilaatikolle on ollut iljanteisten polkujen vuoksi liian pitkä matka aamuisin. Eilen illalla päivän posti ehdittiin hakea vasta iltaseitsemältä. Selasin uutta Kodin Kuvalehteä ja silmiini osui heti artikkeli "Mummu on in". Se oli lyhyt juttu maatuska-puunukeista. Olin juuri konttaillut pitkin lattioita ja etsinut puuttuvia puunukkien puolikkaita. Jokainen tytöistä haluaa leikkiä juuri niillä. Ovat in, aina olleet.

Netistä löytyy tietoja kyseisten nukkien historiasta ja symboliikasta. Lapset eivät historiasta välitä ja ymmärtävät symboliikankin heti ihan itse.

Alakuvassa pilven sisässä lepäävän Puijon jouluyön tunnelmaa. Lämpötila oli nollassa, ilmankosteus korkea. Kallaveden pinnan tasosta katsellen taivas oli niin kirkas, että tähdet näkyivät. Joulun tähdet.

Rauhallista jouluaikaa

2011-12-20T14:10:00.000+02:00

Toisenlainen joulu. Toisenlaiset lahjat. Toisenlaiset jouluvalot. Jokainen joulu on omanlaisensa. Jouluun tiivistyvät kaikki lapsuuteen ja perhe-elämään liittyvät odotukset ja täyttymykset - ja varsinkin ne täyttymättä jäämiset. Omat ja viereltä katsotut.

Mustaa joulua ei mielestäni ole, vaikka sitä lupaavat. Tällä hetkellä odotetaan valkoista joulua. Ehkä turhaan.

Varmaankin joulun väreistä löytyy koko väriskaala. Havun- tai sammalenvihreä ovat myös joulun värejä. Näillä säillä ikimetsässä onvihreänä suojana "kahden puolen kuusiseinä, latvat sumuun häipyneinä".

Keltaoranssiakin kynttilän hennosti lepattavassa liekissä, takkatulessa. Sinisenkin joulun olen nähnyt, tosin vasta sen jälkeen kun aloin käyttää digikameraa.

Vai onko joulu punainen? Joulukukat, ruusut ja tulppaanit, omenat, tonttulakit, lasten jännityksestä hehkuvat posket, jouluastiat, joita tiedän joillakin olevan. Puolukat ja karpalot.

Harmaatakin löytyy naavaparroista, mummojen neulomista villasukista ja suomalaisten vaateparsista, hirsimökkien ulkoseinistä, hiuksista.

Kenellä kultaa ja hopeaa, kenellä oljenkeltaista. Himmelit. Hyasinttien lila. Tummaa harmaata vanhan saunan seinissä. Ei toivottavasti mustaa.

Toivotan jokaiselle sellaista jouluaikaa, jota itse kukin kaipaa. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille kuluneesta vuodesta. Annetaan joulun tulla ajallaan ja tavallaan. Väreineen ja väreilyineen.

PS. Kuvat ovat viime vuodelta. Nyt vuorenkilvet ovat "elossa" ja aiemmin syksyn viimeisenä sisälle poimimani orvokki kukkii edelleen. Vuosi sitten oli lunta ja kipakka pakkanen.

Onko luvassa lunta

2011-12-16T19:03:00.001+02:00

Nukahdin eilen jo kahdeksalta. Uniakin näin pitkästä aikaa.Olin jossakin suuressa katujuhlassa ja tehtävänäni oli kerätä rahaa.Kolehtihaaviksi minulle annettiin ohut servietti, jota järkevänä olinvaihtamassa johonkin kippoon, kun heräsin. Ihmeellisesti unet kuljettavatviikon tai päivän tapahtumat uusiin tilanteisiin.

"On tuvassa lunta ja tavaratalossa taivasten valtakunta" kuului tänä aamuna ensimmäisenäradiosta. En ollut kuullut tätä Juice Leskisen kappaletta koskaan aikaisemmin. Jäin kuuntelemaan sen sanoja. Olipa erilainen joululaulu, joka jäi korvamadoksi pakollisen kauppareissun ajaksi.

Olenleikkietsinyt vesi- ja räntäsateessa hiipivää tonttua Valokuvatorstaihin, koska omat kotitontut ovat hyvässä tallessaodottamassa alakerran valmistumista. Asioinutapteekissa ja jonottanut turhauttavan pitkään operaattorimmepalvelupisteessä. Siinä sivussa on tullut vilkuiltua täpötäysiä ostoskärryjä jaautojen paljoutta.

Pari postausta sitten kaipailin kännykkäsilmälaseja taisilmälasikännykkää. Eikös vain eilisessä lehdessä löytynyt 37% alennuksellaostettavaksi esineiden paikantaja (Remote Finder). Kyseinen isohkojakorvakoruja muistuttava killutin vain silmälasien sankaan kiinni, niintilapäisesti 25 metrin säteellä kadoksissa tai siellä "hyvässätallessa" olevat lasit tai avainnippu löytyvät. Minusta ratkaisu ei ole vedenpitävä, koska sehälyttimen kauko-ohjain on vähintään yhtä suuressa vaarassa hävitä kuin nelasit.

Oikeastaan tunsin itseni tontuksi siellä operaattoripisteessä, koskakeväällä hankittu langaton kotimokkula oli myyjän mielestä jo vanha. Vanhahan se on, kun liikkeestä poistuville asiakkaille sanotaan, että juuri ostetulla tuotteella on kahden viikon tyytyväisyystakuu. Miten tähän on tultu?

Vanhus lähti kuitenkinhuoltohoitoon, koska sillä on takuu. Sain huollon ajaksi Mobile Partnerin, että saan edes laskut maksetuksi.

Kattojen päällä on lunta

2011-12-15T08:13:00.001+02:00

Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
aamuhun unta kiskoo.

On pikkujouluaika. Kettusen nelilapsinen perhe nukkuu rauhallisesti. Vain rouva Kettunen kieriskelee sängyssään ja nukkuu kevyemmin. Verhojen lomasta näkyvät katuvalot. Harvakseltaan kulkevien autojen valotkin tuntuvat nyt häiritseviltä. Huomenna on lauantai ja opettajien koulutuspäivä. Ei siis mitään vapaapäivää tiedossa. On herättävä ajoissa. "Jostakin on jäänyt päähän soimaan tuo laulu. Ihana laulu. Loiri laulaa sen kauniisti. Minä vaan olen nyt kuin se tonttu enkä saa unta!", ajattelee rouva ja kääntää tyynynsä.

Ääneti kuu käy laskemaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.

Rouva on kuitenkin lopulta nukahtanut. Puoli neljän maissa hän kuitenkin herää siihen, että joku kolistelee sisälle. "Olikohan ulko-ovi jäänyt yöksi auki?" Valot räpsähtävät päälle ja öiset vieraat keskustelevat harvinaisen kuuluvalla äänellä, joskin epäselvästi, samalla kun riisuvat kenkiään ja päällysvaatteitaan.

Säikähtänyt rouva herättää syvässä unessa olevan puolisonsa tarkistamaan tilanteen. "Ei kai nyt mitään tonttuja ole liikkeellä ja tule sisään noin vain keskellä yötä? Eivät ne kyllä varkaitakaan voi olla, kun noin reippaasti räväyttävät valot päälle ja pitävät noin kovaa meteliä." Itse hän ei uskalla mennä katsomaan, ketä siellä on. Puolisokin kuulostelee unisena aikansa ja sanoo: "Ääni on siskon. Joo, se on Seija ja Reksa." Rouva ei ole samaa mieltä.

Löydettyään aamutakkinsa herra Kettunen menee olohuoneeseen, johon toinen öisistä yllätysvieraista on jo noussut. Rouva kuuntelee olohuoneen tapahtumia sydän pamppaillan. Herra Kettunen astuu pimeästä makuuhuoneesta olohuoneen valojen häikäisevään kirkkauteen. Hän tunnistaa vieraat oitis naapuritalon asukkaiksi. Virtauomien pariskunta on pikkujoulutunnelmissa erehtynyt taloyhtiöstä ja osunut Kettusten ovelle. Kun ovi oli sattumoisin auki, he astuivat sisään kuin omaan kotiinsa. Mitäs arkkitehdit suunnittelevat talot toistensa kopioiksi. Jokainen valokatkaisijakin on standardipaikalla. Ja jos sitten sattuu pikkujoulussa ottamaan ilolientä hiukan liikaa, oma osoite unohtuu ja järjenvalo hiukan himmenee.

Muutama tovi siinä menee selvitellessä ja vakuutellessa, että Virtauomat ovat kyllä nyt väärässä huushollissa ja pitäisi laittaa ulkotamineet takaisin päälle ja jatkaa matkaa vielä vajaa parisataa metriä. "Hyssss! Hiljempaa! Etteivät lapsetkin herää." Herra Virtauoma hoksaa erehdyksen ensin ja alkaa houkutella hiprakanhilpeää vaimoaan mukaansa. Kun rouvalle ykskaks valkenee totuus, hän ei enää jää kiskomaan talvisaapikkaita jalkaansa, vaan kipaisee pakkaseen sukkasillaan. Herra Kettunen huutaa heidän peräänsä, että kengät jäivät. Herra vitkastelee hetken, mutta kääntyy takaisin hakemaan rouvan saapikkaat.

"Kaikkea sitä voi sattuakin! Hohhoijaa!"

Tapaus oli melkoisen tehokas herätys ylimääräiseen työpäivään. Ei tullut uni enää herra Kettusellekaan. Keitettiin aamukahvit tavallista aikaisemmin ja nauraa kiherrettiin toisten tahattomalle erehdykselle. Kuviteltiin, mihin tilanne olisi kehittynyt, jos olisi vielä hetken katsellut ja kuunnellut. Yhdessä päätettiin, ettei yöllisestä vierailusta kerrottaisi lapsille mitään, koska he eivät olleet ääniin heränneet. Virtauomien lapsia oli näet samoilla luokilla kuin Kettusten. Näin he säästyisivät mahdolliselta kiusaamiselta. Suut siis sinetöitiin yhteisestä sopimuksesta.

Se ei estänyt rouva Kettusta pitämästä opettajainhuoneessa aamu-unisille kollegoille tavanomaisesta poikkeavaa päivänavausta. Ja päivän luentojen aikanakin kehräävä nauru pyrki esiin. Oli pokassa pitelemistä. Niin myös silloin, kun kyseisen illan jälkeen Virtauomat tulivat ensimmäisen kerran päivänvalossa kadulla vastaan. Ilmeisesti he olivat autuaan tietämättömiä koko episodista tai heillä oli vielä parempi pokka. Lapsilleen Kettuset kertoivat asiasta vasta reilu vuosikymmen myöhemmin.

Kaunista

2011-12-13T10:52:00.000+02:00

Revontulet

Ihan vain ja ainoastaan tällaisen luonnonilmiön vuoksi haluaisin joskus päästä Lappiin myös talvella. En ole koskaan nähnyt ns. kunnon revontulia muutoin kuin videoina. En kuitenkaan, usko että tätä näytelmää pääsisi katsomaan tilauksesta.

Tästä puhutaan nyt. Tällä myydään Suomea turisteille. Jotenkin tämä sopii jouluunkin, vaikka revontulilla ja joululla ei ole kai yhtään yhteistä tekijää.
____

Edit 14.12. klo 18.07

Kommenteissa Sokea kana antoi mielenkiintoisen linkin Ilmatieteenlaitoksen sivuille. Siellä on paljon luettavaa aiheesta kiinnostuneille. Taivaan ihmeellisiä loimuja on selitetty monin tavoin. Tuolla kommenteissa epäilin, ettei niitä voisi ennustaa. Se ei pidä paikkaansa, vaan voi vaikka tilata itselleen sähköpostiin revontulihälytyksen.

&lt;p&gt;&amp;amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;br&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;br&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;br&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;br&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;Amal&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;amp;gt;&lt;/p&gt;

Näkimet

2011-12-09T13:06:00.001+02:00

Silmälasien myynnin edistämiseksi keksitään aina uusia keinoja. Ilmeisesti lasien hinnoissa on paljonkin ilmaa, koska yksien lasien hinnalla voi saada kolmetkin. Itse olen kahdesti ostanut kahdet lasit kerralla. Tavalliset monitehot ja vastaavat aurinkolaseina. Näin vanhemmiten siinä ei taida olla mitään järkeä, koska jo parin vuoden jälkeen tuntuu, että pitäisi taas saada tehokkaammat linssit. Piirongin laatikossa on olevinaan entisiä ns.varalaseina. Niissä on vain se vika, ettei niillä enää näe kunnolla.

Toinen linssi ilmaiseksi. Alennusprosentti ikäsi. Ainakin tuollaisia mainoksia olen nähnyt.

70-luvulla ostin pyöreähköt metallipokat, joihin vaihdatin tarvittaessa uudet linssit. Nykyisin silmälaseista on tullut asuste. On minulla oma näkemys siitä, millaiset lasit minulle sopisivat, mutta näitä viimeisiä ostaessani sen tyyppisiä, siis keveästi alhaalta kohti ohimoa nousevia malleja ei ollut lainkaan saatavissa tai sitten ne olivat nenävarustukseeni sopimattomia tai liian painavia.

Kestävyyttäkin uusissa pokissa pitää olla. Olen ainakin viisi kertaa pudottanut lasini lattialle. Kai ne pitäisi ripustaa kaulaan, koska tuppaavat olemaan myös hukassa aina silloin tällöin. Silmälaseista ei taida vielä löytyä sellaista mallia, johon voisi soittaa puhelimella. Tarkoitan kännykkälaseja.

Uudet paksusankaiset lasit ovat kyllä hyvin kestäviä. Ne voi pestä linsseineen päivineen hienopesuohjelmalla pyykin joukossa. Linkousta en ole kuullut kokeiltavan. Eräs tuttavani kertoi vahingossa laittaneensa silmälasit vaatteiden joukossa koneeseen. Hän onneksi huomasi punertavien sankojen vilahtavan pyykin seassa ja ehti ottaa ne pois ennen loppulinkouksia. Kuivasi ja kiillotti. Laseille ei ollut käynyt kuinkaan.

Kylmäketjut

2011-12-04T15:02:00.001+02:00

Muistan sähköttömän ajan ns. ruokahuoneet. Ne vastasivat 70-luvun kotikylmiöitä, sillä niissä riitti tilaa vaikka lipeäkalan liotussaaville sekä toisessa puutiinussa suolavedessä lilluvalle paksuihraiselle joulukinkulle. Hyllyt olivat niin leveät, että soikeat kiisselivaditkin mahtuivat niihin oikein hyvin.

Aitassa säilytettiin lihat, jauhot ja jäätynyt puolukkasurvos. Kesäisin oli hiukan hankalampaa. Kaivoon tai lähteeseen laskettiin ketjun varassa ämpäri, jossa säilytettiin nopeimmin pilaantuvat ruuat.

Maito vietiin meijeriin joka päivä. Maitolaiturille oli pari kilometriä. Aiemmin suurin osa maidosta separoitiin kermaksi ja kurriksi. Kerma sai sitten hapantua huoneenlämmössä puulaatikon päällä hellan lähellä. Siitä kirnuttiin kullankeltaista voita, ensin pystykirnussa ja sittemmin rahiin kiinnitettävällä veivattavalla metallisella kirnulla. Voi pestiin ja suolattiin sopivaksi. Ylimääräinen lahjoitettiin naapurin kuusilapsiselle perheelle tai sillä ja kermalla maksettiin kansakoulunopettajalle yksityistunneista.

Opiskelija-asuntolassakaan ei ollut jääkaappia, vaan ns. kylmäkaappi ainoan ikkunan vasemmalla puolella. Se jäi verhon taakse kovaäänisen alle. Kaapissa oli reiät ulos enkä muista, että koskaan olisimme heittäneet ruokaa roskiin. Jos ja kun saimme ruokapaketin kenen tahansa ystävän kotoa, se jaettiin. Muistan vieläkin Jaskan äidin leipomat herkulliset viinerit.

Lapsuus- ja nuoruusajan ruuan niukkuusko kasvatti minusta hamsterin? Pakastimessa on marjoja ja ruokaa yhtä paljon kuin lasten ollessa kotona. Nykyajan kodinkoneet tuppaavat kestävän maksimissaan kymmenen vuotta eikä niiden hajoamiseen osaa mitenkään varautua. Joka kerta se tulee yllätyksenä ja alkaa pakasteiden tai ruokien roudaus jonnekin.

Eilen aamulla kahvimaitoni oli nimittäin huoneenlämpöistä ja levite melkein juoksevaa. Jääkaappi oli sanonut sopimuksensa irti. Onneksi ulkona oli lähes jääkaappilämpötila. Mutta työtä se teetti. Ennen kahta iltapäivällä keittiössämme kuitenkin seisoi uusi jääkaappi. Ensimmäisen kerran elämässäni olin ostanut jääkaapin näkemättä sitä etukäteen. Valitsimme netistä sopivan perusmallin ja yritimme saada puhelimitse yhteyden kauppaan. Automaatti vain kehotti painelemaan numeroita. Liikkeissä ei vastata puhelimeen, vaan tehdään kauppaa.

Ajoin Giganttiin, jossa oli kai vetäviä tarjouksia, sillä jo parkkipaikkaa joutui jonottamaan. Samoin myyjää. Kun sain varatuksi myyjän, asia hoitui sujuvasti. Koodinumerolla tarkistettiin laitteen saatavuus ja puhelimitse selvitettiin toimitusaika. Enää jonotus kassalla. I did it. Olisi ollutkin aika siivota jääkaappi.

Odottavan aika on pitkä

2011-12-02T15:23:00.001+02:00

Eilisen aamun "uutinen" radiossa oli se, että vihdoinkin on joulukuun ensimmäinen päivä ja saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Puhetta ja muisteluita riitti enimmäkseen joulukalentereiden suklaista, paikoillaan odottavista ja ennaltasalaa napsituista. Itse olin ehtinyt eiliseen mennessä avata jo neljäadventtikalenterin luukkua. Se alkoi yhdestä kynttilästä.

Vuoden alussa kirjoitin omasta aikakäsityksestäni. Aika on suhteellista. ´Kohta´on jollekin kolme kuukautta. Olisin luullut,että remonttimme olisi valmistunut jouluun mennessä, mutta toisin näkyykäyvän. Marraskuu meni yhdessä hujauksessa, koska kotimme ei oleollut vain ja ainoastaan oma kotimme. Täällä on käynyt ja viipynyt moni ammattilainen jo reilun kahden kuukauden ajan. Minä olen odottanut työn valmistumista ja minusta aika on tuntunut toisaalta pitkältä kuin lapsella joka odottaa joulua.

Toisaalta työn touhu on täyttänyt päiväni. Marraskuun tavallista nopeamman hupenemisen konkretisoi lopullisesti tämänaamuinen havaintoni, että yhdestä lukuisista kalentereistani jo mennytmarraskuu, se viiksien kasvattamis-Movember, oli jäänyt kokonaan kääntämättä. Siirryin siinä siis suoraan lokakuusta joulukuuhun.

Sen olen oppinut, että sovitut tapaamiset on merkittävä yhteen ja vainyhteen kalenteriin. Onneksi väärin muistamani tapaaminen onvasta edessä päin. Kannattaa aina tarkistaa. Eilen jonotin vaihteeksi sairaalan aulassa EKG:hen. Siinä aika tietenkin mateli. Luulin pääseväni nopeasti, koska aulassa oli vain yksi asiakas lisäkseni.

Tietotekniikkaan sijoitetaan suuret rahat ja sitten yksi näppäin jää vahingossa painamatta ja asiakasta ei ikään kuin olekaan olemassa, vaikka hän istuu odotusaulan penkillä numerolappu kädessään. Aikani kuluksi näpyttelin palautteen. Läppärit taitavat olla kysyttyä tavaraa, koska palautteen antamista varten tarkoitettu laite oli kiinitetty ketjuilla paikoilleen.

Palvelu palaa

2011-11-29T08:20:00.001+02:00

Muutama päivä sitten ihmettelin auton avaimen kummallistatoimintoa. En ollut mielestäni vielä edes hipaissut avaa-näppäintä, kun autonkaikki ikkunat alkoivat avautua itsestään. (On tosin tunnustettava, ettämanuaali on vielä lukematta.) Onneksi sillä hetkellä ei satanut. Ehdin jopaajatella, että tähänkö tämä lähtö nyt toppasi. Ahtauduttuani kuljettajanpaikalle sain kaikki ikkunat kiinni. Jokaiselle ikkunalle on oma nappulansa,kun vain muistaa, painetaanko vai nostetaanko niitä. Kummallisia ovat nämä nykyiset menopelit.

Lähihuoltoasemalle on onneksi palannut palvelu. Ei siellä tietenkäänautoa enää muuten huolleta kuin tarkistamalla öljyt, vesi ja renkaidenilmanpaineet. Pesulinja on myös happy hour:neen 21-22. Tosin ystävällinenpalveluhenkilö antaa polttoaineen maksajalle pyöreän kiekon (vai onko se isopoletti), jolla voi arvioida tyytyväisyytensä saamastaan palvelusta maksamalla kassallaeuron. En kehdannut olla maksamatta.

Rautakaupassa oli hiljaista. Minulta puuttuitehosteraitakaakelit. Kävelin suoraan palvelutiskille ja pyysin palvelua. Myyjäetsi minulle sopivat kaakelit, käveli kanssani kassalle ja kantoikaakelilaatikon autoon saakka. Kun kiitin erinomaisesta palvelusta, hän sanoipalautteen olevan yleensä negatiivista. Kiitos on hyvä sana.

Se on täällä taas. Aika jolloin ennen liikkeelle lähtöätäytyy etsiä auto jäätyneen lumisohjon alta. Se on muuten aika työlästä, koskakäsivoimat tuntuvat kummallisella tavalla huvenneen. Auton peite on jossakinteillä tietymättömillä tai sitten se on väliaikaisena suojapeitteenä jossakin.Auton peittäminen ei vuosia sitten ollut mikään hankalajuttu, varsinkaan kaksin. Tosin tuulisella säällä liukas peite saattoi karatakäsistä tai muuttua lentopurjeeksi. Ja joinakin tuulisten öitten jälkeisinäaamuina peite saattoi olla kiinni vain yhdessä renkaassa, jos siinäkään.

Yläkuva on eilinen. Syksyn viimeiset orvokit poimin maljakkoon toissapäivänä. Kelit ovat sellaiset, että saa olla varppeillaan koko ajan.

Viikon varrelta

2011-11-26T19:19:00.001+02:00

Liisanliukkaat osuivat tänä syksynä täsmälleen kohdalleen,mutta vain käväisivät. Eilen satoi silkkaa vettä, joten kaisankaljamia ei tälläkohtaa ollut. Hyvä niin. Tänään paistoi aurinkokin. Orvokit kukkivat edelleen ikään kuin pakkasjaksoa ei olisi ollutkaan. Luoteistuuli kyllä puhalsisellaisella voimalla, että moottoritiellä ei tehnyt lainkaan mieliajaa korkeinta sallittua nopeutta ja kävellessä ei tullut liian lämmin.

Hämärän jo laskeutuessa hiukan pelotti astella rantatietä silloille jatakaisin. Vanhat puuthan saattavat kaatua. Oli siellä polulla toinenkinrohkelikko. Seuraan puiden runkoja. Niinkauan kuin ne joustavat, vaaraa ei ole. Ja kävelen aina tilaisuuden tullen niin kauan kuin ei ole liukasta.

Monta ihmeellistä asiaa on ehtinyt oppia viikolla. Tietovuotojen javalelääkärikohujen maailmassa hiukan arveluttaa tämä eArkistokin. Julkinen sairaanhoitoosoittautui tämän vuoksi entistä tiukemmin osoitesidonnaiseksi. Palvelut on haettava kilometrien päästä omasta palvelupisteestä, vaikka toinen saman kunnan palvelupiste olisi tilapäisesti sadanmetrin päässä, mikä ei ehkä ole kovin kustannustehokasta ainakaan asiakkaan kannalta. Uskon kuitenkin, että akuuttitilanteessa toimittaisiin toisin eikä annettaisi yksityisen palveluntarjoajan puhelinnumeroita.

Minulla taitaa olla liian monta rautaa tulessa remonttiasioissa. Aikajos mikä on suhteellinen käsite. Suihkutta ja pyykinpesukonetta vailla oleminenalkaa jo väsyttää. On vain sinniteltävä,koska se kun on vain niin, että näin kosteana syksynä betoni ei kuivu yhtään nopeammin.Jos laittaa lattiat liian aikaisin, tuloksena on sutta ja sekundaa. Tulisipakunnon pakkaset pian. Betonin kuivuminen on kiinni ilmankosteudesta.

Melko tarkan uuden ruokavalion vuoksi on tullut kaupassa luetuksitarkasti esimerkiksi erilaisten levitteiden tuoteselosteita. Esim. tällainen:"Sydäntaudin syntyyn liittyy useita riskitekijöitä. Yhden tekijänmuuttuminen voi olla eduksi, mutta siitä ei ole välttämättä hyötyä." Pitilukea oikein kahteen kertaan. En sittenkään ole varma, ymmärsinkö oikein.

Ja tässä toinen ihmettelyn aihe. Vedenkään ei saa väittää estävän nestehukkaa.

"Tulkoon syys ja talvi,
ne kyllä kestetään... "

Katriina Honkanen: Silta

Kehu lapsi päivässä

2011-11-20T14:56:00.001+02:00

Muutama vuosikymmen sitten työntelin Lahden torilla rattaissa esikoistani. Eräs vanhempi kollega sattui kävelemään vastaani ja alkoi leperrellä juuri kävelemään oppineelle lapselleni. Hetken kuluttua hän kuitenkin sanoi, ettei pidä liikaa kehua lasta pienenä ja jatkoi matkaansa. Se oli sitä aikaa.

Tänään on vietetty Lasten oikeuksien päivää, jonka tiimoilta esim. sytytetään taikalamppuja eri puolilla maata ja järjestetään useita muitakin tapahtumia. Tämän vuoden teemana on päästä eroon kasvatuksen kuritusväkivallasta. Nollatoleranssi väkivallalle. Itse sanakin on kammottava.

Lapsen oikeuksien sopimus on sisällytetty perus- ja lukio-opetuksen opetussuunnitelmiin. Jostakin syystä kouluille on annettu aikaa aina vuoteen 2016 saakka ottaa ko.määräyksen mukaiset opetussuunnitelmat käyttöön. Tuntuu melko pitkältä ajalta. Sitä toivoisi, että sanoista tekoihin olisi lyhyempi matka.

Luin tänä aamuna Katja Hedbergin artikkelin (SS) Kristina Kouroksen toimittamasta pamfletista Iloisen talon kellareissa. "En muista koskaan istuneeni äitini sylissä." En minäkään muista. En muista edes kävelleeni hänen kanssaan kertaakaan käsi kädessä.

Yhteisöjä ovat isot perheetkin. Meilläkin kotikotona oli Koivuniemen herralla oma paikkansa tuvan oven päällä ja sitä myös käytettiin. Isovanhempana tuntuu todella mukavalta, kun lapsenlapsen kädet kiertyvät mummun kaulaan tai sormet sormien lomaan ja yhdessä onnistumme saamaan jotakin aikaan. Materiaaliksi kelpaavat paperi ja värit, muovailuvahat, puupalikat, soittimet, sanat, liike. Teippi on myös must. Pikkuiset ovat ideapankkeja. Vain hetki ja esitys tai näyttely tai kauppaleikki on valmis. Ja lopuksi aplodit. Kun/jos omat lapsenlapset ovat kaukana, voi kehua pihan lapsia.

Hyvä taikalamppu on muuten otsalamppu. Sen voi pukea taaperon vyötäisille ja voi sitä iloa mikä siitä seuraa. Kannattaa kokeilla näin marraspimeillä.

Ruokasodan keskellä

2011-11-16T12:56:00.001+02:00

Ruuasta tehdään lifestyleä ja sen seitsemää ohjelmaa erinäisille kanaville. Karpataan, skarpataan. On luomua, funktionaalista, vhh:sta jne. Ehkä jopa syömistä pantataan päivisin ja sitten illalla retkahdetaan reilusti.

Katselin eilen jonkin aikaa television ruokailtaa kouluruuasta. Kouluruokaa pulpetinkuluttajana syöneenä 50- ja 60- luvuilla ja kateederin toisella puolen ollen 70-90-luvuilla viime vuosituhannella minulla on tietty omakohtainen käsitys asiasta. En juuri valittaisi, mutta ajantasaista makutuntumaa minulla ei tietenkään enää ole.

Koko ruoka-asia askarruttaa senkin vuoksi, että vaikka olen luullut ravinneeni itseni ja perheeni jo vuosia suunnilleen oikeaoppisesti virallisten suositusten mukaan, valtimotauti päättää tulla. Ja taas syynätään ruokalautasta, -ympyrää, -kolmiota, mikä se nyt milloinkin on.

Ruista en ole koskaan hylännyt, vaan jokin lapsuudesta juontuva syy-seuraus-yhteys on vaatinut syömään ruisleipää koko ajan. Olen itsekin käyttänyt käsiäni leipätiinussa useita kertoja.

Ruista ranteeseen tarvittiin ennen maatöissä enemmän kuin tässä osin näppäily-yhteiskunnassa. Ruis on ollut arvossaan ainakin 30-luvulla. Köyhäinhoitolautakunnat pitivät tuolloin "kaitsiakokouksiaan" pitäjien piireissä (kylissä). Eräänkin vuoden 1931 maaliskuisen kokouksen pöytäkirjasta luen seuraavat pykälät:

1) Toivo M:n heinät jaa kyytipalkat päätettiin maksaa laskun mukaan. Ja L:lle 1/2 mittaa olkia päätettiin maksaa. Osuuskauppaan päätettiin maksaa 60 kg ruisjauhoja.
2) Hilda P:n pyyntö maksusitoumuksen antamiseksi Jyväskylän sairaalaan päätettiin myöntää.
3) Onni N:n 50 mk lasku jauhojen ostoon hyväksyttiin.
4) Lauri L:lle päätettiin myöntää 60 kg ruisjauhoja toukokuun aikana ja 200 markan avustus siemmenen ostoa varten.
5) Oskari L.lle päätettiin myöntää 60 kg ruisjauhoja toukokuun aikana.
6) Eetvi K:lle päätettiin myöntää 100 mk lisäavustus

Köyhät meillä ovat aina keskuudessamme - lähellä ja kaukana.

Elämän jäljet

2011-11-12T21:00:00.000+02:00

Tämänhetkisiä megatrendejä ovat kierrätys ja ympäristötietoisuus. Ei käy entisaikainen roinan kierrätys kivien onkaloihin, suohautoihin ja järvien pohjaan. Sekin aika on nähty. Kierrätysmateriaaleista kehitetään aivan uusia materiaaleja, ja vanhoille tavaroille keksitään uusia käyttötarkoituksia. Myös jätteiden minimointi on tärkeää. Trendit, kuka niitä sitten alulle laittaakaan, näkyvät rustiikkina luonnollisuutena. Vanhanajan lattialankut olisivat melkein must. Maalainen mikä maalainen.

Elämän jäljet ja ja tietty kuluneisuus saavat nyt näkyä. Vanhoilta ja kulahtaneilta, jopa ruostuneilta näyttäviä pintoja pidetään kauniina. Sisustus- ja naistenlehtiä plaratessa tulee mieleen rappioromantiikka. Tuote-esitteet sen sijaan ovat kalliille paperille painettuja painavia magazine-julkaisuja, joissa kodin kiintokalustesommitelmat loistavat uutuuttaan avarissa tiloissa.

En ole mikään sisustusihminen. Kotini esineillä huonekaluista alkaen on tarinansa. Jokaisella kirjalla omansa. Liika on kuitenkin liikaa. Kompastellessani ahtaudessa ahdistun ja haluan ulos avaraan tilaan. Mieluummin menen metsään kuin toinen toistaan loisteliaampiin ostoshelvetteihin, joiden avajaistarjouksia hamuavat ihmispolot ovat päästä hengestään.

Kotini on linnani. Home Sweet Home. Vuosikymmenien aikana kotoisaksi kulunut koti on kunnostettava lämpimäksi eikä se ole yksinkertaista.Elämä yllättää milloin mitenkin, mutta toivottomimmillakin hetkillä sanovat toivon olevan. Se on vain kotvan kadoksissa. Jostakin nousee valo.

Hyvää isänpäivää!

Matkalla marraskuussa

2011-11-08T09:06:00.000+02:00

Suomi on iso maa. Koska reporankani ei anna istua kerrallaan kuin tunnin, matka-aika pitenee. Siinä ehtii seurata maisemia ja piennarten jäkälät ja kukkaset. Ja tutustuu muutamaan taukopaikkaan. Lupiineja olisi ollut poimittavaksi asti. Samoin siankärsämöitä ja saunioita. Jokunen pelto oli jäänyt puimatta ja liika märkyys näytti vaatineen uusia ojituksia. Sateet ovat vaatineet veronsa.

Paikannimiä on myös mukava seurata. Tällä kertaa jäi mieleen Kumpumäki. Vaikka paikka on aika korkealla, puusto estää näkemästä kauas. Sen sijaan toissakesäiset myrskytuhoalueet ovat edelleeen avaria paikkoja.

Lakeuksien ladot ovat huonokuntoisia ja näyttävät ajan myötä muuttuvan pyöröpaaleiksi. Niitä on joko ripoteltu pitkin peltoja päällystettynä tai päällystämättöminä tahi kauniisti helminauhoiksi aseteltuna. Näin yhden pyramidirakennelmankin. Karjaa ei enää näkynyt ulkona.

Täällä kotona on nyt viimeistään poistettava tuuletusikkunoiden hyttysverkot, koska tintit käyvät etsimässä niistä mahdollista syötävää ja samalla isontavat verkon silmät hyttysenmentäviksi. Muuten linturintamalla on hiljaista aikaa. Marraskuinen pimeys tuntuu vieneen linnut mennessään. Reissulla näin yhden fasaanin, muutaman naakan, harakoita ja variksia ja bonuksena joutsenpariskunnan. Perillä oli vallan muuta puuhaa. Mummu ei ollut mummu ennen kuin oli aamuisin "laittanut silmät päähän".

Crocsit vai reinot

2011-11-03T18:04:00.001+02:00

Maanantaina kävin kaupungissa. Ei ollut edes ruuhka-aika, mutta palatessa ajoaika venyi normaalista 5-10 minuutista 40:een minuuttiin. Ehdin jo ajatella, että nyt ne työmaan kivilohkareet ovat rojahtaneet tielle. Paikallisradio kyllä ilmoitti jotakin tien raivauksesta, mutta syy säilyi arvoituksena, kunnes itse pääsi kohdalle. Kuorma-auton rengasrikko. Onneksi ei pahempaa. Koskaan ei voi tietää, mitä tien päällä tapahtuu.

Tiistaina oli sumuinen päivä. Puijo lepäili pilvessä pitkälle iltapäivään. Pehmeä lasku marraskuuhun. Ja kaunis. Syreeni pudotti lopulta lehtensä, mutta orvokit ja sammalleimut eivät usko talven lainkaan tulevan.

Keskiviikkona kävelin hienoisessa vastatuulessa apteekkiin. Menomatkalla tarkkailin piennarten kukkasten lisäksi, mitä ulkomainokset yrittävät myydä. Olutta. Nicorettea. Olutta. Nicorettea.Olutta. Nicorettea. Marketin jokaisen kassan kohdalla mainostettiin jotakin uutta tummaa suklaata. Tehoaako toisto?

Meitä apteekkiasiakkaita olikin monta ja tunnin retkeni venyi puolitoistatuntiseksi. Käykää ostoksilla odottaessa, neuvottiin. Minulla ei ollut muuta asiaa. Istuin odottamaan ja aloin tarkkailla uuteen päivään heräävää ostoskeskusta. Hiukan hätkähdin, kun silmiini osuivat kesäcrocsit erään asiakkaan jalassa. Oli hänellä sentään sukat. Ohitseni kiiruhtavalla naisella vuorostaan on jalassaan reinot.

Ei tässä itsekään oikein tiedä, miten näillä säillä pukeutuisi ja mistä remontin alta tiiviisti poispakatut tamineet löytyvät. Kun pyykinpesukone ei ole koko ajan saatavilla, huomaa, miten vähillä vaatteilla sitä ihminen pärjääkään.

Säitä ja niitä näitä

2011-10-29T19:37:00.000+03:00

Eilen iltapäivällä käveleskelin lähikaduilla pienen lenkin. Aiemmin viikolla olin noussut laavulle saakka, toki rauhallisesti ja muistaen, että "älä lisää vauhtia, vaan jatka matkaa" ja että pysähtyäkin voi ihan huoletta. Näköalapaikalla pysähdyinkin todetakseni, että kuvan ruskan rippeet eivät harmahtavana päivänä enää erottuneet saarista. Sen sijaan pienet vaahterat ovat vielä sitkeitä ja läikittävät vihreää. Lehtikuuset myös.

En ole muistaakseni tehnyt tänä syksynä yhtään sellaista metsäkävelyä, ettei tuttu naputus olisi pysähdyttänyt. Ajattelin käpytikan seuraavan minua. Myös oravat rapisuttelevat kuusten rungoilla siellä täällä. Päivähoitolapset olivat eväsretkellä mättäikössä. Muurahaispesät talviteloilla.

Pakkasia ei ole vielä ollut. Orvokit, apilat, kanadanpiisku ja jättipalsamit kukkivat vielä. Vasta eilen ahkeraliisat vietiin pois parvekelaatikosta. Olivat hiukan huonossa kunnossa kastelun puutteesta. Parveke on niin täynnä tavaraa, ettei niiden lähellekään ole ollut asiaa. Passiflora kypsyttää kolmatta siemenkotaa ja nuppuilee vielä. Heitin tahallani tähän saakka ulkoilleet rahapuun ja pari kärsimyskukkaa pois.

Vuosi sitten oli jo ollut pakkasia. Simo siltoja tekee, Martti maata vahvistavi, Antti aisoilla ajaa..., opetti vanha kansa. Sinne jonnekin väliin mahtuvat liisanliukkaat ja kaisankaljamat. Ja jos pihlajanmarjoista ennustaisin, lunta tulee ihan riittävästi.

Jännitteet

2011-10-25T15:24:00.000+03:00

Joku aika sitten kävelin kuvan kaiteen vieressä kuntoillakseni ja kuvatakseni siltatyömaata . Kyseisessä kohdassa on 60km/h-nopeusrajoitus. Ei minulla tutkaa ole, mutta luulen, että liikenne soljui ehkä hiukan vauhdikkaammin. En sentään onneksi bongannut yhtään rattiraivoinfektoitunutta kuskia. Niitäkin on uutisten mukaan liikkeellä.

Talvinopeusrajoitukset ovat astuneet voimaan ja on pelättävissä, että kuvassa näkyvän väliaikaistien väärään suuntaan olevat kallistukset tulevat aiheuttamaan yllättäviä tilanteita alkavilla talviliukkailla. Vasemmalla puolen tietä kohoaa valtava rakennelma kivilouhetta. Se on ankkuroitu paaluttamalla.

Kun otin tukea kuvan aidasta, havaitsin että se väräjää oudosti. Tuli tunne, että siinä on nyt väkisin tiettyyn muotoon väännettyä terästä (?). Enpä viitsinyt jäädä sinne enää seisoskelemaan. Ellei se nyt ollut jokin minimaanjäristys.

Toivottavasti massiiviset rakenteet kestävät. Paikka on tuulille altis, mutta en usko tuulen laulattavan teräsrakenteita. Puhelinlangat kyllä laulavat pakkasilla. Ehkä ymmärtäisin mistä on kyse, jos olisin insinööri. Silloin ymmärtäisin ehkä senkin, että tavallisissa rakennuselementeissä on myös hallitsemattomia jännitteitä, jotka lauetessaan saattavat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä. Ellei niitä ns. lakaista vaikka kaakeleiden alle.

Epämääräistä dynamiikkaa

2011-10-19T15:14:00.000+03:00

SmartPost on siellä missä minäkin. En ole vielä perehtynyt NetPostiinkaan ja taas Itella tarjoaa uutta.

Voi, miten on ikävä vanhaa postia. Edes sitä yhtäkin asiamiespostia, jossa tuli asioiduksi monta kertaa. Eihän tuosta ole kauaakaan, kun tässäkin lähiössä toimi postikonttori, jossa oli töissä kolme virkailijaa. Nyt laitetaan robotit asialle ja aikoinaan jonottamiseen käytetty aika kuluu opiskelemalla sivutolkulla erinäisiä pakkaamis- ja muita ohjeita netistä, joka ei sekään aina toimi.

Hinnat vaikuttavat edullisilta, mutta minua mietityttää, mitähän S-kokoinen paketti sisältää, jos se painaa 25 kiloa. Sama maksimipaino on S-XL:ään. Onkohan siinä virhe? Eläviä eläimiä ei saa paketeissa lähettää lukuun ottamatta iilimatoja, silkkitoukkia ja mehiläisiä ja banaanikärpäsiä. Piraattituotteita ei myöskään saa lähettää. On siis oltava tarkkana vast´edes.

VR on myös siirtynyt dynaamiseen hinnoitteluun. Välillä matkustajat pääsevät ihan ilmaiseksi, kun konduktöörejä ei ole tarpeeksi tai konnari sattuu olemaan hyvällä tuulella tai häntä itseään ei ole ehditty opettaa uusien laitteiden käyttämiseen. Tai sitten valitettavasti päinvastoin. Järkeäkin saisi käyttää.

Seuraavaksi matkanjärjestäjät luopuvat listahinnoista. Dynamiikkaa sinnekin. Ei ole reilua, että viimetingan koneentäyttäjät pääsevät halvemmalla kuin ne, joilla on varaa niin paljon, että voivat ostaa normaalihintaisia matkoja. En pitäisi keinotteluna tänään vanhaksi muuttunutta systeemiä. On vain suuri joukko ihmisiä, jotka syystä tai toisesta voivat matkustaa vain kunnon antaessa myöten. Heille ne viimehetken paikat ovat olleet ainoa vaihtoehto.

Epämääräiset ja hallitsemattomilta vaikuttavat markkinavoimat alkavat ihan oikeasti pelottaa.

dynaaminen voimakas, muutoksiin valmis, eteenpäinpyrkivä; liikettä, muutosta sisältävä; dynamiikkaan kuuluva. Aikamme muotisanoja. Alkuperäinen merkitys viittaa voimaan (kreikan dynamis) mutta nykymerkitykset enemmänkin muuttuvuuteen tai siihen, että jotakin syntyy tilanteen mukaan. Usein staattisen vastakohtana.

dynamiikka mekaniikan osa, joka tutkii voimien vaikutusta; järjestelmässä vaikuttavien voimien kokonaisuus; (epämääräisessä kielenkäytössä:) kehitys, muutokset, muuttuvuus, voimat, (vuoro)vaikutukset

PS. Tämäkin vielä: Tietokoneelta myyjähenkilö katsoo, että tiettyä rakennustarviketta on kaupan varastossa, mutta kun menee sitten hakemaan sitä, ko. tavaraa ei löydykään. (se remontti)

Taidan jäädä dynaamiselle tauolle virtuaalimaailmasta.

Ikäpolvet yhdessä

2011-10-16T12:16:00.000+03:00

Jo vuodesta 1985 alkaen lokakuun kolmatta lauantaita on vietetty isovanhempien päivänä ja ainakin vuodesta 1992 on valittu vuoden isovanhempi. Valinnan suorittaa Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ja tänä vuonna valituksi tuli Mummila-toiminta. Tulee mieleen entinen naapuri, joka heitti tiskit sikseen, kun ovelle tuli läheisestä omakotitalosta lapsi kysymään: "Tulisiko teidän mummo ulos?"

Lapsuus on lyhyt näin jälkikäteen ajatellen. Ensimmäiset vuodet ovat tärkeimmät. Sen oikeastaan tajuaa vasta sitten, kun oma elämänkaari alkaa väistämättä kiertyä kohti viimeistä rantaa. Jokainen on jonkun lapsi. Milloin äiti lakkaa olemasta äiti? Ei kai milloinkaan. Vaikka lapset ovat lainaa vain.

Lapset tietävät enemmän kuin arvaamme. Kysymyksiä riittää ja kaikki vastaukset jäävät heidän mieleensä. Kannattaa pysähtyä kuuntelemaan ja olemaan läsnä ne hetket, jolloin tavataan. Tuntui todella mukavalta muutaman kuukauden paussin jälkeen tuntea pienten käsien luottava ja luja puristus sormessaan. Valitsemani vanha laulu, 50-luvulta, sopii isovanhemmillekin. Vastaa aina kun lapsi kysyy, ettei hän lakkaisi kyselemästä.

Isä ja lapsi

Lapsi:
"Kerrohan, isä oi onko pyöreä maa
enkö onnensa lintua myös kiinni saa
miksi taivas niin kaunis ja siintävä on
sano, ootko sä toisinaan myös onneton?

Kerrohan, missä aurinko nukkua saa
onko tuutuna sen meri, taivas vai maa
miksi pääse en lintujen luo lentämään
miksi kyyneleet nuo isä silmissäs' nään?

Isä:
Pienoinen, kerron sen niin on pyöreä maa,
onnen linnunkin kyllä sä voit saavuttaa
siksi taivas on kaunis ja siintävä niin,
ettei lintusi joutua voi kadoksiin.an

Mutta aurinko ei nuku vaipuessaan,
tietä kuulle ja tähdille antaa se vaan
ja jos lentää sä voisit ei lintuja ois
kyyneleittä en kuunnella sanojas' vois.

Lapsi:
Jos on maa aivan niin kuin on palloni mun,
tiedän sen onnen tuon sitten syliisi sun.

Isä:
Pienoinen sitä ei löydä kulkiessaan
-kerran luoksesi lintuna lentää se vaan.

Lapsi:
Missä sen pesä on, kunhan neuvoisit sen
syliis' toisin ja pois sitä päästäisi en.

Isä:
Pienoinen se on piilossa sydämen vain
ja sen löysin mä silloin kun sinut mä sain."

Alkuperäiset sanat ja sävellys: Shanklin Wayne
Suomalaiset sanat Sauvo Puhtila

Sanat löysin täältä, koska en enää muistanut ulkoa. Saman voi kuunnella ranskaksi täällä.

Epäonnistumisen päivä

2011-10-13T13:21:00.000+03:00

Ei sitten tuntunut yhtään mukavalta heti aamukahvipöydässä kuulla, että tänään juhlitaan Kansallisen Epäonnistumisen Päivää. Ja että sitä ovat promoamassa ollilat ja angry birds-menestyjät ja muut suuret epäonnistujat. Ettei vain aiheuteta tällä riskinoton ja epäonnistumisten ja mokaamisten kautta menestykseen kehottavalla päivällä ahdistusta niille, joille se ei kerta kaikkiaan ole mahdollista. Olisi siis menestyttävä. Piste.

"On tosiasia, että epäonnistuminen on yksi menestyksen kulmakivistä. Sen kautta saatu oppi on korvaamaton voimavara. Epäonnistuminen on ennen kaikkea oppismiskokemus. Sen ei saa antaa viedä osaajilta uskoa ja rohkeutta rakentaa suomalaista talouskasvua sekä paloa nousta ylös jaloilleen kerta toisensa jälkeen — ja yrittää uudelleen." (suora lainaus heidän manifestistään.)

Minä ainakin nousin väärällä jalalla tänä aamuna. Olin valvonut jo neljästä asti ja aamiaisen aikaan jo valmiiksi väsynyt. Epäonnistuin olemaan pirteä ja levännyt aloittamaan uutta päivää. Etsittyäni aamupuolen sopivaa lepoasentoa ja vääntäydyttyäni erinäisillä itse kehittämilläni tekniikoilla sisulla taas tolpilleni en ollut ns. parhaimmillani. Ihan vain arkikielellä sanottuna poltin päreeni jo heti kuudelta.

Ruskan värit

2011-10-12T17:02:00.001+03:00

Elämä on ikuinen seikkailu ja joka päivä on mahdollista oppia jotain uutta.

Kun olin nuorempi, painoin muutaman kilon vähemmän. Minun ei koskaan tarvinnut vetää vatsaani sisään, kun pidin päälläni tiukkaa mekkoa.

Mutta nyt kun olen vanhempi, kehoni on vapautunut. Vyötäröni kohdalla on elastista mukavuutta.

Italialaisten kenkien koko on oltava ainakin kaksi kokoa isommat, jotta jalat ylipäätänsäkään mahtuvat sisään ja sukkahousujen haaraosa jää usein polvien korkeudelle.

Mutta, olen myös oppinut, että ei ole mitään väliä mitä tapahtuu, miten mustalta kaikki tänään vaikuttaakin; elämä jatkaa kulkuaan ja huominen on jo parempi päivä.

Olen oppinut, että tapa, jolla henkilö käsittelee seuraavat kolme asiaa kertoo hänestä paljon: sateinen päivä, eksyneet matkatavarat ja sotkuun joutuneet joulukoristeet.

Olen oppinut, että oli suhteesi vanhempiisi mikä tahansa, tulet kaipaamaan heitä, kun heitä ei enää ole.

Olen oppinut, että se, että hankkii rahaa ja tavaroita, ei ole sama asia kun hankkia itselleen elämä.

Olen oppinut, että elämä joskus antaa minulle toisenkin mahdollisuuden.

Olen oppinut, ettei elämän läpi voi kävellä räpylä kummassakin kädessä, joskus on tilanteita, jolloin pallo on heitettävä takaisin.

Olen oppinut, että vaikka itselläni olisi surua ja tuskaa, minun ei tarvitse aiheuttaa sitä muille.

Olen oppinut, että joka päivä pitäisi ojentaa kätensä jollekin toiselle henkilölle.

Olen oppinut, että kaikki tarvitsevat lämpimän ajatuksen ja ystävällisen taputuksen olkapäälle.

Olen oppinut, että minulla on vielä paljon opittavaa.

Olen oppinut, että ihmiset tulevat unohtamaan sen, mitä en sanonut tai tehnyt, mutta he eivät tule ikinä unohtamaan sitä, mitä sain heidät tuntemaan.

Auringon lämpöä sydämeesi!

Kuvassa Puijonsarvi ruskan väreissä. Kännykällä otettu kuva.

Nattirlit

2011-10-08T19:34:00.001+03:00

Koulussa tunneilla kirjoittelin vihkojen ja kirjojen marginaaleihin omaa nimeäni takaperin ja ylösalaisin. Harjoittelin sen niin hyvin, että osaan kirjoittaa tyttönimeni vieläkin sillä tavalla. Ei se mitenkään muuta tuntityöskentelyä haitannut, koska opettajat eivät sitä huomanneet. Ryhmät olivat isoja. Ainoa pieni ryhmä oli vapaaehtoinen kirjanpito.

Jäin oppikoulun neljännen luokan keväällä yksin paikkakunnalle. Silloin minulla oli pankkiin tietenkin ihan oikeaa asiaa. Tililtä nosto piti kuitata. Kirjoitin nimeni ylösalaisin. En sentään takaperin. Ymmärsin sen verran, ettei sitä hyväksyttäisi kuittaukseksi. Pankinjohtaja opetti meille sitä kirjanpitoa. Hän vaikutti huvittuneelta, kun halusin näyttää taitoni.

Olen miettinyt kineettistä muistia paljon tällä viikolla. Oikeastaan siitä poisoppimista. Vessan varsinainen valokatkaisin ei remontin takia nyt toimi. Toisen karmin viereen on laitettu väliaikainen valaisin. Toistaiseksi olen melkein joka kerta käyttänyt toimimatonta katkaisijaa ensiksi. Saa nähdä, montako viikkoa menee, että osaan heti hapuilla valokatkaisijaa uudesta paikasta.

Olen myös väännellyt tämän blogin ulkoasua siirtämällä sivut tuohon ylälaitaan. Selaa blogia uudella tavalla-sivu antaa lukijoille mahdollisuuden valita, millainen dynaaminen näkymä itse kutakin miellyttää. Sisätö ei muutu miksikään, mutta blogin ulkoasu muuttuu lukijan valinnan mukaan. Linkkien takana on kolme eri versiota kahdeksasta mahdollisesta. Itse pidän tästä perinteisestä yksinkertaisesta mallista.

Back to Basics

2011-10-06T08:03:00.001+03:00

Kummallisesti laajenevan remontin takia asumme tie kuinka pitkään ilman saunaa, suihkua ja pyykinpesukonetta. Tulee lapsuus mieleen, kun pesee nyrkkipyykkiä. Tosin viime viikonloppuna kävimme pyykkipussin kanssa kylässä. Siinä vierähti rattoisasti useampi tunti. Valmista odotellessa ehdimme käväistä tutustumassa sikäläiseen kirppariin. Kunhan tutkin, saatan löytää itsepalvelupesulan jostakin.

Onneksi on sentään vessa. Ei sitä aikoinaan opiskelijaboksissakaan Kampissa muuta ollut. Saunassa kävimme Leppäsuonkadulla, samoin pesemässä pyykit. Siis sen jälkeen, kun olin tajunnut, ettei lakanapyykkiä kannattanut raahata kotiin ja takaisin, vaikka siihen aikaan junat kyllä kulkivat melkein aikataulussa.

Nyt tallustelemme illan pimeydessä saunalle. Tuttua sekin. Sitähän lapsena teimme kaksi kertaa viikossa. Kotikotisauna oli vielä kauempana. Eikä sinne mennessä rävähtäneet mitkään liiketunnistinvalot päälle. Yhden lyhdyn kanssa siellä selvittiin. Tunnemuistista oli vain kadonnut, miten kylmä ralliton kesäsaunan lattia voi olla. Ehkä ostan tuttua vanhaa saippuaa. Jotenkin suihkugeeli on suihkuttomassa saunassa väärässä ympäristössä.

Punainen viiva

2011-10-05T21:26:00.000+03:00

Kaksi vuosikymmentä sitten silloisen KYKSin laboratorion pitkän potilasjonon ohi pääsi punaisella viivalla. Sellainen merkki oli samana päivänä osastoille menijöiden lähetteissä. Verikokeiden tulosten piti olla valmiina ennen lääkäreiden kiertoa, jotta suunnitellut hoidot voitiin antaa tai käännyttää potilas kotiin parantelemaan veriarvojaan vielä viikoksi ennen seuraavaa kemoterapiaa.

Kahdessa vuosikymmenessä on tapahtunut paljon muitakin muutoksia kuin toisen K:n häviäminen sairaalan lyhenteestä. Mm. jonotussysteemeissä on tapahtunut myönteistä kehitystä. Ison ala-aulan ilmoittautumisluukut ovat poistuneet kokonaan käytöstä kuten liukuportaatkin ja nykyisin ilmoittaudutaan suoraan poliklinikoille tai osastoille. Rahaa ei enää käsitellä. Laskut hoituvat ajallaan ja tavallaan.

Poliklinikoilla asiat sujuvat ilmoittaumisasioissa sutjakasti, mutta laboratorion kohdalla on yksi käsittämättön jarru. Laboratoriotoiminnot hoitaa Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä, joka ei saa käyttää pelkkää leimaa käyntitositteena. Leima yleensä riittäisi Kelan matkakulukorvauslomakkeeseen, jonka muut kohdat asiakas voi itse täyttää. Jokaisesta käynnistä virkailija täyttää käsin erillisen lomakkeen. Asia turhauttaa sekä virkailijaa että kaltaisiani vakioasiakkaita.

Erinomaista on sen sijaan, että laboratorioon on ajanvarausmahdollisuus Islabin sivuilta. Sieltä voi valita itselleen sopivan ajan ja välittömästi kännykkään tulee tekstiviesti, jossa on valmis vuoronumero. Ellen joutuisi alvariinsa ravaamaan tutkimuksissa, tällä tavalla selviäisin jonottamatta.

Salatut elämät

2011-10-01T18:37:00.000+03:00

Simpukka muisti minua postauksen lopussa olevalla tunnustuksella. Suuret kiitokset! Laitan sen tuonne virtuaalivitriiniin ylähyllylle. Tämän tunnustuksen vastaanottaminen edellyttää kertomaan itsestään kahdeksan sellaista asiaa, joita en vielä tähän mennessä ole paljastanut tässä blogissa. Minähän olen laverrellut täällä jo vuosikausia ja piti oikein miettiä, mistä en olisi vielä kertonut.

Menneitä:

1. Olen sisarussarjani kolmas. Kahdesta ensimmäisestä sisaruksesta vanhempani ovat täyttäneet Kulta-aika lapsuuden -kirjat. Lapsena tuntui tosi kurjalle, kun minä olin se ensimmäinen, josta ei ole mitään tietoja tallella.
2. Olen itse selvittänyt täältä, että syntymäpäiväni on ollut torstai. Jos mahdollista, aion etsiä jostakin Noel Strealfeildin kirjan Torstain lapsi.
3. Olisin halunnut hortonomiksi, mutta siinä olisivat lukio-opinnot menneet hukkaan vanhempieni mielestä. Minullahan on aivan selvää taipumusta jälkimmäiseen ammattiin, koska olen onnistunut säilyttämään saman vanhakantaisen saintpaulian 40 vuotta, ja joulukaktuskin kukkii minulla jo aina lokakuussa.
4. Olen käynyt samalla kampaajalla kaksikymmentä vuotta ja samalla fysioterapeutilla seitsemän vuotta. Voin melkein sanoa: "Kahta en vaihtais"

Nykyisiä:

5. Kela-kortissani on apteekkia varten kolme numerosarjaa ja neljättä anotaan. Minussa on muutamia varaosia ja siksi yleensä joudun lentokentällä erityisturvatarkastukseen.
6. Olen ehtinyt tulla isoäidiksi jo seitsemän kertaa. Olen kuulemma aika hassu mummu, vaikka en olekaan varreltani enää notkea. Olen mm. syönyt virtuaalivohveleita ja juonut virtuaalikahvia ja saanut monta virtuaalipusua.
7. En ymmärrä, miten aika kuluu nykyään paljon nopeammin kuin ennen. Olisi se mukava saada jotakin aikaankin, koska olen kuitenkin tekevinäni melkein koko ajan jotakin. En esim. keksi oikein kunnon aiheita, mistä kirjoittaisin tänne blogiin. Samalla kun/jos luet tämän, voisit ehdottaa minulle jotakin mielenkiintoista aihetta.
8. Avioliittomme on kestänyt neljä vuosikymmentä, koska perheessämme mieheni sanoo aina viimeisen sanan ja se on, ei kun, ne ovat: "Kyllä, rakkaani."

Laitan hyvän kiertämään ja lennätän tällä kertaa tunnustuksen Rosinalle , Sirokolle ja Obeesialle.

Vierasverkko

2011-09-27T12:48:00.001+03:00

Jonkin lehden lisäbonuksena sai tilata jonkin toisen lehden joko itselleen tai ystävälle, jota sitten pommitettaisiin suoramyyntisoitoilla. Olin siis tilannut itselleni tietotekniikkaa käsittelevän näytelehden. Se tuli tänään. En taida olla oikeaa kohderyhmää, kun en ole päässyt kuin 14. sivulle ja minulla jo pyörii päässä. Laitan upouuden lehden sivuun ja luen siitä yhden tai korkeintaan kaksi artikkelia päivässä. On niin paljon outoja sanoja, vaikka ihan suomalainen lehti se on, MB.

Ihan ensimmäiseksi kysellään, joko meillä on kotona nopea langaton verkko. On toki langaton, mutta ei se kyllä kovin nopealta vaikuta. Eikä se ole tarpeellinenkaan, vaikka asunnossamme on kaksi kerrosta. Yhden kerran olen ollut hangoutissa (se on sitä Google+:aa) alakertaan.

Näin remontin keskellä lehteä selatessani tulin miettineeksi, ihanko totta nykyaikaiseen vieraanvaraisuuteen kuuluu, että kotiverkossa on sitten vielä erikseen vierasverkko, jonne uskaltaa huoletta päästää kaverit ja vierailevat laitteet. (Toivottavasti meille ei tule kylään pelkkiä laitteita. Tai kyllä niitä nyt taitaa tuolla alakerrassa olla, kun on niin hirmuinen meteli.)

Minun on kai taas lähdettävä hetkeksi ulos, koska lakkasi satamasta. Jätän oven raolleen.

Eilen tein myös vastaavan evakkoreissun. Kuvan käpytikka oli todella hankalassa paikassa, siis minun kannaltani. Pihlajanoksat suojasivat sitä melkein joka suunnasta.

Tätä postausta ei sitten kannata ottaa tosissaan. ;)

Kolme kaunista viikon varrelta

2011-09-24T11:14:00.000+03:00

1. Kallavesi näytti maanantaiaamuna puoli seitsemältä kauneintaan auringon siivilöityessä vedestä nousevan usvan läpi. Niin kauniina en rantareittiä ollut koskaan ennen nähnyt. Kännykkä pysyi visusti taskussa eikä kamera ollut lainkaan mukana. Myöhemmin usva nousi ja peitti auringon kokonaan. Silloin seurasin sitä jo sairaalan ikkunan säleverhojen takaa viiden hengen huoneessa omassa kangasverhoilla eristetyssä loosissani. Minulla oli aitiopaikka, koska olin ikkunan vieressä. Sen verran jäi odotusaikaa, että ehdin taltioida kännykän kameralla auringon ensiyrityksen päästä esiin paksun usvatäkin takaa.

2. Vertaisuus on merkillinen asia. Samalla kun pukeutuu sairaalavaatteisiin, irtautuu ulkomaailmasta ja asettuu huonekaverien kanssa samaan purteen, jonka suunta ei ole enää omissa käsissä. Tiistaiaamuna kello kuusi yökkö siirsi kotiutettavat käytävälle. Huoneiden hiljaiset joutuivat lähelle toisiaan ja puhehanat avautuivat. Olimme samassa veneessä. Kuka ensimmäistä, kuka toista tai jo neljättä kertaa. Lääkesotkutkin selvisivät ja aamulääkkeet saimme vihdoin kymmeneltä. Odottavan aika on pitkä ja hoitajilla on vain kaksi kättä, mutta tällä osastolla jokaiseen kutsuun vastattiin välittömästi.

3. Oli ihmeen hyvä päästä kotiin vielä ja taas. Täällä saisi nukkua pimeässä ja ilman piippauksia. Luonto ei tosin kylpenyt samanlaisessa juhlavalaistuksessa kuin mennessä. Taisi sataa hiukan. Ehkä ruskan värit olivat vahvistuneeet piirun verran. Ja pihapihlajissa oli edelleen menossa hurja taistelu vähäisistä marjoista. Orava juoksi edelleen pitkin sähkökaapelia ja täydensi talvivarastojaan sellaisella vauhdilla, että en ole vieläkään päässyt selville, mitä se itse asiassa kuljettaa. Ja minne. Siellä se juoksee tänäkin aamuna.

Sumeaa

2011-09-19T09:42:00.000+03:00

Joskus elämä heittelee kuin lastua aika rajuilla laineilla. Pää käy väliin upoksissa, keuhkoihin tuntuu puristuvan vettä tai onko se sitä että ilma ei pääse ulos. On sellaista haipakkaa, ettei "näillä mennään" tunnu riittävän enää mitenkään. Pannaan nyt sitten remonttiin yhtäkkiä ja samanaikaisesti koti ja sen omistaja.

Kallista, halpaa, kallista

2011-09-16T20:41:00.000+03:00

Pitkin katujen varsia on eri pikalainaifirmojen mainoksia. Minusta ne ovat varsinaisen vihtahousun keksintöjä. Vuosikorot ovat huikeita. Täällä verkossa on osunut silmiini, että joku on saanut kuningasajatuksen harjoittaa luvallista koronkiskontaa houkuttelemalla ihmiset myymään tulevat mahdolliset veronpalautuksensa. Se saattaa olla vanha asia, mutta minun silmiini se osui vasta tällä viikolla. Enää siis ei riitä, että heti kaikki mulle nyt, vaan houkutetaan syömään huomisenkin eväät. Tuolle firmalle pitää olla vähintään 300 euroa. Muutamat kympit saavat olla rauhassa.

Joko perittyä tai uusköyhyyttä on myös se, että monet markettiin menijät näkyvät tutkivan kaikki lähiroskikset ennen kuin menevät kauppaan aamulla ostamaan sen punaisella tarralla varustetun makaronilaatikkonsa. Toivovat löytävänsä pulloja tai tölkkejä. Joudun aika usein käymään apteekissa, joka siirtyi kolme vuotta sitten jättimarketin yhteyteen melkein Alkon viereen. Kolmivuotisjuhliaan tämä hehtaarihalli mainosti kahdeksansivuisella monivärilakanalla, joka tuli päivälehden välissä. Ei ole isoilla kauppaketjuilla rahasta puutetta. Tarvitsemani piimäpurkin haen mieluummin lähikaupasta.Ensimmäisen kerran törmäsin rahanpyytäjään sen edustalla. Hän pyysi 1,30 euroa, joka riittäisi siihen ja siihen...

Selkää jomotti jo viheliäisesti enkä hetkeäkään epäröinyt antaa kahden euron kolikkoa hänelle. Eniten minua ihmetytti hänen aito hämmästyksensä siitä, että hän sai enemmän kuin pyysi. En minä tiedä, ostiko hän sillä lupaamaansa hiivan taikinaan ja lunastiko kassalle jääneet ostoksensa vai menivätkö rahat keskariin. En jäänyt katsomaan. Minulla oli kiire lepäämään ja ajattelin, että kaksi euroa ei ole mitään maksettuani juuri sitä ennen melkein 70 euroa lääkkeistä. Ja heti kohta muistin, miten 60-luvulla Kampin alueella kiersi katusoittajia rahaa keräämässä ja jotkut osattomat soittivat ovikelloammekin. Boksikaverin kanssa sovimme, että rahaa emme anna, mutta voimme lähteä ostamaan kivijalkakaupasta ruokaa. Niin minun olisi pitänyt toimia nytkin.

Kuvan räpyläjalkainen on ilahduttanut minua koko kesän jatkuvalla kukinnalla. Tämä passiflora citrina on ollut minulla jo muutaman vuoden, mutta vasta tänä kesänä se on ollut varsinainen nupputehdas. Johtuu varmaankin siitä, että valoa on ollut enemmän kuin ennen.

Sattuu ja tapahtuu

2011-09-10T09:59:00.000+03:00

Olen pyörällä päästäni. Tiistaina menin allasjumppaan ja vasta sairaalan ovella tajusin, ettei minulla ole edes uimapukua ja pyyhettä mukanani. Ohjaaja ei voinut auttaa, vara- tai lainavarusteita ei ollut. Hän kehotti minua menemään nauttimaan kesäisestä päivästä ulos. Kävelin vanhojen tawaroiden kauppaan ja ihmettelin, miten uusia astioita siellä oli myynnissä. Vanha on hyvin suhteellinen käsite. Nykyisten lyhyiden avioliittojen aikana häälahja-astiastot joutuvat äkkiä antiikkiliikkeen hyllylle, minulle kerrottiin. En ollut tullut ajatelleeksi sellaista.

Olen unohdellut asioita ja osoitteita. Kadotin kampaamonkin kesällä, vaikka olin käynyt osoitteessa jo ainakin kaksi kertaa. Ajelin risteillen pitkin keskustan autioita katuja eräänä helleaamuna. Minulla ei ollut tietenkään osoitetta mukanani. Ei edes puhelinnumeroa kännykässä, vaan ainoastaan pelkkä muistikuva rakennuksesta. Pieni paniikinpoikanen alkoi jo hiipiä mieleeni kellon näyttäessä sovitun ajan lähestymistä. Lopulta osuin onneksi oikealle kadulle. En viitsinyt kertoa harhailuistani mitään. Hävetti. Ei olisi ollut mitään kiirettäkään, sillä kampaaja oli hiukan myöhässä aikataulussaan.

Sattuu näitä unohduksia toisillekin. Kaupan kassalla tänään eräs herrasmies maksoi ostoksensa ja lähti reippaasti kävelemään. Kassaneiti huusi hänen peräänsä. Mies kääntyi takaisin pakkaamaan ostoksensa ja harmitteli hajamielisyyttään. En usko, että nälkäiselle ja huono-osaiselle kävisi koskaan tuolla tavalla. Vastaavaa tapahtuu kassan kertoman mukaan aika usein. Kardemummatuubin ja hiivan unohtamisen jotenkin ymmärrän, mutta en oikein usko, että hevin unohtaisin kaikki ostokset hihnalle. Sanat kyllä tuppaavat unohtumaan. Tänä aamuna meni ainakin puoli tuntia, että pinnistelemällä sain palautetuksi mieleeni sanan ´vatupassi´. Tein kuvaristikkoa ja vihjeenä oli ´vesivaaka´.

Pukeudun punaiseen

2011-09-09T09:27:00.001+03:00

Joskus 80-luvulla minulla oli punainen kesätakki ja muitakin punaisia vaatteita, kengätkin. Sain silloin kommentteja punaisista vaatteistani aatteen värinä. En minä mitään nappeja kauluksissani kantanut enkä kuulunut mihinkään aatteelliseen järjestöön. Olinpa vain tavallinen opettajanplanttu, joka sattui opettamaan myös venäjää.

Terapioiden kyllästämässä ajassamme puhutaan myös paljon väreistä. Mikä niistä voimaannuttaa, mikä rauhoittaa, mikä viilentää, mikä mitäkin. Ehkä en enää pukeutuisi ihmisten ilmoilla kokopunaiseen. Kotona voin sen tehdä. Tänään ainakin, kun Suomen Sydänliitto ry viettää Pukeudu punaiseen -päivää.

Paljon, ehkä liikaakin tietoa punaisesta löytyy täältä.

Preussinpunaista (Yölintu) Hyvää viikonloppua!

Eremitaasin kissat

2011-09-03T16:35:00.000+03:00

Kun ikäihminen sairastuu, hän pääsee tai joutuu hyvinvointiyhteiskuntamme julkisen sairaanhoidon piiriin.

Valitettavasti hänelle käy usein huonommin kuin Eremitaasin kissoille tai liito-oraville. Pietarin taidemuseon kellarissa asustaa kymmeniä kissoja, joista jokaisella on nimi ja ne ruokitaan, lääkitään ja hoidetaan hyvin. Ne saavat ulkoilla ja liikkua vapaasti taidemuseon kellarissa. Niillä on ollut parin vuosisadan ajan tärkeä tehtävä estää hiirten ja rottien aiheuttamat vauriot mittaamattoman arvokkaille taideteoksille. Jos ja kun kissat lisääntyvät liiaksi, niille etsitään hyvä kodit.

Liito-oravien lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa. Ne ovat tärkeä osa luontomme monimuotoisuutta ja uhanalainen laji. Suomi on direktiivein velvoitettu suojelemaan tätä taigametsän asukkia. Aika usein liito-oravat pääsevät uutisaiheeksi.Niistä muka pidetään huolta sen jälkeen kun niiden reviirit on ensin avohakkuin ja tielinjauksin revitty ja pirstaloitu. Pystytetään vaikkapa liitotolppia.

Meitä ikäihmisiä alkaa olla liikaa. Kuvaannollisia liitotolppia ei tarvitse pystyttää, koska emme ole uhanalainen laji. Emme ole korvaamattomia. Vaivaisella seniorikansalaisella ei ole enää tehtävää yhteiskunnassamme. Hän tuntuu olevan euroissa laskettava kuluerä. Onhan sitä paljon puhetta ja kauniita sanoja ihmisyydestä arvona sinällään, mutta monet mummot ja papat saavat unohtua omiin oloihinsa tai jauhautua yhteensopimattomien hoitoketjujen sirkkelinterävissä rattaissa. Ellei itse enää osaa tai jaksa soittaa, suorastaan vaatia hoitoa ja jatkuvasti kysellä omien lähetteidensä perään, saattaa jäädä vallan hoidotta. Monelle on käynyt niin. Tämä tekee minut surulliseksi.

Kun minulla ei nyt sattunut olemaan kuvia Eremitaasin kissoista, kävin ihan varta vasten kuvaamassa nuo liitotolpat.

Livenä blogissa

2011-08-29T13:22:00.000+03:00

Kirjauduttuani tähän blogiini ja klikkaamalla ulkoasu-painiketta eteeni ilmaantuu ensimmäisenä valkoinen ruutu, jossa luen otsikon livenä blogissa. Siinä näytetään vain pienoiskoossa se minkä jo tiedän eli miltä blogini näyttää. Tuo uussuomenkielinen ilmaus (?) on aiheuttanut jonkinasteista hilpeyttä mielessäni. Päätin kokeilla erään kesäisen "taskuvideopätkän" lähettämistä. Tiedättehän taskupuhelut, joita tulee silloin tällöin lukitsemattomista kännyköistä. Sitä ehtii ihastua yhteydenotosta, kunnes tajuaakin kuuntelevansa vain askelia tai minun korvilleni tarkoittamatonta keskustelua.

Tämän videonpätkän kanssa minulle kävi hiukan samalla tavalla. Betablogger latasi sen aika nopeasti, mutta nyt en näe sitä missään. Mihin se mahtoi kadota?

Laitoin tuohon nyt sama-aiheisen tavallisen kuvan, ettei postaus näytä kovin ikävältä. Olin ollut kuvaamassa usvahuurun tanssia viileähkönä kesäaamuna ennen kuin pokkarini tallensi mainitsemani videonpätkän ihan omin lupinensa. Kokeilen vielä kerran, saanko sen näkyviin toisella yrittämällä. Taas lataaminen näyttää onnistuvan sujuvasti, mutta lopputulosta ei näy missään.

Olen aamuöiden valvoja erinäisistä syistä ja sopivalla säällä ja valoisuuden salliessa yritän usein hiippailla ulos häiritsemättä muita. Siis tavallisesti puolisoani.

Koska ei onnistunut uusikaan yritys Bloggerin betaversion ( draft.blogger.com ) puolella, vaihdoin oletusversioksi vanhan Bloggerin ja voin ainakin tässä tapauksessa todeta, että yksi vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Nyt postauksessa näkyy joku video. Pitää vielä tarkistaa, että se on tarkoittamani pätkä. Siis olkaapa hyvät. Kerrankin livenä blogissa, tosin lainakengissä. Eikä tätä sitten kannata klikata isommaksi.

Valinnan vaikeus

2011-08-27T20:48:00.001+03:00

Kaupungissa juhlittiin kolminkertaisesti. Jotenkin tuntui, että tämä ajallemme tyypillinen verkostoituminen menee joskus ehkä hiukan liian pitkälle ja aiheuttaa päällekkäisyyttä. Ihan hengästytti lukea, onneksi vasta torikäynnin jälkeen, koko tapahtumaohjelma. Olin kyllä radion kuuntelijana mukana jo eilen. Siksi kesälämpimänä elokuun aamuna kiinnosti lähteä katsomaan, vieläkö Mäntykankaan koulu jaksaa yön jälkeen juhlistaa 30-vuotista taivaltaan puistossa sähköisten pyörätuolien 30 tunnin viestimaratonilla. Kyllä vain. Itse puistoon tutustuminen jäikin maratonin seuraamisen jalkoihin. Onneksi sää suosi tätä tapahtumaa.

Seuraavaksi menimme torille. Oli melko aikaista ja autolle sai paikan helposti. Tori oli laajentunut kaupungintalon vierelle ja edustalle. Siinä oli parempi kävellä kuin nupukivitorin puolikkaalla. Tyttöjen talo on siis saatu jo Kuopioonkin. Sanasepot esittelivät harrastustaan, selkäyhdistys tarjosi jumppaohjeitaan. Monenlaisia tuohi-, puu-, huopa-, reilun kaupan- yms. tuotteita oli tarjolla. Eniten yleisöä veti sienineuvonta. Sen pöydän ääreen ei meikäläisellä ollut asiaa, mutta ei se haitannut, koska ei minusta ole metsään menijäksikään. Ihmettelin vain, että lampaankäävät olivat kalliimpia kuin kantarellit. Juuri eilen teimme niistä sieniperunasoselaatikkoa vanhan kouluaikaisen keittokirjani ohjeen mukaan.

Ruisleipää maistatettiin, olisi ruispuuroakin ollut tarjolla. 4 euroa! Oli mukavan nostalgista katsoa, miten ruistaikinanjuuri oli kuplinut puutiinussa ja vieressä eräs rouva pyöritti limppua nousemaan. Tuli siinä taas kerran esille leivän ja limpun ero. Idän ja lännen. Leivän hinta myös pohditutti. Tuntuu kohtuuttomalta, että leivän hinnasta kauppa ottaa yli 40 prosenttia. Tuli mieleen mennävuotinen euroviisu: Työlki ellää mut kaupal rikastuu.

Kiersin torin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Otin kuviakin eri kulmilta pikapikaa, koska kapeilla katetuilla kaduilla ei mahtunut pysähtelemään. Hiukan tuntuivat kaduntapaiset kallistuvan kohti torimonttua.Viimeistään siinä vaiheessa mina alkoi huimata, kun menin kuvaamaan torin kaupungintalon parvekkeelta. Ovet olivat auki.

Alkeet

2011-08-24T12:30:00.002+03:00

Kuuntelen kahdenkymmenen vuoden takaista historiaa naapurimaaan hajoamisesta. Onneksi aika ajoin mainitaan, että nämä asiat tapahtuivat vuonna 1991, sinä vuonna jolloin palasin jatkoajan saaneena töihin. Uusinnat tuntuvat ennen kuuntelemattomilta ohjelmilta ja ovatkin sitä. Oli muuta tekemistä kuin seurata jatkuvaa uutisvirtaa. Työmatkoilla autoradio oli aina kiinni, koska hiljaisuutta ei silloinkaan ollut kylliksi. Muistan toki pääasiat. Yhdet tai kahdet uutiset päivässä riittivät. Ja valtakunnat sortuivat ilman sosiaalista mediaa, joka nykyisin säntäilee lintu- tai kalaparvien tavoin milloin mihinkin suuntaan. Tulee mieleen eräs vanha sananlasku.

Uutisia tulee joka tuutista hiukan eri muodoissa ja jotkut blogit/sivustot näkyvät perustuvan vain toisten kirjoittamien uutisten tai juttujen levittämiseen verkossa. Yhtäläinen piirre tällaisille sivustoille näkyy olevan, että niissä on paljon mainoksia. Ihmettelin kesällä miksi jostakin talofirmasta käydään blogissani säännöllisesti. Uteliaisuuttani menin katsomaan. Ei siellä mitään taloja myyty, vaan wepostalot. Kielitaidosta olisi ollut hyötyä, vaan en hoksannut.

Milloin mainos popuppaa silmille heti sivun auetessa, milloin mainos on sijoitettu niin lähelle kommenttilaatikkoa, että mieluummin peruuttaa pari klikkausta taaksepäin kuin kommentoi vaikka haluaisikin. Mainoksilla rahastaminen taitaa olla melko yleistä, mutta en ole osunut vielä yhteenkään aiheesta avoimesti kertovaan postaukseen. En tosin jaksa seurata kovinkaan monia blogeja.

Siivosin vanhoja mappeja ja löysin sieltä 90-luvun alussa suorittamani INTERNET AJOKORTIN TENTTI-kysymykset. Sen suoritin 90-luvun alussa. Vastauksetkin ovat tallessa. Aamulla tavasin päivälehteä ja huomasin kesäyliopiston tarjoavan nykyään myös kurssia Sosiaalisen median ajokortti. Se kurssi on vielä käymättä, joten huteja saattaa tulla. Kuten tuossa ylhäällä tuo isoilla kirjaimilla huutaminen. Asia tulisi selväksi myös ihan vain normaalikokoisella fontilla.

Mitä tehdä pudokkaista

2011-08-23T11:05:00.000+03:00

Syyskesän tuulet näkyvät pudottavan omenoita ennen aikojaan. Aamuisin kannattaa kerätä vioittuneet pudokkaat ja kärrätä ne jätteisiin. Ehjistä ja vain pienen kolhun saaneista pudokkaista voi tehdä vaikka jonkin omenahyvetyyppisen jälkiruoan tai uuniomenoita. Ne ovat maistuvia jälkiruokia tai herkkuja, kuinka vain, vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera. Jotkut sanovat, että kerman kanssa niistäkin saa kaksin verroin parempaa. Itse en ole kerman ystävä. Kahviinkin laitan kurria eli rasvatonta maitoa.

Jos pudokkaita (mikä sana nykyään tarkoittaa useammin erinäisistä paikoista "pudonnutta" ihmistä kuin puun alle pudonnutta hedelmää) on runsaammin, voi tehdä omenapiirakkaa uunipellillä ja pakastaa sitä tulevia tarpeita varten. Tässä saattaa olla hyötyä kiertoilmauunista, jonka valitsimme viime kesänä, kun hellan vaihto tuli ajankohtaiseksi. Oheinen omenapiirakka on helpoimmasta ja energiapitoisuudeltaan keveimmeästä päästä. Löysin sen täältä omasta blogistani vahingossa. Ohje on alkuaan varmaankin kopioitu äidin taltioimista lehtileikkeistä.

Omenapiirakka pudokkaista

1 kanamuna
3 dl sokeria
3,5 dl maitoa
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
100 g voita/margariinia
vajaa litra pieniä omenalohkoja
kanelia

Sekoita kananmuna ja sokeri. Lisää maito ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lopuksi lisää sulatettu voita/margariini. Kaada taikina uunipannulle ja levitä päälle pieniä omenanpalasia, jotka ovat huomattavasti nopeampia tehdä kuin perinteiset viipaleet. Lopuksi päälle kanelia ja sokeria. Paista piirakkaa n. 200 - asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.

Koska käytin rasvatonta vähälaktoosista maitoa, piirakasta tuli pinnaltaan tummahko ja kiertoilmauunissa riitti paistolämpötilaksi n.180 astetta ja paistoajaksi 30 minuuttia. Taikinaa tehdessäni mietin tuota leivinjauheen määrää. Seuraavalla kerralla kokeilen hiukan vähemmällä.

Kärpäsen purema

2011-08-21T17:15:00.000+03:00

Kärpänen on hauska sana. Se esiintyy monissa sanonnoissa. Jos tahtoisi seurata itselleen kuulumatonta keskustelua tms., tahtoisi olla "kärpäsenä katossa". Minä käytän silloin tällöin ilmausta "kaksi kärpästä yhdellä iskulla", vaikka puheenaiheella ei ole mitään tekemistä hyönteisten kanssa. Viidakkorumpu, täällä netissäkin, saattaa tehdä "kärpäsestä härkäsen" eli liioitella pikkuasiaa. Tykkäämiset ja jakamiset saavat helposti aikaan lumipalloefektin (vai oliko se perhosvaikutus?)

Sama asia ilmaistaan eri kielissä omilla sanonnoillaan. Niitä ei siis voi kääntää. Venäjän kielessä esim. vastaavassa sanonnassa käytetään härkää isompaa eläintä l. norsua. (Делать ис мухи слона.) Englannissa tässä yhteydessä puhutaan myyrästä ja vuoresta. Ei kannata hermoilla l. to make a mountain out of a molehill. Tässäpä tulikin kylliksi aasinsiltaa päästäkseni asiaan l.hirvikärpäsen puremaan.

Sain sellaisen toissapäivänä. Tiesin, että niitä jo on, kun puunpilkkojat löysivät vaatteistaan kumpikin yhden, vaikka olivat vain metsän reunassa. Minä kävin sentään riistapellolla asti. En pitänyt sitä minään, vaan muistelin erästä vuosien takaista puolukkaretkeä, jolloin kannoimme hirvikärpäsiä vaatteissamme Käpälämäelle kymmenittäin. En siis tarkistanut omia vaatteitani ja tämä pikkupeto ehti purra niskaani paukaman. Purema kutisee. Siellä se on ja pysyy pitkään. Hoito-ohjeet löytyvät terveyskirjastosta.

Muut kärpäsen puremat, siis esim. golf-, biisi-, karaoke-, geokätköily-kärpästen puremat eivät varmaankaan parane edes puolessa vuodessa kuten tuolla hoito-ohjeessa luvataan.

Kerrankin kärryillä

2011-08-16T11:02:00.000+03:00

Kaupungin arjen palveluja käyttäessäsi olen muutaman kerran kysynyt kantakuopiolaisilta, ovatko he käyneet kertaakaan risteilyllä, Puijon tornissa, VB-museossa, viinijuhlilla, kalamarkkinoilla ym. turisteille tutuissa paikoissa ja tapahtumissa. Moni tunnustaa suoraan, että kotikaupungin nähtävyydet tulee ohitetuksi. Vieras näkee kaupungin toisin silmin. Tasaisemmilla tantereilla asuvat ihastuvat esimerkiksi kaupungin mäkiseen maastoon.

Vieraiden kanssa tuli lähdetyksi esittelemään paikkoja. Autolla kiersimme rantoja ja totesimme, että syyskesäiset satamat olivat arkipäivänä miltei autioita ja jokainen kioskintapainen oli suljettu. Kaikki risteilyalukset olivat kyllä valmiina lähtöön. Asiakkaat vain puuttuivat, mutta näin sataman sinivalkoisine rakennuksineen näki tavallista paremmin.

Seuraavaksi ajoimme kohti varsinaista maailman napaa. Sinne ei tuuli ottaisi ja saattaisi löytyä Kuopio-aiheisia postikortteja. No, ei löytynyt, ei edes Tiimarista.Torimonttua ei pitkään jaksanut katsella eikä uudelleen kiertää Kauppahalliin, jonka olimme jättäneet väliin. Kortit löytyivät lopulta postista.

Vossikka-Matti sattui onneksi olemaan paikalla oikeaan aikaan. Sen kummemmin aikailematta nousimme kärryille ja teimme aika pitkän kierroksen kauemmaksi sataman tuulista. Valkeisenlammella on Matin tietojen mukaan melkein säällä kuin säällä neljä astetta lämpimämpää kuin satamassa. Jotakin hilpeyttä herättävää hevospelillä liikkumisessa on, koska liikenteen seassa autoilijat hymyilivät meille kuin kuuluisat hangonkeksit. Arkimaanantaina.

Matilla on paljon varmaankin sitä kuuluisaa hiljaista tietoa, koska jokaiseen kysymykseen löytyi vastaus ja muutenkin mukavaa tekstiä soljui vuolaasti koko matkan ajan. Saattaa ikäkin tehdä sen, että olimme niin tohkeissamme ajelun jälkeen, että olimme unohtaa maksaa. Istuin seläkkäin kuskin kanssa, mutta ihmeekseni onnistuin summamutikassa saaman Matin ja Liisan samaan kuvaan. Osittain, mutta riittävästi. Matti lähettää tutuille terveisiä.

Apua, joku on vienyt kuvani

2011-08-11T18:00:00.003+03:00

Kirjoitin jo aiemmin, miten minulta evättiin pääsy katsomaan omia kuviani. Silloin Google herjasi errorilla eikä ollut tietääkseenkään koko ongelmasta. Tänään tulin vilkaisseeksi jotakin vanhaa postausta ja silmille pomppasi aiemman kauniimman ilmoituksen sijasta ~~tuo~~ alla oleva musta kuva. Vaihdoin toiseen selaimeen. Sama juttu.

Ja olihan se tämäkin ikävä tapaus, jolloin tekstitkin katosivat. Ilmeisesti Googlelle alkaa riittää minun tuotokseni.

Katselin arkiston kautta, kuinka pitkältä ajalta kuvani ovat haihtuneet taivaan tuuliin (tai pikemminkin korvautuneet tuolla mustalla kieltomerkillä) ja totesin, että ainakin kahden vuoden postauksista (28.6. 2009 - 4.6. 2011). Kuvat saattavat puuttua aikaisemmistakin päreistä, sillä en jaksanut enää vierittää sen pidemmälle.

Ensin oletin, että uusi betablogger aiheuttaisi ongelman, mutta vaihdoin betabloggeriin takaisin vanhaan ja tilanne on aivan sama. Jos olen ollut pihalla näistä jutuista aiemmin, nyt olen vielä enemmän. Olisin kiitollinen, jos joku teistä lukijoista kokeilisi lukaista arkiston kautta jotakin postausta tuolta ajalta ja laittaisi kommentin, näkyikö kuva. Jonkinlaista viestiä jo kirjoitin ongelmasta betabloggerin palautelomakkeeseen, mutta en silloin tajunnut ongelman laajuutta. Nyt harmittaa sen verran, että taidan lopettaa koko homman tai siirtyä WP:n puolelle.

Toin toisen blogin ( Mappi) jossakin vaiheessa tähän blogiin ja sen tuohon ajanjaksoon osuvat päreet ovat saaneet pitää kuvansa. Olen tutkaillut Picasan kansioita ja minusta ainakin näyttää siltä, että siellä ne kuvat edelleen ovat, mutta linkit ovat kai ajan saatossa haprastuneet poikki. Tai sitten se Mountain View:stä kroolaava robotti käy täällä tekemässä tihutöitään.

Onko kenelläkään teistä samanlaista ilmiötä? Miten ne ikiomat näkymättömät kuvat saattavatkin muuttua kaivatuiksi rakkaiksi ja varmaan myös kauniiksi ja korvaamattomiksi kadottuaan? Tällä kertaa kuva ei ole kaunis eikä edes ottamani, vaan kaappasin yhdestä vanhasta postauksesta enkä edes kysynyt lupaa.
___

Edit 12.8. klo 9.00 ja ajankohtaisempi kuva katseltavaksi.

Kiitos kommenteistanne! Ilmeisesti en ollu ainoa, jolla oli sama ongelma, koska tämän postauksen käyntimäärä oli lähes kaksinkertainen normaaliin verrattuna. Marin kehotuksesta yritin löytää vastausta Blogger-ohjeista ja edes osoitetta, mihin voisin lähettää kysymykseni. Muutaman haun jälkeen löysin itse ratkaisun täältä.

Blogin albumi piti muuttaa julkiseksi.

Virtuaalietsinnän aikana havaitsin, että ohjekeskukset näyttävät olevan pullollaan vastaamattomia kysymyksiä (sic).

Oliko tästä postauksesta hyötyä? a) Kyllä b) Ei

Retki

2011-08-10T19:38:00.001+03:00

Kun satunnainen matkailija saa kuulla, että jossakin tutussa paikassa on nähty majava ja se on saanut aikaiseksi jopa tulvan, hän ei millään muotoa malta olla yrittämättä tutustua moiseen harvinaisuuteen lähemmin. Ei haittaa vaikka vettä ropsauttalee tuon tuostakin. Hän pukeutuu liiankin lämpimästi ja antautuu uteliaisuutensa vietäväksi.

Autolla pääsee melkein näköetäisyydelle, ellei olisi kuusitiheikköä ja korkeita kallioita ja siirtolohkareita edessä. Olisipa hienoa, jos saisi napatuksi kuvan majavasta. Sillä voisi sitten brassailla blogissaan. Valkoiseen sadeasuun pukeutunut matkailija parkkeeraa autonsa niin, ettei se jää tien tukoksi, sujauttaa kameran toiseen vetoketjulliseen taskuun ja kännykän ja auton avaimet toiseen. Vetoketju ei mene aivan loppuun asti kiinni. Suksisauvat kun vielä pitäisi saada mukaan. Lumikengistäkin olisi saattanut olla apua upottavalla suolla.

Hetikohta hän havaitsee sammaloituneessa ojassa ilmeisesti karhun jäljet. Muutenkin oja pysäyttää matkalaisen, koska sen ylittäminen on haastavaa. Pitää kiertää kuivempaa reittiä ja samalla tunnustella koko ajan, että avaimet ja kännykkä pysyvät mukana. Ja kuunnella ja katsella, näkyisikö sitä karhua. Tihkusateinen puoliusvainen suo ja lampi ovat aivan hiljaisia. Sitä hiljaisuutta hän imee itseensä ja samalla tallustaa hitaasti kohti lampea ja puroa.

Pato on jo kerran purettu ja vedenpinta laskenut, mutta puiden rungoista näkee vielä, että vesi oli noussut ainakin kuusikymmentä senttiä. Puron varsi on niin tiheää kuusikkoa, että luontoihminen vetää sadeasun hupun tiukasti päähänsä ja puskee käsi kalliiden monitehosilmälasien suojana vasen kylki edellä oksiston läpi ja pääsee kuin pääseekin ottamaan kuvan majavan kaatamasta isosta haavasta. Vastarannalla jonkin matkan päässä näkyy kaksi samanlaista. Mutta majavaa ei näy eikä kuulu.

Vaatetus ja liike irrottavat hien ja hiukan pettyneenä luontokuvaaja palaa autolle eri reittiä. Hänestä on rattoisaa ajatella liikuvansa samalla suolla karhun kanssa. Kävellessään hän ihailee katinliekojen ja rahkasammalen vihreyttä, pysähtyy poimimaan yhden ylikypsän lakan ja muutaman juolukan suuhunsa. Auton luo päästyään hän riisuu valkoisen sadeasunsa, joka naapurin mielestä muistuttaa lähinnä lumipukua.

Illalla hän saunan jälkeen alkaa tutkia kuvasaalistaan. Jostakin syystä hän ei näe oikein kunnolla. Hän huomaa silmälasien olevan likaiset ja pesee ne, mutta ei edelleenkään näe oikein hyvin. Onneksi näkö ei sentään jäänyt suolle, vaan hän putsasi vahingossa väärät lasit. Omat löytyivät kammarista. Monitehot molemmat ja aika samansorttiset.

Saunahattu

2011-08-04T10:17:00.000+03:00

Jääkaapin alimmassa lokerossa on muovipussissa vanhaa hoitoturvetta. Olen vuosia sitten ollut oikeaoppisessa turvesaunahoidossa. Kokemus oli sen verran miellyttävä, että turve luomuhoitoaineena "myytiin" minulle. Mutta tavaksi turpeen käyttö ei ole tullut. Nyt ehkä taas jaksaisin kokeilla, vaikka turpeen kanssa läträäminen tavallisessa saunassa on melko suttaista ja työlästä. Lopputulos ja -tuntuma iholla ja hiuksissa on kyllä hyvä, mutta saunan ja pesuhuoneen pesemisessä on suuri työ. Turvesotkua löytyy seiniltä ja lattialta vielä seuraavanakin päivänä, vaikka kuinka yrittää suojata paikat ja välttää turpeen kuivumisen. Ei nyt viitsi ihan muoviakaan asetella lattialle liukastumisvaaran vuoksi.

Turvesauna ei kuitenkaan ole erikoisin saunamuistoni. Se on saunominen muovisaunassa. Saunahan ei ole oikeastaan muuta kuin katettu kivikasa. Kuumien lähteiden alueilla riittää pelkkä kate. Ko. muovisauna sijaitsi tiettömän taipaleen päässä suolammen rannalla. Rakennelma oli pysyvä ja kesäkäyttöön tarkoitettu. Ko. kokemuksesta on kulunut yli kolmekymmentä vuotta. Se oli varsinaista muovin aikakautta.

Itse telttasaunaidea on varmaankin yhtä vanha kuin koko saunomistraditio eikä se ole mikään suomalaisten keksintö, vaikka ´sauna´ onkin ehkä laajimmin eri kieliin lainattu suomenkielinen sana. Mieheni on tuonut minulle tuliaisena huovasta ommellun saunahatun. Sekin on vielä testaamatta, koska kipuileva kroppa oikeastaan pitää joko kylmähoidosta tai sitten kuivasta lämmöstä. Sauna ei ole kumpaakaan.

Onko suolampien vedessä mahdollisesti samoja terveysvaikutuksia kuin syvältä suosta nostetulla turpeella, en osaa sanoa. Minä en pidä hetteisistä upottavista rannoista enkä siitä, että jalkani uppoaa mutaiseen rantaan. Tarvitsen tukevan laiturin porraspuineen. Onneksi kuvassa näkyvä irronnut alin porras on jo korjattu.

Erikoinen saunamuisto on myös tämä. Onko sinulla erikoisia saunamuistoja?

Omaan nilkkaan

2011-07-31T12:09:00.001+03:00

Muistan miten lapsena kiersin aitantauspellon takana metsässä seuraamassa, miten miehet mittasivat ja valitsivat puita kaadettaviksi sieltä täältä. Siihen aikaan ei tehty kammottavia avohakkuita, vaan leimakirveen terällä lyötiin puun rungosta kuorta pois ja sitten kirveen hamarapuolella lyötiin leima tai pilkka myytäväksi tarkoitettuihin puihin. Sen perusteella tiedettiin puun omistaja ja ostaja. Leimatut puut olivat merkittyjä ja saivat lähtökäskyn. Työ tehtiin pienimuotoisesti joko itse tai teetettiin jollakin metsätyömiehellä. Tarvittiin tietenkin työkalut ja työhevonen tukkirekineen. Metsuri-sanaa ei varmaankaan ollut vielä keksitty. Puhuttiin tukkijätkistä.

Kulttuurimaisema säilyi sellaisenaan eikä metsän mikroilmasto muuttunut liikaa. Marja- ja sienimaat säilyivat tutuilla paikoilla ja helppokulkuisina. Metsää ei raiskattu.

Saloilla oli useitakin metsäkämppiä. Yhdessä tulin käyneeksi vielä aikana, jolloin se toimi alkuperäisessä tarkoituksessaan. Olin silloin alle kymmenvuotias. Sinne vei onneksi tunnistettava kärrytie halki soiden ja kangasmaiden, joten ei ollut eksymisen vaaraa. Seurasin myös puhelinlankoja. Muistan kämpän toukokuisen iltahämärän, kerrossängyt, vihreät selkäreput, työvaatteiden ja saappaiden voimakkaan hajun. Ja tietenkin sen miesjoukon. Pelottikin.

Ajat ovat muuttuneet ja kehitys kehittynyt. Harvesterien (?) pyörät ketjuineen ovat jo miehen korkuisia muista ulottuvuuksista puhumattakaan. Jälki on sen näköistä. Hakkuuaukot ovat viheliäitä marjamaita. Vatukko, lepikko ja horsmikko heinistä puhumattakaan peittävät salakavalan muodottamaksi myllätyn maapohjan. Kesän rehevyys harhautti minut mennäviikolla ja houkutti yhä syvemmälle muka paremmille apajille, kunnes löysin itseni soratien varressa olevan kuusitureikon takaa laakealta kiveltä. Piti pyytää apua. Tiesin kyllä liikkuneeni suorituskykyni riskirajoilla. Saaliskaan ei ollut kummoinen. Tarrakiinnikkeiset nilkkatukilenkkarit olivat myös väärä jalkinevalinta, sillä oksat repivät ne jatkuvasti auki ja olin kompastua lillukanvarsiin.

Samalla kenkiä kiinnitellessä näin kyllä mielenkiintoisia toukkia ja perhosia ja miten kanervakin oli jo täydessä kukassa. Hevoset eivät muuten näytä tykkäävän siankärsämöistä. Muutoin laidun oli melko tasaiseksi syöty. Hevonhierakatkin saavat kuihtua rauhassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Nousta sain aamuun

2011-07-31T10:20:00.000+03:00

Tuoksua mintun ja ruusun

2011-07-28T13:23:00.009+03:00

Trooppisen yön jälkeinen entistä kuumempi päivä laittaa minut kävelemään hitaasti. Tai oikeastaan estää kävelemisenkin. Aamulla tuuli ilmeisesti minulle suotuisasta suunnasta, koska laiturilla pesuettaan vahtiva lokkipariskunta päästi ihan liki ennen kuin pyrähti siivilleen ja hetikohta laineille kellumaan. Poikaset nousivat rannalle sukimaan itseään. Taitaa tuo lintujen sukiminen oli kaikille lajeille ominaista eikä tarkoita, että niillä olisi syyhyä.

Haapanat eivät sitten tulleetkaan paikalle tänä aamuna eivätkä sorsat ja silkkiuikku. Vesi on niin lämmintä, että se viilentää vain sen ajan minkä järvessä jaksaa olla. Jo puolimatkassa rinnettä voisi kääntyä takaisin, mutta ei olo siitä kummemmaksi muuttuisi. Vadelmat homehtuvat pensaisiin, punaherukat ovat kadonneet parempiin suihin.

Viime yönä syysleimukukat pohjoispuolella näyttivät räjähtäneen auki. Etupihalla kolmiovarjon alla voi jaksaessaan istua ja tuoksutella mintun, ruusun, valkoapilan ja syysleimun tuoksuja, joita piskuinen tuulenvire kantaa ja pyörittää.Lanttuperhosia ja sudenkorentoja lentelee runsaasti. Runsaat ukkoskuurot ovat huolehtineet kukkien kastelusta jopa siinä määrin, että vanhaan puutiinuun istutetut orvokit ovat tukehtuneet ylenmääräiseen kosteuteen. Puuastian suojana olleessa muovissa oli kyllä reikiä, mutta emme arvanneet, että soikon pohja voisi turvota niin paljon, että se ei enää läpäise vettä lainkaan. Nyt on sekin testattu. Pohjolanukonhattu on muuten myös jo avannut ensimmäiset kukkansa.

Jos viime kesä oli lämmin, niin sanovat tätä vielä lämpimämmäksi. Marjastaminen ja sienestäminen on raskasta tällaisilla keleillä.Ulos ripustetut pyykit eivät myöskään kuivu korkean ilmankosteuden vuoksi. Lehtokerttu on lakannut laulamasta. On painostava sää. Tietääkö taas ukkosta.

Kesän parhaita hetkiä oli tämänviikoisella vadelmanpoimintaretkellä löytää vahingossa kantarelleja pariin ateriaan, poimia vadelmia melkein kuin silloin ennen, ja varsinaisesti, kuunnella Saarisen rannassa kuikan huutoa. Muuten oli aivan hiljaista. Meditatiivista ja nostalgista. Muistin heti Älänteen kuikat. Komea lintu.

Vain tuoksua mintun ja ruusun
jota tuuli kantaa tullessaan
vain tuoksua mintun ja ruusun
tuo tuuli tullessaan.

Minäkin olen joskus

2011-07-25T11:14:00.003+03:00

Olen kuunnellut Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Se oli niin hauska, että seuraavaksi luin 700 grammaa. Hänen Urheilukirjansakin luin, vaikka en olekaan urheiluhullu. Vanhin vunukoista sanoo minua valokuvahulluksi. Tunnustan kuitenkin, että olen nuorena ollut sen verran intoutunut urheilusta, että jopa harjoittelin sisarusteni kanssa maastojuoksua äidin tekemissä verkkareiden tapaisissa. Se kangas ei silloin vielä ollut edes joustavaa eivätkä jalkineemme olleen millään muotoa urheiluun sopivia. Kangastennareissa juoksimme ja hyppäsimme korkeutta sahanpurukasaan, jonka tuoksun ja ne palopukit muistan vieläkin.

Maataloustyöt ja karjanhoito olivat riittävää lihaskuntoharjoittelua. Hiihtäminen oli luonnollinen tapa liikkua paikasta toiseen, siis kotoa kouluun tai postinvientireissulle lähinpään naapuriin. Kilpailuhenki tartutettiin vasta koulussa. Kilometrien metsästys jatkui lukiossakin. Jos päivä alkoi kaksoisliikuntatunnilla, opettajan määräämän hiihtolenkin ehti kiertää aivan hyvin kahdesti, ja niin me, tosin vain harvat, teimmekin ja istuimme sitten tulipunaposkisina kirkkohistorian tunnilla, kun jälkihiki kuumotti. Onneksi istuin etupulpetissa.

Ahtauduimme Innsbuckin talviolympialaisten aikaan jollakin tunnilla koulun kerhohuoneeseen seuraamaan jotakin hiihtoa ja olin pyörtyä, ilmeisesti hapenpuutteeseen, muistan. Ja paljon myöhemmältä ajalta muistan kyllä, miltä Juha Mieto näytti, kun hän nojasi aitaa vasten ja odotti Wassbergin tuloa ja seurasi kelloa ja hävisi sen historiallisen sadasosan siinä 15 kilometrin kisassa. Ja kävin minä ottamasta hänestä valokuvan lauantaisilla ~~sunnuntaisilla~~ maalaismarkkinoilla. Ja sain sitten selittää lapsenlapsille miksi. Selitin myös miksi jättiputkea pitää karttaa. Näimme niitäkin matkan varrella muutaman. Meillä oli mukava reissu, vaikka olikin helteistä.

Helsinkiin en suksia vienyt ja Kiovassa ihmettelin muutamia muista maista tulleita opiskelijoita, jotkä kävivät juoksemassa tai jumppasivat yhteisasuntolan aulatilassa avoimen ikkunan ääressä. Olen minäkin joskus, sitten myöhemmin.

Hellettä riittää

2011-07-22T10:19:00.000+03:00

Naistenviikko on ollut vanhojen sanontojen mukainen tänä vuonna. Vettä on satanut valtaisina ukkoskuuroina enemmän kuin koskaan minun muistini mukaan. Yleensä ukkospilvet kiertävät Puijon tai tämän vesialueen. Tällä kertaa mekin olemme saaneet sekä salamoita että vettä. Kesän kääntyminen näkyy jo punertavina pihlajanmarjoina, syysleimun valkoisina nuppuina ja kypsyvinä vadelmina. Harvoin on tällaisia kesiä, että kävelyretkellä samaan heinänkorteen voi pujottaa lakan, mustikan, mansikan ja vadelman. Tienvarsia värittävät jo pietaryrtit ja muut syyskesän keltaiset, vaikka elämme sydänsuvea.

Yö oli trooppisen rajamailla. Eilisiltainen raju ukkospuuska ei juuri raikastanut eikä viilentänyt ilmaa, mutta antoi runsaasi ilmaista kasteluvettä. Pihaan aurinkovarjoksi ripustettu kolmiovarjo keräsi hetkessä seitsemän ämpärillistä vettä. Hiukan jo arvelutti, kestääkö se taakkaansa.

Aamu-uinnin jälkeen jäin laiturille seuraamaan yhdeksän sorsanpojan seurueen aamupuuhia. Kuulin kyllä myös pienten venenikkareidenkin vasaroiden kilkettä. Uimarannan kohdalle oli syöpynyt syvät ojat, ilma tuoksui märältä puulta, noelta ja ylempänä saunavastalta. Ilma on niin kosteaa, että vanha moneen kertaan kuivunut käytetty saunavasta oli kostunut uudelleen tuoksuvaksi.

Kuva on haettu Picasa-kansiosta tällä kertaa. Ei ole tämänaamuinen, koska oikea käteni on käyttökiellossa.

Varoituksen ja rohkaisun sanoja

2011-07-19T15:12:00.001+03:00

Uutisissa kerrottiin, että peltipoliiseissa on sata kameraa. Niiden paikkoja vaihdellaan. Keskinopeuden valvontaa varten olisi olemassa jo tekniikka, mutta se on liian kallis. Sellaisenkin uutisen luin, että saunan lämmittäminen kännykällä voi aiheuttaa tulipalon. Kaikenlaiset etälaitteet lisivät. Kohta kai ikäihmisiä seurataan tositeeveenä ympärivuorokautisesti. (Meidän savusaunamme paloi kyllä poroksi ihan vain haloilla lämmittämällä vuonna 1995.)

Jo vuosia sitten ihmettelin keskellä saloa hiekkamontun laidalla olevaa varoituskylttiä: Alueella on kameravalvonta. Kai sieltä oli käyty hakemassa soraa tai kiviä luvatta. Marjastaja saattaa nykyään tulla kuvatuksi samaan kameraan karhun tai vaikka koppelon kanssa, jos osuu riistakameran hollille. Kuvankäsittelyohjelmissa on nykyään melko tarkka kasvojen tunnistus. Kuvat vain koneelle ja henkilön tunnistus on helppoa. Ihan kuin niissä ylinopeussakkokuvissa.

Nyt on aika suunnistaa suomalaisen superruuan hankintaan. Mustikat ovat kypsyneet ja bonuksena saattaa löytyä lakkoja. Edellisen postauksen kuvan karhunjäljet entisen suon kohdalla eivät suinkaan olleet tarkoitettu pelotteeksi. Karhu ravitsee itsensä tähän aikaan samalla superuoalla kuin ihminenkin. Silti karhuihin harva törmää. Haaskoilla kuvaamisesta minulla on oma mielipiteeni, joka jääköön salaisuudeksi. Muistan joskus istahtaneeni salolla lammen rannalla kuivan männynkäppyrän juurelle ja ajatelleeni, että parempaa paikkaa ihmislapselle ei voi olla. Rymysimme samoissa marikoissa toisistamme tietämättöminä. Lentoon lehahtavat metsäkanalinnut säikyttivät useammin. Tai nouseva ukkosilma. Nyt kuuntelen tarinoita toisten marjaretkistä.

Kuvassa on tänä aamuna kuvaamani jättiputki. Kaunis on tämä kukinto, mutta koko kasvi vaarallinen ja hävitettävien listalla. On muuten erikoinen sää: täysin pilvistä, tuulee kovasti ja lämpötila on helteen puolella. Varoitetaan ukkospuuskista 15m/s. Nyt juuri alkoi sataa.

Jälkipeliä

2011-07-17T13:13:00.002+03:00

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt.

Hyvää viikonloppua kaikille marjastajille! Ja muillekin.

Sinäkö se oot

2011-07-12T17:41:00.003+03:00

Reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen päätin vastata myönteisesti kutsuun tavata entisiä koulutovereitani. Olen sellainen kiertokoululainen, jonka pisin yhtäjaksoinen luokkatoveruus on kestänyt vain kolme vuotta. Pätkäluokkatoveruus on jättänyt jälkensä ainakin ujoutena, toisaalta vaikeutena uskaltaa juurtua mihinkään ja toisaalta muutosvastarintana. Vähintäänkin.

Päätin osallistumiseni lopullisesti vasta lauantaiaamuna. Luvattu hellepäivä saattaisi kulua mukavasti vesillä ja ilmastoidussa autossa. Satamassa näin joukon charmikkaasti harmaantuneita miehiä enkä ensi katsomalla tunnistanut heistä ketään. Päätin mennä reippaasti kysymään, mahtaako kyseinen ryhmä olla oman koulun senioreita. Kyllä, jo toiset silmät tunnistin. Kohta alkoi saapua lisää tutunnäköistä porukkaa, mutta kaikki saimme nimilaput rintaamme. Varmuuden vuoksi.

En olisi konsanaan uskonut, että vesillä voi Suomessa olla helteellä niin hiostuttavan kuumaa. Ukkosilma siitä lopulta kehkeytyikin eikä sekään saderyöppyineen juuri viilentänyt Luhangan kirkonkylän 32-asteista sakeana seisovaa ilmaa. Kirkon viileys houkutti, mutta pettymys oli suuri havaittuamme, että kyseessä ei ollutkaan mikään avoinna oleva tiekirkko. Piti tyytyä etsimään varjoa kaupan terassilta ja puiden siimeksestä. Hautausmaalle asti en jaksanut nousta. Osa ryhmästä käveli hiukan pidemmän matkan.

Aika kului nopeasti vanhoja asioita muistellen eikä pitkähkö risteilyaika riittänyt oikeastaan mihinkään. Siinä sitä taas olimme entisiä nuoria lukiolaisia, ja kuluneet vuosikymmenet näkyivät vain ulkoisessa habituksessamme. En ollut tullut katselemaan maisemia enkä tutustumaan aikoinaan ihan vieraaksi jääneeseen ympäristöön, vaan tapaamaan vanhoja ystäviä. Siksi kipparin pitkät jorinat hiukan haittasivat seurustelua.

Ihmeekseni jaksoin kuitenkin välillä paikkaa vaihtaen istua pitempään kuin lääkäri sallii, koska hyvä seura piristi. Olen tainnut tulla siihen vaiheeseen elämässä, että aina kun on suinkin mahdollista mnun kannattaa lähteä liikkeelle ja ihmisten ilmoille, etten vallan erakoidu. Koskaan ei voi tietää, tuleeko enää seuraavaa kertaa. Kiitos järjestäjille!
__

PS. Tämä postaus on kirjoitettu uudella betabloggerilla (draft.blogger.com). Saa nähdä mitä tästä tulee...

Sisäinen maalaisuuteni

2011-07-08T15:53:00.002+03:00

Yläkerrassamme ei ole laipiota. Asunto kuumenee helposti näillä säillä. Samoin melkein kokonaan kivetty piha. Helteellä keittiön ikkunan pielessä oleva lämpömittari kohoaa 50 asteeseen iltapäivällä, peltikatto ja pihakivet kuumenevat siinä määrin, että voisi melkein kokeilla paistaa kananmunan pihakivillä.

Juhannuksen aikaan muistelimme, mikä on mahtanut ollut paras yhteinen juhannusmuistomme. Oliko se se helteinen juhannus, jolloin meillä vielä oli se savusauna ja upeasti satoa tuottava koneilla pilaamaton mustamultainen rikkaruohoton kasvimaa? Poltimme kokon kaivon vieressä. Kokko kuumensi alla olevat kivet niin kuumiksi, että juhannuspäivänä puoleenpäivän mennessä folioon kietomani kuumenneille kiville asettelemani possunkylki oli kypsynyt herkulliseksi juhannuspöydän eineeksi uusien perunoiden ja salaatin kaveriksi.

Ja aina viileässä kellarissa oli korillinen limpparia. Niitä pieniä lasipulloja. Joskus harvoin edelliskesän höyrymehua oli jäljellä. En minä silloin niistä makeutusaineita ja E-koodeja osannut vahtia. Ja meillä oli se melkein metrisessä varressa oleva räiskälepannu, jolla paistoimme letut ulkona irtotiilistä rakennetussa grillissä. Sateen sattuessa minä paistoin niitä lettuja kahdella lettupannulla keittiön puuhellalla ja asettelin ne pinoiksi painavalle arabianlautaselle. Ihan samalla tavalla kuin äitini oli tehnyt.

Ja minä olin niin voimissani, että minä ajattelin saavani kangaspuutkin jostakin ja kutovani mökillä räsymattoja. Leipätiinuakin, puista vallan, olin mukamas vailla ja ajattelin leipoa juurella hapatettua oikeanmakuista ruisleipää ison tuvan isossa uunissa. Ohrarieskaa sentään kerran tein ja karjalanpiirakoita teimme kerran porukalla sen pitkän pirtinpöydän ääressä. Ainakin sata kappaletta. Ja minä lämmitin savusaunan aurinkoa ottaville vieraille ja kannoin kahdella isolla ämpärillä vettä saunan pihassa olevaan muuripataan ja mansikkamaalle ja kasvimaalle. En sentään perunamaalle.

Ja parhaana herukkakesänä keitin yhtenä päivänä yksitoista maijallista mehua yhtenä päivänä eikä niitä mehuja, sipuleita, porkkanoita ja perunoita ollut koskaan liikaa. Nyt minä jo ymmärrän, että hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Lähin puhelin oli melkein kymmenen kilometrin päässä eikä sähköjäkään ollut. Kohdallamme ei todellakaan voinut puhua wlan-vaeltajista, tyylikkäistä hidastajista, luomu-urbaaneista, ekoturisteista, hitaista kohtuullistajista, agrieläkeläisistä, etnomaalaisista, maalla harrastajista eikä hiilineutraalikoista ja mitä näitä kaikkia nyt nykyään onkaan.

Oli vain yksinkertaisesti oma paikka jossakin, jossa jo pari päivää tuntui etäännyttävän kaupunki- ja työelämän hypersykkeestä hitaampaan rytmiin. Keho ja mieli tiesivät mitä tarvitsivat, vaikka se tuli kalliiksi ja näin jälkiviisaana tuossa kaikessa, yksityiskohtiin menemättä, on tragikoomisisiakin piirteitä. Kaikella on aikansa. Kyllä, minulla se on geeneissä, maaseutuinnokkuus, vaikka ikä- ja liikuntarajoitteisuus nirhiikin jo kovasti.

Arvoituksia ja vastauksia

2011-07-04T10:13:00.001+03:00

Tuolla aiemmin ihmettelin, miten blogitekstin alle jakonappuloiden viereen ilmaantui kuin tyhjästä värikäs + 1 ja sen viereen tyhjä ruutu. Kyselinkin lukijoilta vinkkejä, mistä oikein on kyse. Silloin en saanut vastausta ja jätin asian sikseen. Kaikkea ei tarvitse tietää. Itse asiassa on parempi, ettei tiedä ja varsinkaan ole tietävinään kaikkea.

Sattumoisin tulin eilen sadepäivänä lukeneeksi Suomen Kuvalehden verkkolehdestä asiaan liittyvän artikkelin Google aloitti Facebookin nakertamisen. Klikkailin uteliaisuuttani peräti hakujätin blogiin asti ja totesin, että koekaniineja tähän Google Plussaan, uuteen some-palveluun, oli jo kertynyt tarvittava määrä. Samalla ihmettelin, miten ko. hakusivu on muuttanut muotoaan ja ulkoasuaan. Tänään taas ihan vain - klik, klik - jouduin tähän postaukseen, jossa vastaus tulee minulle kuin tarjottimella. Twitterillä ei siis jaetaan liian vähän (undersharing) ja Facebookilla liikaa (oversharing). Nyt olisi tarkoituksena löytää ns. kultainen keskitie. Jos asia kiinnostaa, kannattaa lukea ko. blogikirjoitus. Yksityisyyden jakamisen rajat koskettavat tietenkin myös bloggaajia.

PS. On se niin ihmeellinen seitti tämä netti, että nimeämättömät kuvatkin löytyvät G:n kuvahaulla. Olin aina luullut, että kuvalla on oltava nimi, jotta se päätyy hakuihin. Ei tarvitse. Suosituin minun kuvistani on luultavasti telkän munat viime kesältä.

____

Tässä vielä muutama vanha arvoitus vuonna 1930 julkaistusta Kansakoulun lukukirjasta. (WSOY, s. 157-8.) Ovatko nämä helpompia ratkaista? Vastaukset lisään myöhemmin, jos vaikka joku lukijoista haluaa yrittää vastata.

1. Luunokka, lihainen parta, kuikistaikse, keikistäikse, äsken äänehen parahti?
2. Lautta lahtehen menevi, lautan täysi laulajia?
3. Kävi tässä kääriäinen, kulki kullan nuppulainen, teki tanssin tanhualla, silmät päässä nurjallansa?
4. Linna lintusten tekemä, alassuin ovi osattu, ylöspäin perustus pantu?
5. Kattila mäellä kiehui ilmat puitta, pilkkehittä, kokitta, kohentajatta?
6. Läpi näkyy, lämpimän pitää?
7. Kitajaa syksyn, talven, lehden aikana lepää?
8. Tuohihattu päässä, sammaltukko suussa. Kiviset kengät jalassa?
___
Edit. 6.6.

Vastaukset arvoituksiin: 1. Kukko. 2. Sorsan poikue. 3. Sammakko. 4. Ampiaispesä. 5. Muurahaispesä. 6. Akkunalasi. 7. Lehmän kytkyt. 8. Tupa.

Kukkia ja perhosia

2011-07-03T11:43:00.002+03:00

Oli tyttöjen retki. Paitsi pienimmäisen. Pakattiin äidin reppuun juomia ja edellispäivänä leivottua herkullista pullaa ja lähdettiin kävelemään hiekkatietä peltojen halki, sitä tietä jolla seuraavana aamuna näin ne töyhtöhyypät ja josta kääntyi se toinen tie sinne lokin pesäkivelle. Vihreä vilja lainehti molemmilla puolilla mutta ei vielä tähkinyt. En tunnistanut mitä viljaa se oli, mutta kukkia päätimme poimia sitten tulomatkalla, erilaisia ja vaikka seppeleeksi. Isommalle pitemmällä varrella, pienemmälle lyhyemmällä. Ja molemmille samat ja ainakin sama määrä. Mutta kyllä me poimimme ja tutkimme niitä jo menomatkalla. Ja oransseja perhosia lenteli ja joku sinisiipikin, mutta ne eivät pysyneet yhtään aloillaan.

Heti kohta maalaistalon pihan ohitettuamme olisimme voineet syödä ne kesäeväät. Säästettiin kuitenkin sinne koskelle, jossa oli vanha puusilta.Sillan alla kasvoi ja kukki tuntematon kukkanen. Oli meillä toinenkin uusi kukkatuttavuus sieltä kuusikon kohdalta. Ja siellä hiekkatiellä ihmettelimme, miten omat varjomme voivatkin olla niin pitkät ja miten äiti siinä yhteisvarjokuvassa saattoi olla mummua pitempi. Sellaisiakin me pohdimme, että tässä sitä voi kävellä keskellä tietä, kun ei ole mitään liikennettä, ja me jaksoimme koskelle asti ja vähän ylikin, koska etsimme mukavaa istumapaikkaa.

Aurinkoisilta teiltä metsäpolulle poikkeaminen toi nokkoset, muurahaiset ja itikat, vaikka varjoisuus olisi helpottanut oloa. Tien toisella puolelle pöyhittiin kuivuvia heiniä traktorilla, mutta se ei haitannut mitään, koska se jos mikä on maalaiselämää. Eikä sitä istumapaikkaa löytynyt ja me söimme ne eväät seisten. Kävi se niinkin. Ja kuin jälkiruuaksi löysimme kypsiä metsämansikoita, joita emme olleet tulomatkalla lainkaan huomanneet. Ja siinä kävellessä eivät paarmatkaan kiusanneet.

Ja sitten me kävelimme samaa reittiä takaisin ja taitoimme lisää kukkia mesiangervoista niittyleinikkeihin ja vain yhden sellaisen, jota emme tunteneet. Ettei se vain olisi rauhoitettu kasvi. Siankärsämöt tahtoivat väkisin mukaan juurineen. Jo kaukaa näimme miten grillistä jo nousi savu ja ne kukkaset laitettiin siihen vesiastiaan, koska meillä oli heti taas ihan muuta tekemistä ja seppeleitä on tehty ennenkin. Voikukista, apilasta, koiranputkista ja vaikka mistä. Ja se mukaan napsittu outo kukkanen (kuvassa) taitaa olla pulskaneilikka. Onpa kukalla hauska nimi.

Vielä ja taas

2011-06-28T11:28:00.002+03:00

Pionit eivät tykkää paikanvaihdosta. Tämä yksilö oli koko viime kesän poissa tolaltaan. Se ei ollut missään kukkapenkissä edes valeistutettuna, vaan isohkossa muoviämpärissä omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Juuri ennen lumia se saatiin istutetuksi uudelle paikalleen. En uskaltanut odottaa, että se tänä kesänä kukkisi. Toisin kävi. Kukkia on vain tämä yksi, mutta se on sitäkin kauniimpi. Pionissa seikkaili paljon paljon muurahaisia ja jo pelkäsin, että ne vaurioittavat sen yhden ja ainoan nupun.

Isohirvenjuuri on myös pelastettu kukkapenkkiin ja ne siniset kissankellot ovat nousseet yllättävään paikkaan juuri liljojen viereen. Eli ne kestivät sen pihamyllerryksen ja kukkivat jo kauniisti. Ja junatkin kulkevat taas kuin ennen juhannustauon jälkeen. Uusi reilun puolentoista kilometrin pätkä rautatietä saatiin ajoissa valmiiksi. Uitot näkyvät myös jatkuvan. Parhaillaan tukkilautta lipuu hitaasti kohti kulkuaukkoaan. Ja ovat ne kaivatut silkkiuikutkin täällä jossakin lähellä, vaikka eivät ole minulle näyttäytyneet. Naapuri oli päässyt kuvaamaan ne.

Ja teeruusu avasi ensimmäisen nuppunsa samana yönä kuin pioni. Joutuu kovin äkkiä tämä kesä. Maitohorsmakin on kukkinut jo viikon. Viileämmän jakson jälkeen on taas luvassa hellettä. Nyt lämmintä on tosin vasta 19 astetta varjossa, mutta ilmankosteus on 73% . Toivon, että lämpötila pysyy kohtuudessa. En kaipaa viime kesän korkeita lukemia.

Tuoksumuistoista juhannusta

2011-06-24T13:44:00.001+03:00

Olen sen seitsemän kertaa laskeutunut alas 210-metriseltä mäeltä aapasuolle kielojen päihdyttävässä tuoksussa ja tietenkin saanut nousta saman polun myös takaisin. Ja yhden ainoan kerran osuin ensimmäisessä suomaiseisessa hirvenjälkien peittämässä (meillä oli niiden kanssa yhteinen polku) notkelmassa paikalle valkolehdokin kukkiessa. Se ei ollut se juhannus, jolloin lämpömittari näytti vain neljää plusastetta, eikä minulla ollut silloin vielä kameraa aina matkassani.

Tuo elävä tuoksumuisto aktivoitui tänä aamuna, kun luin Olli Seppälän artikkelin Enkelin tuoksu (Kotimaa 22.6.2011) . Olin edellisaamuna, päivän vasta alkaessa nuuhkinut juhannusaikaisia tuoksuja pihan verbenoista ja orvokeista rantapuiston koiranputkiin ja juhannusruusuihin. Suorastaan hullaantunut niistä. Ehkä tuulen tuima tuiverrus vain lisäsi aisti-iloani. Heiluvaiset ketokukat, kesäheinät ja kukissa pörräävät hyönteiset olivat vaikeita kuvauskohteita.

"Kun maailma oli luotu mallilleen, alkoivat enkelit pistäytyä katsomassa, miltä Jumalan kädenjälki näytti. Jumala sanoi enkeleille:
- Ette ehkä ole huomanneet, mutta teidän käynnesitänne jää jälkiä.
- Emme me mitään jälkiä jätä, liikumme näkymättöminä ja huomaamattomasti.
- Teistä jää tuoksu, kukkien tuoksu, sanoi Jumala.
- Mikä tuoksu muka. Emme tietääksemme tuoksu miltään, enkelit hämmästelivät.
- Teidän vierailuistanne maan päällä jää tuoksu, jonka hyvällä hajuaistilla varustetut ihmiset pystyvät tuntemaan.

Ja Jumala näytti enkeleille kaikki maailman valkolehdokit ja sanoi, että ne ovat merkkejä siitä, missä enkeli on käynyt, kuin nuppineuloja kartalla."

Kuva on kahden vuoden takaa ja otettu vesisateessa Sysmässä. Sielläkö enkeleitä enemmän? Turvallista juhannusaikaa teille jokaiselle, missä olettekin: kaupungissa, maalla, merellä, saaressa, mökillä...

Totista viihdettä

2011-06-22T14:58:00.000+03:00

Kun luin hykerryttävän pakinan Kirlahin mukavasta onkireissusta, muistui mieleeni eräs omista kalastamiseen liittyvistä retkistäni. En minäkään mikään kalastaja-eemeli ole koskaan ollut, mutta sopivalla säällä ja sopivaan vuorokaudenaikaan veneestä onkiminen on ollut ihan rattoisaa puuhaa. Varsinkin silloin kun Ahti on ollut antelias ja keskivartalossani oli vielä niin paljon voimaa, että pystyin istumaan veneessä. Soiden ympäröimän erämaajärven ahvenet olivat oudon rusehtavia, mutta porakaivoveteen päästyään kirkastuivat.

Anoppi oli varsinainen kalastaja ja hänen ohjeidensa mukaan särkikaloillekin löytyi todella herkullinen käyttö lähiruokana. Savustus, suolaus kypsentämisen jälkeen suolavedessä, perkaaminen kypsänä ja hiertäminen voin ja öljyn ja mausteiden kanssa maukkaaksi levitteeksi. Tästä ei kuitenkaan ollut tarkoitus kertoa.

Oli tyypillinen sateinen kesäkuun päivä. Olimme sähköttömällä mökillä vähin eväin. Olisiko ollut se sama kevät, jolloin rakensimme vanhan tulipalossa palaneen päärakennuksen uunin liuskekivistä alustaa pihagrillille. Elimme 90-luvun alkua. Oli vielä niin viileää, että kyyt olivat puolikohmeisina sen uunin uumenissa. Suorastaan sävähdin, kun niitä alkoi paljastua kivien raoista.

Kävimme ongella ja saimme muutaman sintin. Tihuutti koko ajan vettä. Savusaunan muuripadan vierellä oli vanhasta tynnyristä rakennettu savustusuuni. Hyttysiä hätistellen odottelimme kalojen kypsymistä ja mietimme, miten työlästä ruuan hankkiminen on aikoinaan ollut. Jos olisi ollut kaunis ilma, olisimme halstranneet kalat nuotiossa tai grillissä. Meitä oli onneksi sillä kertaa vain kaksi. Jos olisi ollut isompi pesue ruokittavana, olisi kyllä tullut äitiä ikävä.

Peruna ja juurikasvit olivat tuskin pinnalla. Suolta löytyi vain muutamia edelliskesän karpaloita, kotieläimiä ei ollut. Eikä kärpäslätkää kummempia ansoja tai aseita. Villivihannekset eivät vielä silloin edes kiinnostaneet. Nyt ehkä tietäisin hiukan paremmin, mitä luonnon vihreää uskaltaisin laittaa suuhuni. Vaikka tämän vuoden yrttiä vuohenputkea, jota löytyy melkein jokaisesta kukkapenkistäkin.

AVAlla on menossa kiinnostava kanadalainen realityohjelma Operaatio Lähiruoka , jossa

paneudutaan tiistaisin lähiruoan saloihin. Voiko perheen ruokkia pelkällä lähiruoalla? Kuusi perhettä ottaa haasteen vastaan. Lähiruokaa suosivat kelpuuttavat lautaselleen vain ruokaa, joka on valmistettu tai kasvatettu omalla lähialueella.Lähiruoan plussiin kuuluvat ruoan tuoreus ja se, että kuluttaja tietää, mistä lautasen sisältö on peräisin. Lisäksi se on ekologista ja tukee paikallista tuotantoa.

Aihe on tänä kesänä todella ajankohtainen. Minua kuitenkin kummastuttaa, että tämä ohjelma on viihdettä. Vakava asia. Olen siis sen sortin tosikko.

Kissanpäiviä

2011-06-21T12:57:00.002+03:00

Kokeilen. Sain tämän kuvan ensin liitetyksi kopioi/liitä-komennoilla, mutta blogi ilmoittaa, että tallennuksessa tapahtui virhe. Julkaisen kuitenkin. Kokeilen siis uutta tapaa liittää kuvia Bloggeriin. Mielenkiintoista nähdä, siirtyykö kuva nytkin suoraan Picasa-kansioon.

Kuva on alkuperäisessä koossaan, joten sitä ei kannata klikata suuremmaksi. Pienennän kuvan myöhemmin, jos tämä uusi tapa yleensä onnistuu.

****

Ei onnistunut, vaan ilmoitti Bad request. Erroria pukkaa. Haenpa kissakuvan koneelta vanhalla tutulla tavalla. Luonnoksessa kuva kyllä näkyi ihan oikean kokeisenakin, mutta käsittämätöntä HTML-koodia löytyi sivukaupalla, tallennus ei onnistunut ja alkuperäinen kokeilupostaus piti poistaa. Tulipa kokeiltua.

Toinen silmiini näkyvä muutos sitten viime näkemän on tuolla yläpalkissa. Google-kääntäjä on koko ajan näytöllä valmiina. Enää ei tarvitse klikkailla sivupalkissa olevaa kääntäjää. Käännösteksti on kyllä aivan käsittämätöntä. Vaihtuiko konekääntäjä huonompaan versioon ilmestyessään tuohon yläpalkkiin, en osaa sanoa. Jotenkin vaikuttaa, että näin olisi käynyt.

Bloggerin oma laskuri sen sijaan näyttää palanneen normaaliin päiväjärjestykseen eikä enää ilmoita vähintään viisin- tai kuusinkertaisia lukemia todellisiin käynteihin verrattuna.

Ihan ei nyt ole kuvan veroisia kissanpäiviä täällä. Taivas on pilvessä ja epävakainen sää jatkuu. Kaikesta huolimatta päivä on pisimmillään.
___

Edit yhtä aamua viisaampana:

Kysymys: Näkyvätkö vanhempien postausten kuvat teille lukijoille, koska minulle itselleni ne eivät näy. Jos klikkaan kuvan kohdalla näkyvän pikkuruisen ruudun kohdalla, saan G:lta seuraavanlaisen viestin:

403.
That’s an error.
Your client does not have permission to get URL /-rKOZOfhbUfQ/Tc_6wbbh4uI/AAAAAAAASFA/Ugk1KwBCEmA/s1600/IMG_7340.JPG from this server. (Client IP address: xxx.xxx.xxx)

Forbidden
That’s all we know.

Jos joku teistä osaa kertoa, missä on vika ja mitä pitäisi tehdä, olisin kiitollinen. IP-osoite on muutettu, muuta ei. Miksi minusta on tullut oman blogni asiakas? Onko toisilla samantyyppisiä ongelmia?

Valkoisenaan

2011-06-19T19:02:00.000+03:00

En muista kulkeneeni kovin pitkää automatkaa aikaisemmin koiranputkien kukkiessa. Kirkkaassa auringossa niiden valkoinen runsaus suorastaan häikäisi. Toisaalla soilla ja ojien pohjilla huojuivat tupasvillat, korpimailla kukki myös suopursu ja puolukka. Harvakseltaan näkyi päivänkakkaroitakin matalina kasvustoina. Valkoisilla pientareilla kukkivat siellä täällä myös harakankellot.

Suomenselän korkeilla kumpareilla pientareet taas olivat valkoisenaan kissankäpäliä. En ollut nähnyt niitä pitkiin aikoihin, joten mukakiireisen automatkalaisen piti oikein pysähtyä pientareelle tarkistamaan, että kyse oli todella lapsuudesta tutuista kukista. Aikoinaan "pelastin" yhden yksilön metsäautotieltä siirtämällä sen Käpälämäen saunan nurkalle. Näkyy noita vielä olevan. Pitää vain osata olla liikkeellä oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Lupiinit näyttävät vallanneen yhä enemmän pientareita niittynotkelmissa ja pelto aukeilla. Karkulaiset. Viime kesäisten syöksyvirtausten aukottamilla kohdilla lupiinien kukkaloisto keräsi katseet, vaikka satoikin kaatamalla. Tuli vain mieleeni, miten altis paljas maapohja nyt on ko. vieraslajin ja jättipalsamin leviämiselle. Toivottavasti maitohorsma ehtii ensin. Näin sopii toivoa tänään Luonnonkukkien päivänä.

En lainkaan väheksy perinteisiä pihaperennoja, mutta kyllä kesäinen niitty, lehto tai keto on vertaansa vailla. Ja heinäseipäät kauneimpia alkuperäisessä tarkoituksessaan.

Heleää helluntaita

2011-06-11T15:14:00.000+03:00

Jos aikoo helteellä harrastaa liikuntaa kuivalla maalla, on lähdettävä liikkeelle aamuvarhaisella. Ennen ylösnousua. Kesäisin käännän päivittäin kelloa ajatuksissani aina sen ikiliikkuvan tunnin ja tajuan, että olen ulkona aamuyöllä kolmen jälkeen. En toki joka yö, mutta niinä unettomina.

Näen valot jossakin keittiön ikkunassa ja tajuan, että en ole ainoa valvova. Isokokoinen rusakko näyttäytyy joskus ja öistä kulkijaa säikkyen siksakkaa pitkin katua tai polkua. Nuorta porukkaakin on joskusliikkeellä. Harvemmin. Minä puolestani säikähdän heitä ja kiirehdin suoraan kotiin. Aamuyö on vielä viileää. Onneksi. Päivisin on asustettava alakerrassa.

Omenapuut ovat pudottaneet huntunsa muutama päivä sitten. Ei ole vielä juhannus, vaikka juhannusruusukin kukkii jo paikoin. Lupiinit, akileijat, metsäkurjenpolvet, leinikit myös... Ennen tuotiin kukkivia pihlajanoksia nukkuma-aittaan juhannuksena. On se maapallon akseli varmaankin heilahtanut, kun kaikki tuntuu aikaistuneen. Mansikoita ja uusia perunoita on jo myynnissä, juhannukseksi kypsyvät kai sitten mustikat, jos niitä on tullakseen.

Ja hyttyset ovat kovin ärhäkkäitä. Uikut eivät tänä keväänä tähän rantaan jääneet. Eikä ole haapanapariskuntaakaan näkynyt vähään aikaan. Räksiä on hauska seurata, kun ne kallistavat päänsä ja kuuntelevat, missä kohden liero on liikkeellä vastaleikatulla nurmikolla. Havaintojeni mukaan ne eivät näy juuri erehtyvän.

Kytkyt

2011-06-07T08:38:00.003+03:00

Luin juuri, että Google-kääntäjä muuttuu maksulliseksi palveluksi. Palvelu on ollut liian suosittu ja sitä on käytetty väärin. Olenkohan itsekin ollut sen väärinkäyttäjä, koska kääntäjä on ollut tuossa sivupalkissani? Ehkä minulta on jäänyt lukematta ja ymmärtämättä jokin ohje. Ensin koko API oli lopetettavien listalla, mutta ilmeisesti valtaisan palautteen vuoksi se säilytetään, mutta maksullisena.

Onko vastaavaa ilmaista palvelua enää saatavilla, en tiedä. Muuttuvatko Blogger ja Picasa seuraavaksi maksullisiksi? Entä Gmail? Ilmainen ei ole koskaan lopulta ilmaista.

Tässä on linkki siihen postaukseen, jonka kirjoitin lisättyäni kääntäjän sivupalkkiin. Onhan siitä ollut iloa. Ainakin itselleni. Onko kääntäjä poistettava välittömästi?

___

Edit. 12.6.:
Entäs sitten tämä +1- asia? Sen ilmaannuttua siirsin jakonappulat tuonne sivupalkkiin? Onkohan sillä jotakin tekemistä Bloggerin omien tilastojen ihmeellisten sekoamisen kanssa?

Niin kaunis on maa

2011-06-04T13:57:00.000+03:00

Kirkonkellot soivat tänä aamuna yhdeksältä. Sen täytyy olla koululaisten kevätkirkko. On tämän kevään suvivirsi- ja gaudeamus igitur-päivä. Jo ennen kahdeksaa liehui ensimmäinen lippu.

Vain hetki sitten ojat, ranta ja metsänpohja olivat arkisen paljaat. Nyt ei tiedä, mihin jalkansa asettaisi sinisellä lemmikkimatolla. Pientareet loistavat keltaisenaan voikukkia, joita pienten kevätjuhlijoiden teki mieli poimia ja seppeleeksi sitoa. Kuollut rotta oli kadonnut ison kiven takaa. Linnut sirkuttivat. Pomppufiilis tarttui juhlasta mukaan ja ohjelmassa nähtyjä ihmispyramideja piti kokeilla jo kadulla juhlatamineissa.

Moni kevätjuhla oli aikaistettu arkipyhäviikon vuoksi. Koululaiset ovat ansainneet lomansa, eskarilaiset alkavat odottaa koulun alkamista. Onneksi on oma kotikoulu työjärjestyksineen, jossa päivään mahtuu useita koulupäiviä, välitunteja ja kotiläksyjä. Lyijykynät tylsyvät ja pyyhekumi on usein kadoksissa ja terotin, mutta se ei edistymistä haittaa. Ja Pirkko-opettaja ei edes itse ymmärrä kaikkia tehtäviä.

Miten helposti kaikki muuttuu kilpailuksi. Myös meillä aikuisilla. Ja vaikka allasjumpassakin. Mikä ihmeen kilpailuvietti meihin on rakennettu. Rantapalloon ei saa koskea käsin, vaan se on torjuttava veden alla käsiliikkeillä aiheutetuilla aalloilla ja olisi muistettava hengittääkin välillä. Ja me neljä paikalla olijaa yritämme parhaamme ja omat rajat tahtovat unohtua.

Sitä muistaa monenlaisia kevätjuhlia ja varsinkin niitä todistusten arvosanojen aiheuttamia reaktioita ja tunneryöppyjä. Ensin itse koululaisena koulussa ja sitten kotona, opiskelijana ja sitten taas koulussa siellä kateederin takana ja sitten vanhempana lastensa juhlissa ja nyt vielä isovanhempana. Ja toivoo oppineensa jotakin ja vieläkin oppivansa.

Ja sitä kirjoittaa kolmannessa persoonassa, vaikka tarkoittaa ihan vain itseään.

Tuo armas aika

2011-05-30T16:22:00.001+03:00

Siinä oikealla puolellani oli ne kaapit, joista Pirkko-opettajani jakoi ne aapiset, laskuopin, ne sinikantiset vihkot, yhden ihan sitä pienintäkin kokoa, kynät ja kumin. Mustepullolla oli paikka paripulpetin oikeassa reunassa ja sitten siinä vieressä se syvennys mustekynälle. Musteella kirjoitimme vain kaunokirjoitusta. Jokaisella oli oma imupaperi. S-sivusta sain kympin. Pulpetin pohjalle laitettiin pala hyllypaperia. Se oli aivan helppo pitää järjestyksessä, koska tavaroita oli niin vähän.

Liitutaulu oli vihreä ja sen oikealla puolella oli kovaääninen, josta hyvin harvoin kuuntelimme kouluradion ohjelmia. Sen alla oli puinen pieni kaappi, jossa olivat ne valtavat puupuikot ja paksua puuvillalankaa kuin köyttä. Kaikkien piti kai nähdä yhtä aikaa, miten ne silmukat luotiin. Olikohan siinä myös virkkuukoukku?

Ikkunat olivat siellä vasemmalla seinustalla, kolmasluokkalaisten puolelta valo tuli siis oikeaoppisesti. Urkuharmoni oli myös sillä puolella luokkaa ja sen viereen piti mennä laulamaan ensimmäinen kerran yleisön edessä. Se meni huonosti. Sain joulutodistukseen laulusta viitosen. Minua jännitti paljon vähemmän rokotusjonossa.

Ja jossakin vaiheessa käsivarsissani oli pieniä paiseita. Ja se opettaja oli ihana, kun hän puhdisti ja sitoi ne. Olisiko jo ollut heftaa, sitä en muista. Enkä muista tavaamistakaan aapisesta, koska osasin jo lukea. Sen muistan, miten minun piti kirjoitusharjoituksena siihen pienimpään ruutuvihtoon kirjoittaa kotiläksynä aiheesta: Äiti kertoo. Ja äiti kertoi, miten pääskynen oli kerran siivellään sipaissut häntä, kun hän oli ollut nukkuvinaan heinikössä. Samalla tavalla kuin pääskyset kiusaavat niitä vaanivaa kissaa. Sen minä kirjoitin.

Enkä minä muista, että meitä olisi lainkaan opetettu muussa kuin neulomisessa ja virkkaamisessa . Jotenkin me vain opimme kertotaulutkin kukin tavallamme. Tarkastajakin kävi ja minun piti sillä tunnilla kartalta näyttää ja selostaa Kivijärven reitti. Tarkastaja seisoi niiden kaappien vieressä oikealla puolellani.

Ja koulun pihassa oli jalopuita. Ja vaikka piha oli maantielle viettävä, kaikki koulun oppilaat pelasivat välitunnilla jalkapalloa. Myöhemmin tehtiin tasainen kenttä, jossa pelasimme nelimaalia. Ja keväisin ensimmäisillä sulapaikoilla pelasimme seinäpalloa. Ja meillä tytöillä oli mekot ja esiliinat. Ja minulla oli vihreä villatakki sinä aamuna, kun keväällä ensimmäisellä luokalla olin jostakin syystä kyllästynyt koko kouluun ja käännyin puolimatkasta takaisin kotiin.

Ja nyt minä muistan nämä ajat melko selvästi siksi, että reilusti toistasataa vuotta toiminut kyläkoulu viettää tänä keväänä viimeisen kevätjuhlansa. Ruusut kiitoksena kansakoululleni.

Ruusuja ja nokkosia

2011-05-27T14:10:00.002+03:00

Ruusuja ja nokkosia annan tällä kertaa tälle blogialustalle. Aiemmista postauksista ja kommenteista lukija on voinut havaita lievästi sanottuna ärtymystä kirjoittajassa. Ellei koko Google-tili kaikkinensa katoa ja aiheuta turhaa työtä, niin sitten tietyt selaimet (mutu-tietoa ja tarkistamatonta sellaista), kuten Firefox, estää minua kirjautumasta omaan blogiini ja sitä myöten tietenkin koko Blogger-perheeseen tässä somemaailmassa. Eli en ole päässyt myöskään kommentoimaan yhteenkään Google-ketjussa olevaan blogiin. Onkohan kenelläkään muulla ollut ongelmaa ko. selaimen kanssa? Se ei toimi vieläkään. Kirjoitan tämän IE:llä, johon en ole tottunut.

Ne ruusut tulevat siitä, että onhan tämä toiminut jo monta vuotta. Jos olisin taikauskoinen, lopettaisin bloggaamisen. Ottaisin viimeaikaiset hankaluudet merkkinä siitä, että olen sanonut sanottavani. Olenkin tietysti. Mitä nyt muutaman kerran päivässä ja välillä aamuöisin valvoeassa juolahtaa mieleen jokin asia, jonka voisin kirjoittaa muistiin. Esim. eilen illalla Housen asemasta katsoin Teemalta dokumentin Homo interneticus ja vaikka välillä torkahtelin, tulin tietoiseksi, että Etelä-Korea on noin viisi vuotta Suomea edellä somettumisessa. Kansainvälisessä vertailussa se näkyy hyvänä koulumenestyksenä, mutta sillä on hintansa. Verkkoriippuvuus on uusi sairaus. Ohjelmassa mainittiin, että täällä lännessä vastaavat ongelmat tulevat näkyviin toden teolla vasta ehkä viiden vuoden kuluttua. Näinköhän?

Nokkoset ovat muuten kuivuneet ja ne on laitettu tiiviiseen lasipurkkiin odottamaan tulevaa käyttöä. Ehkä niitä kannattaa kuivata lisää.

Hyvää viikonloppua Krokotiili Genan myötä! Syystä.

***

Edit 28.5.klo 10.30

Ongelma on toistaiseksi ratkaistu. Se tapahtui seuraavalla tavalla.Ilmaisvirusohjelmalla AVG skannattiin koko helahoito ja sitten muka korjattiin havaitut noin 3500 ongelmaa. Mozilla Firefox käyttäytyi edelleen käsittämättömällä tavalla. Seuraavaksi koneeseen ladattiin ilmaisohjelma CCleaner, joka poisti mysteeriksi jääneen ongelman. Mozilla Firefox päästää nyt kirjautumaan sekä omiin Blogger-blogeihin että antaa myös kommentoida toisiin vastaaviin.

Rohdostamassa

2011-05-22T19:41:00.001+03:00

Viime viikolla opin ihan uuden asian. Vioittuneiden koivujen kyljissä kasvaa pakurikääpä, yleinen ja helposti tunnistettava lahottajasieni. Se on jotakin superruokaa ja sen sanotaan vaikuttavan myös ihmelääkkeenä melkein kaikkiin vaivoihin. Kyseisellä hakusanalla löytyy tietoa sivukaupalla. Kun nyt sen opin, aloin katsella koivuja sillä silmällä ja löysin heti ensimmäisellä retkellä muutaman käävän. Saavat kyllä olla minulta rauhassa, vaikka sienien poimiminen kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Kuvan otin.

Kävin tänään lähietäisyydeltä tarkistamassa, että tuomi on todellakin jo kukoistuksessaan. Se merkitsee minulle kesää, oli asia termisesti miten päin vain. Mustikan kukkien lomassa kukkivat valkovuokkojen rinnalla jo myös lemmikit ja orvokit. Oravanmarja ei ihan vielä. Kielot ovat nousemassa.

Nokkosen versoja poimimme pieneen muovipussiin. En aio guuglata senkään kaikkia vaikutuksia, vaan kuivatan pestyt versot samalla tavalla kuin myöhemmin tillin ja lipstikan. Muuten lopputulema on sama kuin monien lääkkeiden kanssa. Tuoteselosteen lukemisen jälkeen vastuu siirtyy lukijalle. Sivuvaikutussa mainitaan usein myös se sama vaiva, johon lääke on määrätty.

Jättipalsami oli itänyt sateen jälkeen ja kymmenittäin miniminivaahteroita peitti auenneilla lehdillään maapohjaa. Kasvit unohtuivat, kun havaitsimme haapanapariskunnan rantavedessä. Herra Haapana vartioi ja ikään kuin kiekaisten vähän väliä varoitti rouvaansa, joka kulkijoita ja kuvaajia pelkäämättä natusteli jotakin leväntapaista rantakivien kyljistä. Nousi nurmettuneelle rantahiekallekin hetkeksi. Jäin miettimään, vaihtavatko ne vahtivuoron sen jälkeen, kun poistumme paikalta. Oli vaikea saada pariskunta yhteiskuvaan.

Rinteessä oli nousemassa etelänruttojuuri valtavana kasvustona. En ollut koskaan ennen tajunnut, että se jokakesäinen valtava ihmisenkorkuinen lehtimatto kuului sille lajille. Rohdos sekin on, mutta ei harvinainen, koska minäkin tiedän jo kolme esiintymää.

Tarkkaillen

2011-05-21T17:18:00.000+03:00

Voikukkien keltaiset auringot täplittävät jo vihertyneitä nurmikoita aurinkoisissa paikoissa, vaikka toisaalla varjoisin kohdin on vielä likaista lunta. Innokkaimmat auringonpalvojat ovat ulkosalla päivät pitkät. Itse olen kävellyt keskimäärin joka toinen päivä edes pientä ympyrää tai kahdeksikkoa lähistöllä. Ensi viikolla alkaa onneksi lyhyt allasjumppasarja.

Koivun lehti näyttää itse asiassa jo melkein täysikokoiselta. Vaahteran kukat ovat avautumassa varjoisalla rantapolulla. Tuomessa tässä vähän ylempänä näkyy jo hiukan alkukesän valkeaa unelmaa. Osa syksyllä uuden paikan saaneista vuorenkilvistä kukkii, muuten penkki on sinisenään kevätkaihonkukkia. Tulppaaneja näkyy nousevan vain yksi, narsisseja oli neljä. Mihin ne talven aikana katoavat? Lipstikka löytyi ja vaihtoi paikkaa pohjolanukonhatun kanssa. Pääsi raparperin kanssa samaan nurkkaan.

Olisikohan ukonhattu pitänyt hävittää, koska sekin on myrkyllinen kasvi? Olen käynyt kurkkimassa puistossa, alkaako maasta nousta isohirvenjuurta. Tekisi mieli siirtää sekin karkulainen pihapenkkiin. Miten sitkeä kasvi se mahtaa olla? Viime kesänä en nähnyt sen kukkivan ja sen jälkeen puistoa on perattu. Ettei vain olisi jäänyt uuden polun alle.

Iltaisin ja aamuisinkin tulee katseltua tyyntä järvenselkää, mutta jonnekin on kaikonnut jokakeväinen into lähteä kuvaamaan. Joka tapauksessa se rusakko on aina liian kaukana, nokkos- ja sitruunaperhoset viipyvät vain hetken auenneilla kukilla, tielle on liian pitkä matka ja askellus on hankalaa. Ja se kaunis valo on tipotiessään, ennen kuin saan tarpeelliset vermeet päälle. Jo kenkien jalkaan laittaminen on sellainen operaatio, etten oikein viitsi vaivautua.

Juuri nyt on sen kauneimman hennon vihreyden aika. Viipyisivät vielä helteet, jotta tämä jakso saisi kestää pitempään. Toisaalta mustikkakin jo kukkii...

Radiossa soi entisten nuorten sävellahja. Laitan kuitenkin kuunneltavaksi uudempaa. Sama kappale on soinut täällä ennenkin.

Sämpläystä kaikenlaista

2011-05-17T10:39:00.000+03:00

Nyt on kysyntää sinivalkoisuudella. Taivas varjele! On edelleen koleaakin, mutta se ei näyttänyt haittaavan kesäpukeissa hyppelehtiviä MM-juhlijoita. Itse katsoin sunnuntain ottelusta ensimmäisen erän. Heräsin eilen aamulla varttia vaille viisi enkä mistään osannut päätellä, että mitään sen kummempaa olisi tapahtunut.

Kunnes avasin radion ja hain lehden postilaatikosta. Päivän soitetuin kappale saattoi olla jonkun sämpläys Antero Mertarannan selostusnauhasta. Palasi elävästi mieleen se edellinen l. ensimmäinen kerta. Kun olen kertonut tästä, minua on moitittu populistiksi. Tällä kertaa veikkailin, että ehkä heillä nyt on jo uudet laulut. Vain osin oli. Kyllä jokainen suomalainen osaa ruotsia niin paljon, että laulaa Ruotsin kaaduttua jääkiekossa Den glider in. Kaikki muut uutiset jäivät eilen lapsipuolen asemaan. Suomeen mahtuu vain yksi iso uutinen kerrallaan.

Vihdoinkin saimme sen pitkään odotetun sateen tänne. Kävin iltapäivällä kaupungissa. Parkkipaikka löytyi helposti. Jostakin syystä auton oikeanpuoleinen takavalo jäi palamaan, kun kiirehdin hoitoon. Ja sekä meno- että paluumatkalla edessäni ajeli sama vanha mersu, jonka takalasissa oli tarra: Saatan olla hidas, mutta olen edessäsi! Emme todellakaan kiirehtineet. Kummallinen sattuma, koska ajoin eri reittiä paluumatkalla.

Enkä ollut kuulla kännykän ääntä sen hornetin lähtiessä jylisten leijonia vastaan juuri sillä hetkellä, kun kävelin kohti kotiovea ennen puoli neljää. Ja olin taltioinut kameraani jostakin lehdestä löytämäni Nauruklubin osoitteen. Jos ei kotikutoinen tilannekomiikka riitä tervehdyttävään nauruun, sitä voi nykyisin kokeilla ihan ilmaiseksi vaikka Skypessä.

Kun uni ei tule

2011-05-14T19:34:00.001+03:00

En tiennytkään, että olen aivan intuitiivisesti aivobikannut. Vain musiikki on puuttunut. Sehän tarkoittaa lepoasennossa tapahtuvaa askelkuvioiden toteuttamista ajattelemalla rytmimusiikin tahdissa erilaisia numerosarjoja. Aiheesta on pitkä videonpätkäkin tuolla tuubissa. Kai tämä on ihan asiallista asiaa, koska yleisön joukossa näkyy arvovaltaista väkeä.

Olen laskenut lampaita yhdestä sataan, yksin kappalein, kolmen sarjoissa, ynnälaskulla ja vähennyslaskulla. Joskus olen rohjennut aloittaa lampaiden laskemisen tuhannesta alaspäin vähentäen milloin minkäkin kokoisen katraan. En ole kehittynyt kummoiseksikaan aivoatleetiksi eikä unikaan ole aina tullut. Mutta kannattaa ajatella noita kaikkia muita mainittuja vaikutuksia.

Itse asiassa tarvitsen personal brainerin. Mikä tahansa keskittymistä vaativa asia auttaa, ehkä ei niinkään nukahtamiseen, mutta kivunhallintaan. Muistiakin aivobikkauksen pitäisi harjoittaa, samoin koordinaatiokykyä.

Personal trainer minulla on ollut jo vuosia. Tarvitsisin myös personal shopperin vaatehankintoja varten. Ja mikä se olikaan tämä personal organiserin työnkuva? Ja on niitä muitakin. Ainakin jokin life coach...

Hyvää viikonloppua! Kävi viisuissa ja jääkiekossa kuinka tahansa.

Koivun oksaan

2011-05-09T13:59:00.000+03:00

Teki sitten kevään viikossa. Koivun rungon lämmössä vieressä kasvavan kaverin lehti on jo lehti eikä mikään hiirenkorva. Lauantaina piti lähteä muka tavan vuoksi kiikaroimaan lintuja. Samalla näki maamiehiä koneineen pelloillaan ja varsinaiset taistolaiset torneissaan. Omaksi osuudeksi jäi oikeastaan kuulla todella äänekästä sammakoiden kurnutusta lähietäisyydeltä. Ja vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia mustikka- ja lakkapaikoista infotaulun luona. Olimme liikkeellä liian myöhään ja varjopaikassa olevassa tornissa tuli kylmä nuoremmillekin.

Eilen sää vasta varsinaisesti lämpeni ja näyttäisi siltä, että viimeisetkin liikkuvat jäälautat olisivat haihtuneet olemattomiin. Piti peilityyntä. Valkovuokot ehtivät kuin ehtivätkin kukkaan äitienpäiväksi. Nyt yritän tunnistaa perennapenkeistä nousevia kasveja, jotta niitä voisi siirrättää. Pihamyllerryksen jälkeen näyttää kaikkea olevan kaikkialla. Olisi pitänyt piirtää edes sen verran karttaa, että muistaisi mistä sen lipstikan ja koko viime kesän omassa astiassaan selvinneen vanhan pionin olisi määrä nousta. Talvi mokoma pääsi yllättämään.

Rusakko on pitänyt huolen krookuksista. Se näkyy liikkuvan tässä melkein joka aamu, mutta lähituhonsa se käy tekemässä yöaikaan. Seuraavaksi olisi tarjolla kevätesikoita, jos ne sattuvat sopimaan sen ruokavalioon.
*
Olen nyt laittanut kirjainjarrun kommenttilaatikkoon ja joutunut poistamaan roskakommentteja kerääviä postauksia. Mietin samalla koko blogin mielekkyyttä, koska hakukone huomauttelee jo oman koneen näytölläkin, etten ole pitkään aikaan käyttänyt työkaluvalikkoa. Jotenkin tässä tuntee olevansa liian tarkassa syynissä.

Vir(i)kkeitä

2011-05-03T14:24:00.002+03:00

Minut on luultavasti nimetty isänäidin mukaan. Hänen toinen nimensä oli Elisabet. Tuskin kuitenkaan Englannin kuningattarella on ollut asian kanssa mitään tekemistä. Riippuu siitä, kuinka haluaa asian nähdä. Koskaan en saanut vastauksia edesmenneiltä vanhemmiltani, miksi minulle valittiin tämä nimi, millainen vauva olin ja miten kehityin. Mitään muistiinmerkintöjä minusta ei ole. Lapsuusmuistoni alkavat siitä, mitä itse muistan.

Ruotsissa on juuri ilmestynyt Emilia Aldrinin väitöstutkimus lasten nimeämisestä: Namnval som social handling: Val av förnamn och samtal om förnamn bland föräldrar i Göteborg 2007–2009.

Ko. tutkimus koskee lähimenneisyyttä yhdessä tietyssä kaupungissa naapurimaassa eikä tietenkään ole suoraan verrattavissa viime vuosisadan puolivälin Suomen yhteiskunnallisiin oloihin. Olen joskus miettinyt omaa taivaltani korpiseudun pientilalta monen mutkan ja yllättävienkin käänteiden kautta puoliurbaaniksi itsensä lapseksi tuntevaksi aikuiseksi, joka kaipaa metsän syliin, vaikka tietää, ettei siellä enää pärjäisi. Metsäläinen ja suomaalainen olen, sillä aukea suomaisema mättäineen, hetteikköineen, lampilämpäreineen ja erämaajärvineen on minun mielimaisemani.

Käsittääkseni en ole kuitenkaan kotona syntynyt. Jotkut äidit haluavat nykyisin synnyttää kotona. Sata vuotta sitten se oli tapa. Tätini kertoman mukaan 1920-luvulla hänen veljensä oli lapioinut marraskuussa metristä lumihankea auki, että kätilö pääsisi paikalle. Joskus kätilö ehti paikalle ajoissa, joskus taas ei. Ennen oli kai jokaisessa kylässä oma lapsenpäästäjä. Mielenkiintoista oli, että kotikyläni kätilön mies puolestaan oli ns. eläinten kätilö. Tämä osasi esim. kääntää vasikan lehmän kohdussa ja tarpeen tullen vaikka poistaa menetetyn vasikan, jotta edes lehmä pelastuisi.

Kylässä oli ainakin yksi talo, jonne lapsenpäästäjää ei koskaan kutsuttu, vaikka lapsia syntyi useita. Ovat isät siis ennenkin osanneet auttaa synnytyksissä. Vasta 70-luvulla isät otettiin mukaan synnytysvalmennukseen. Valmennus on nykyään siirtynyt suurelta osin nettiin, ja kätilöt ovat tällaisesta säästämisestä huolissaan.

*
Yöpakkaset, kevään etenemisen pysähtyminen kuin seinään, pohjoista puhuva tuuli, tummana laattana liikehtivä vettynyt jää ja liikenteen melu eivät paljon mieltä ylennä. On sentään jo sen verran sulaa, että ensimmäinen moottorivene on päässyt liikkeelle. Kalastaa kyllä kannattaisi, sillä kotimaisen kalan hinta on korkea. Hyviä tomaatteja saa sentään kilon neljällä eurolla.

Vappukukka ja muita kevään merkkejä

2011-04-30T20:10:00.003+03:00

On normaali vappusää. Neljä astetta lämmintä ja pilvistä, pohjoistuuli työntää selältä jäitä rantaan. Kolme huhtikuun lopun lämmintä päivää narrasi monet jo keventämään vaatetusta. Itsekin otin kesälenkkitossut käyttöön ja pääsin kiertämään melkein kuivin jaloin tutun lampireitin. Ojanpohjat ovat vielä umpijäässä, samoin suuri osa latupohjaa. Lammet ovat sen sijaan melkein kokonaan auki. Lokkipariskunta lepäili jään reunalla, kolme sinisorsapariskuntaa uiskenteli toisaalla vaitonaisina.

Tänään tuossa mustaherukkapensaan oksalla istui peipponen. Toinen erottui selvästi vasten lunta. Puolikuuta siis vielä ainakin kesään. Nokkosperhosia on lehahdellut istumaan ilta-auringon lämmittämälle lautaseinälle. Räkättirastaita näkyy lumen alta vasta paljastuneella nurmella koukkimassa matoja. Varis on nyt antanut muurahaispesän olla rauhassa. Sen sijaan ilmeisesti jänikset söivät krookukset kukkineen päivineen.. Talttahampaiden jäljistä ei voi erehtyä. Ei se mitään haittaa. Joskus aikoinaan harmitti enemmän se, kun sama laji napsi mökillä tillit parempiin suihin, samoin mansikan kukkavanat nuppuineen. Ymmärtävät siis tuoreen lähiruuan päälle.

Kevään merkkejä ovat kukkivat sinivuokkomättäät, pihan skillat, mullasta ylös puskeva raparperi, puutarhojaan rapsuttavat ihmiset ja polkupyörillään ja potkulaudoillaan kiitävät pienet kypäräpäät. Koulun pihalla kokoontuva moporinki. Kai sekin käy kevään merkistä, että olen jo kahtena aamuna käynyt kastautumassa jäähileiden seassa. Ei siellä kauan kykene olemaan. Sitä paitsi portaiden yksi lauta on katkennut, mikä hiukan hidastaa. Rattoisaa vappua kaikille!

Kuvassa kukkii Passiflora citrina.

H.R.H.

2011-04-29T10:08:00.000+03:00

Kuuntelen radioaamiaista l. kotimaisen julkisen ruuanlaiton edelläkävijän Jaakko Kolmosen syntymäpäivähaastattelua. Kuvan tuliaislahjaksi saadun makeislaatikon avaan tänään, kun jossakin vaiheessa pysähdyn miljoonien kanssakatselijoiden tavoin seuraamaan satuhäitä. Ja minulle tuli mieleen, perustuuko monarkioiden pysyvyys ja suosio samaan kaavaan kuin saippuasarjojen. Nyt on kyllä jo ruuhkaista, koska vasta viime vuonna seurasin edellisiä.

Tämä päivä tulee kuulumaan sarjaan "missä olit kun...". Muistan jollakin tavoin kolmenkymmenen vuoden takaiset sulhasen vanhempien häät. Silloin oli niin paljon muuta tekemistä, etten ehtinyt seurata kuninkaallisten elämää. Tiedän kuitenkin enemmän Englannin kuningashuoneen elämästä kuin naapurivaltio Ruotsin. Valtavat turvajärjestelyt estävät toivottavasti kaaoksen ja britit vieraineen saavat rauhassa huumaantua tänä päivänä. Ja maailma ilmeisesti myös. Ja kaikki on nähtävissä on line, jos niin haluaa.

"We are both so delighted that you are able to join us in celebrating what we hope will be one of the happiest days of our lives." (lainaus BBC News:in sivulta) So do I.

Suomalaisia fanejakin lähti aistimaan historiallista päivää paikan päälle.

Små saker är de bästa

2011-04-27T15:42:00.002+03:00

Det finns en stor myrstacke bakom huset. För många många år har jag skyllt på olydiga barn för att ha slagit sönder denna stacke. Det vat några dagar sedan när jag tittade ut och äntligen såg vem är att skylla för denna saken. En stor kråka, den samma kråkan, som syns att ha stulit den gamla skatnästen. Myrorna var i paniken för många dagar.

Det har varit så varmt och soligt, att snö och is försvinner på ögönblicket. Jag har hört, att det redan finns hästhovsörter. Jag personligen har sett bara blåsippor i den närmaste parken. ( Vårens första blåsippa måste fotograferas av en ordentlig bloggare varje år, tycker jag.). I morse hade två cityharar suttit på hemgården, i går bongade jag en ekorre. Dessa djur är för snabba för mig. Änderna brydde inte sig om mig. Vi stod orörliga och tittade på varandra. De var vana vid att bli fotode i kvällljus på stilla vatten vid iskanten nära stranden.

Jag känner mig litet trött. Man försöker så mycket att förbereda sig för allt möjligt. Förgäves. Jag tycker, att psykiater Sinkkonen har rätt, när han säger i sin 60-års födelsedagsintervju, att de finns så många föräldrar och mor- och farföräldrar, som släsar pengar på extremehobby, men de meningfullaste sakerna barnen skall komma ihåg har varit fridfulla vardagssysslor med dem.

Det är fantastiskt att lyssna på vårens fåglar, samla kottar, titta på myror, smaka memma, äta en varm bulle med mjölk, hitta en docka efter en docka efter en docka i en traditionell matushka, dansa till egenvald musik, simma, pussla, pussa och krama och så vidare... Det har vi gjort. Åtminstone. Tusen tack!

Hyvää pääsiäistä!

2011-04-22T09:46:00.001+03:00

Tänään on kuudes pitkäperjantai tämän blogin historiassa ja sattumoisin blogikin täyttää tänään kuusi vuotta. Alan siis olla eskari-iässä. Vanhoja pääsiäispostauksia löytyy vain muutama, koska aluksi Bloggerissa ei ollut mahdollisuutta luokitella kirjoituksiaan.

Vaikka pääsiäinen on tänä vuonna myöhään, eilen sulivat viimeiset lumet edes eteläpihalta. Muualla lunta vielä riittää. Kolean sään vuoksi krookukset ja skillat ovat vielä nuput supussa. On tosin luvassa lämpenevää. Vesi on vapaa vasta silta-aukkojen ja purojen kohdilla eikä tummanpuhuvalle jäälle ole enää menemistä.

Rairuoho kasvaa pullossa. Mämmituokkonen jäi eilen ostamatta osin ruuhkan vuoksi, osin siksi, että haluamani versio olisi löytynyt vain pakastealtaasta. Niitä altaita on kaupoissa aivan liikaa. Rahkapiirakka on leivottu, lampaanpaisti marinoitumassa, savukalakiusaus uunissa, muutama iso suklaamuna ja useampi pieni varattuna. Ikkunat pesty valon tulla. Mikäs tässä on olla ja odotella.

Aurinko kierähti juuri sopivasti esiin.

Pistävää tai viiltävää

2011-04-21T16:00:00.001+03:00

Palautin tänään muovikassillisen vanhentuneita ja sopimattomia lääkkeitä apteekkiin. Ihan ohi jonon. Farmaseutti vain kysyäisi, onko kassissa mitään pistävää tai viiltävää. No, ei ollut. Yllätyin, koska olen tottunut noihin sanoihin täyttäessäni kipupoliklinikan kyselylomakkeita. Aika paljon siellä oli sellaisia vanhentuneita lääkkeitä, joilla olisi ollut määrä taltuttaa pistävää tai viiltävää kipua. Monella turhaan. Olen sinnitellyt pehmeimmin keinoin. Piikkimatto, lämpötyyny, triggerpainelu, fysioterapia, hieronnat, kylmägeelit, liikkuminen mahdollisuuksien mukaan yms. Lääkkeitäkin tietenkin.

Yksistään ja itsekseen venyttelyt ja voimisteluliikkeet eivät koskaan vedä vertoja vastaavaan toimintaan sopivassa ryhmässä tai henkilökohtaisessa ohjauksessa. On jotenkin paljon helpompaa heittäytyä toisen käskytykseen. Omat rajansa pitää tietenkin muistaa. Kävin talven aikana kansalaisopiston ryhmässä kokeilemassa vuosien jälkeen, olisiko kehon lihasmuistista enää mitään jäljellä erinäisten operaatioiden jälkeen. Samalla sain pukuhuoneessa vaihtaa ajatuksia maailman menosta. Aiheita riitti.

Siinä missä aikoinani paikkani oli eturivissä ja keskellä, jotta näkisin tarkkaan miten mikäkin liike piti tehdä, varasin nyt varmuuden vuoksi vakipaikan ohjaajasta katsoen vasemmasta takanurkasta ja kaiteen vierestä. Siitä saisin tarvittavan tuen. Sinnikkäästi kävin tunneilla, vaikka usein pinnasin liikkeissä ja tein ihan omia juttujani. Periksi en antanut.

Ohjaajia oli vuoden aikana ainakin kolme. Tiistaisella viimeisellä kerralla olin päättänyt kääntyä kannoillani, jos paikalla olisi se jaksaajaksaavieläjaksaa-ohjaaja. Onneksi ei ollut ja muutenkin kato oli jo käynyt osanottajissa. Me muutamat saimme hyvän tunnin, vaikka vietimmekin lukuvuoden viimeiset hetket jumppapallon päällä rähmällämme. Koskaan en ollut jumpan jälkeen kipeämpi tai kireämpi kuin sinne mennessä. Hyvä että tuli lähdetyksi.

Aluksi jo pelkkä pallon päällä istuminenkin tuotti vaikeuksia, mutta ei se siihen jäänyt. Napanappi kiinni selkä suorassa teimme monenlaisia liikkeitä, joita ohjaajat jostakin varastosta keksivät aina uusia ja entistä kummallisempia. Onneksi kukaan ei pudonnut. Lopulta piti asettua vatsalleen pyöreän pallon päälle. Tuki otettiin jaloilla permannosta ja aloitettiin käsien nostelu ja pito ja rentoutus. Koko ajan piti muistaa niskalinja. Ainakin minun. Sitten möngittiin pallo vatsan alla sellaiseen asentoon, että saatiin lattiatuki käsistä ja voitiin vahvistaa selkää nostamalla jalat suorina ylös. Ja hallitusti alas. Hankalinta oli taiteilla pallon päällä ristiasennossa ja yrittää nostaa samanaikaisesti ristikkäiset raajat ylös. Nyt on pallo jo kotonakin...

PS. Kiirastorstai on viileä, sumuinen ja harmaa.

Joku tekee sen puolestasi

2011-04-18T12:15:00.002+03:00

Olisi ollut helppo heittää pensselit santaan ja rukkaset naulaan viime viikolla. Kokemuksesta tiedän, että tämä Blogger osaa temppuilla milloin mitenkin, mutta ensimmäisen kerran näytti kadonneen kaikki, mitä olen vuosien mittaan tänne kirjoittanut ja kuvia ladannut. Wordpress ja Vuodatus toimivat, mutta kaikki Google-tuotteet ilmoittivat minun kadonneen.

Itse asiassa ihmettelin reaktiotani. Bloggaamisen äkkilopettaminen käväisi mielessäni. Luontaiselle uteliaisuudelleni en kuitenkaan mahtanut mitään. Halusin selvittää, mitä oli tapahtunut ja miksi. Lopulta löysin syyn tilini sulkemiseen Googlen toimesta. Gmailpostilaatikkooni oli murtauduttu Kiinasta ja lähetetty roskapostia nimissäni. Avattuani kyseisen postilaatikon, sen yläreunassa luki punaisella pohjalla, että ko. laatikossa oli havaittu epämääräistä toimintaa ja sen seurauksena tilini oli suljettu.

Ennen kuin pääsin edes näkemään tuon virkkeen, minun täytyi monien mutkien kautta kirjautua tililleni uudella salasanalla. Salasanan pääsin tosin muuttamaan vasta annettuani puhelinnumeroni, johon lähetettiin koodinumero. Arkailin puhelinnumeron antamista, koska siinä vaiheessa en tiennyt aivan varmasti, ettei sekin joutuisi vääriin käsiin. Rohkea rokan syö, ajattelin. Vaihdan sitten vaikka liittymän toiseen.

Prosessin aikana opin, että gmail-laatikon alareunassa on Tiedot-linkki, josta näkee, käyttääkö kyseistä tiliä joku muu samanaikaisesti. On se siellä ollut aina, mutta enpä ole tullut lukeneeksi kaikkia ohjeita. Opinko tästä mitään? Selvitin, mitä oli tapahtunut ja osasin palauttaa kadonneet tekstit ja kuvat. Miksi juuri minun tilini onnistuttiin murtamaan, en tiedä. Entistä vahvemmin tiedän, että isoveli seuraa tavallista tallaajaakin erittäin tarkasti ja salasanat kannattaa vaihtaa säännöllisesti.

Tämän postauksen jälkeen voisin kysyä monien ohjesivujen tavoin: Oliko tästä vastauksesta (= postauksesta) mielestäsi mitään hyötyä? Vastausvaihtoehdot: kyllä/ei.

Ihan vain tunnustellen

2011-04-15T13:51:00.000+03:00

Takatalvesta ei voi puhua, vaikka vielä on yöpakkasia. Hiekkapölyinen ilma pysyy nyt paikallaan ja ilmanlaatu huono. Terminen kevät ei ole edes alkanut. Luin jostakin, että ei tässä mistään ilmastonmuutoksesta ole kysymys, vaan siitä, että joka vuosi helmikuu on lyhyempi kuin muut kuukaudet. Vuosien saatossa talvi siirtyy väkisin hitaasti, mutta varmasti keväämmälle.(sic) Pääsiäisen ajankohdasta en viitsi sanoa mitään, koska sen ajoittuminen ainakin ennen opetettiin niin hyvin koulussa.

Valo on kevään airut ja muuttolinnut. Lumen alta on paljastunut jokakeväinen rujo likaisuus. Luonto on alastomimmillaan, ennen kuin mullasta nouseva vihreys peittää pahimman. Jätän nyt luetteloimatta mitä kaikkea bongasin.

Koulutyömaan kohdalla aloin kuulla outoa ujellusta. Huomioliivinen mieshenkilö kuljetti kädessään kadun pintaa pitkin kepin päässä olevaa, noin parinkymmenen sentin pituista metallipurkin näköistä laitetta. Miehellä oli kuulokkeet korvilla. En malttanut olla kysymättä, mittasiko hän säteilyä. Ei. Se oli jokin "stetoskooppi", jolla paikannettiin kadun alla tai vierellä kulkevia kaapeleita. Kun omaa tukirantaa vihloo jo pelkkä askeltaminen, tulee luonnostaan kiinnitetyksi huomio nykyvempainten ergonomisuuteen.

Bongasin sentään eilen kevään ensimmäiset krookukset. Tuonne lammelle ajattelin mennä käymään, mutta se oli tällä kertaa liian kaukana.

Osallistun tuolla kuvalla Sirokon haasteeseen. Kuva on otettu eräässä eläintarhassa. En siis viitsinyt kuvata katuvarsien lumen alta paljastuneita kotimaisia isompia ällötysasetelmia, joihin varsinkin näin keväällä huomaamattaan joskus tulee astuneeksi.

Ps. Jos toisillekin on ulkoileminen välistä vaikeaa, niin voi käydä vaeltelemassa aikamatkalla vaikka Toivolassa.

Vie sinä, minä vikisen

2011-04-11T12:40:00.001+03:00

Vaalipuheilta ei oikein voi välttyä. Sitä vain ihmettelen, miksi meno on mennyt sellaiseksi, että Suomen eduskuntavaalitenteissä ja keskusteluissa puhutaan enemmän Suomi-kuvasta ja roolista maailmalla kuin oman yhteiskuntamme tilasta ja tulevaisuudesta. Kun laitan silmät kiinni, minusta tuntuu kuin kuuntelisin antirentoutuskasettia. Tempo on villitty. Kysytään, mutta ei anneta vastata. Jonnekin on mahdoton kiire. Silloinkin kun joku saa vuorollaan vastata hitusen pitemmän kaavan mukaan, puhe on kuin märkä saippua. Siitä ei saa otetta, message holahtaa viemäriin. Puolueita ei oikein erota toisistaan. Oman ehdokkaan löytäminen on vuosi vuodelta vaikeampaa.

Numeroituja kasvoja vilisee tienvarsilla ja valotaulunäytöillä ja lehdissä painettuina ja erillismainoksina postilaatikossa. Ei näytä olevan rahasta puutetta. Ja lisätietoa olisi aina tarjolla jossakin www-osoitteessa. Kutsutaan fanittamaan facebookiin. Lähetetään tekstiviestejä. Ykkösehdokkaat stailataan televisioesiintymisiä varten ja sitten kohta arvioidaan nämä ehdokkaat korujen ja pinssien käyttöä myöten. Vertautetaan esiintymistaidot verkkokyselyillä, jotka saattavat avautua jo ennen kuin itse ohjelma alkaa.

Mediavaalit. Imagovaalit. Verovaalit. Pääministerivaalit. Facebook-vaalit. Muitakin uusia nimiä eduskuntavaaleille on annettu. Vaalikoneita löytyy kyllä. Eri asia on, onko niistä mitään apua. Kysymykset ovat hankalia ja vastausten painottaminen tuottaa yllättäviä lopputuloksia. Muuten olen sitä mieltä, että vaaliohjelmia on aivan liikaa jo näissä perinteisissäkin tiedotusvälineissä ja voin vain kuvitella, millaista debattia keskustelufoorumeilla käydään. Kyllästyttää jo ennen äänestyspäivää. Enkä taida olla edes ainoa, joka ei vielä ole päättänyt kenen vankkureihin hyppää.

Vikasietotilassa

2011-04-05T10:26:00.002+03:00

Kun hivelevän hohtava talvinen polku muuttuu harmaanrusehtavaksi karkearakeiseksi epämääräiseksi muhkuraiseksi mössöksi, jossa tuettukin nilkka nuljuaa kaikenlaisissa jalkineissa, ei juuri tee mieli lähteä ulos. Vaikka itse asiassa sinne juuri haluaisi. On tietenkin ne pakolliset hoidettavat joista kyllä riittää melkein joka päivälle. Eikä sitten paljon sen enempää jaksakaan. Ihmettelee vain, onko ihan oikeasti jo taas huhtikuu ja tuo järvenselkä yht´äkkiä veden valtaama.

Eilen satoi ensimmäisen kerran tänä keväänä ihan silkkaa vettä niin kovasti, että kattokin ropisi. Aamun sakea sumu kaikkosi. Ja kukkii se jo pikkuinen santti pohjoisikkunalla eikä ollut kuinkaan siitä, että putosi lattialle päälleen. Otin katkenneita lehtiä talteen ja tökin ne heti multaan. Ja aamulla ihmettelin miten kahvi kyllä tuoksuu, mutta pannu on tyhjä. Olin unohtanut laittaa jo valmiiksi mittaamani veden keittimeen. Tai en minä sitä enää mitenkään mittaa, vaan jollakin muistituntumalla valutan hanasta ja aina sen saman verran. Jos minä koen edes jossakin olevani hyvä, niin osaan arvioida kuinka monta tyhjää lasipurkkia milloinkin tarvitaan esim. hillonkeitossa. Tai marjoja pakastettaessa.

Mutta sen yhden omenahillopurkin kanssa olin avuton. Sen kerran kun olisin sitä paahtoleivälleni halunnut en saanut sen kantta auki. Lämmitin, ei apua. Paremman otteen saamiseksi käytin kosteaa tiskirättiä. Ei pieneintäkään liikettä. Toisella kertaa samat toimet kaksin, kun tulin maininneeksi, että en ole saanut purkkia auki. Lopulta piti hakea putkipihdit ulkovarastosta. Aukesi se sitten melko helposti, kun hän piti purkkia paikoillaan ja minä väänsin vai oliko se päinvaistoin. Nyt on sitten ostettu sellainen varsinainen kierrekansien avaaja, ei tosin niin jämerätekoinen kuin ne punaiset putkipihdit.

Mietin vain, miten olen aikoinani antanut useinkin lahjaksi itse tekemääni lakkahilloa ja saanut jälkeenpäin kuulla, että purkkia ei ole saanut mitenkään auki. Hillot säilyvät sillä tavalla tosi kauan.

PS. Kuva on kahden vuoden takaa. Nyt lunta on paljon enemmän. Ja kirkasvalolamppukin lakkasi toimimasta. Kai se oli niin ajoitettu, jos tähän Hehkulamppuhuijaus-dokumenttiin oli uskomista. En nyt muista, kuinka monta talvea se ehti toimia.

Edit 11.8.2011
Koska Blogger oli kadottanut kuvani enkä muista mikä kuva tässä oli, lisäsin koneelta vain jonkin talvikuvan kokeeksi nähdäkseni, saanko sen näkyviin vai näkyykö edelleen sama musta kieltomerkki.

Aurinkoista vaihteeksi

2011-03-30T16:22:00.000+03:00

Kyllä sitä hiukan hätkähtää kun ensimmäisen kerran vilkaisee peiliin uusilla lukulaseilla. Muutenkin on sellaista totuttelua ja vielä niin paljastavatkin ovat. On muitakin kuin niitä naurusellaisia silmänurkissa, taitaa olla vallan juonteita eri suuntiin. Onneksi uudet rillit sentään pidentävät silmäripset siinä kun kerran liioittelevat kaiken muunkin.

Yleislaseilla katsellessa tämä näyttö ensin vääntyili kummallisesti, mutta sitten silmät jo hiukan mukautuivat tai vain opin asettamaan sen oikeaan kulmaan. Nyt näillä uusilla varsinaisilla tuntuu kuin näyttö olisi jotenkin pullea ja taas välillä tulee kummallinen notko näytön yläreunaan. On tämä sellaista hakemista ja totuttelua. Katson nyt jonkin aikaa, miten sopeudun.

Tänä aamuna näin pitkästä aikaa auringon nousevan punaisena pallona. Edellisyönä sataneen lumen jäljiltä hanget ovat vitivalkoiset ja se puna ja sen läike siinä hangella oli kaunista katseltavaa. Ja puissakin jotka olivat kuurautuneet yöpakkasessa. Auringon noustessa pakkasta oli vielä 21 astetta. Näin kylmiä öitä en muista maaliskuun lopussa olleen. En myöskään itseäni korkeampia lumipenkkoja lähiökatujen varsilla.

En ota enkä julkaise jokavuotista ensimmäistä sinivuokkokuvaa aprillipäivänä tänä vuonna. Se on ainakin varmaa. Siksikin tänään ehkä kaihertaa silmiä, kun asettelin sen aamuisen auringon paistamaan tuon ikkunakoristeen läpi. Kaikkea sitä päähän pälkähtää. Aika monta kuvaa piti ottaa ennen kuin osui kohdalle.

On taas se aika

2011-03-26T18:33:00.000+02:00

Tänä viikonloppuna siirrämme kellojamme taas kohti kesää. Kesäaikaan siirtymisen jälkeen päivät tuntuvat aluksi lyhenevän aamusta, vaikka valoisa aika pitenee koko ajan. Illat siis pitenevät ja valostuvat entisestään. Kevätpäivän tasausta on juhlittu eri tavoin eri puolilla maailmaa. Viikon sisään on mahtunut myös Minna Canthin päivä l. tasa-arvon päivä viime lauantaina eli 19.3. Tänään on sitten tämä Maan tunti-päivä, jolloin sammutamme valot tunniksi paikallista aikaa klo 20.30. Sammutamme valot jos satumme muistamaan.

Tämä WWW:n kampanja Pimeä tunti on alkanut Australiasta vuonna 2007. Valojen sammuttaminen on hyväosaisten symbolinen ele ilmaston puolesta. Sen tarkoitus on pitää ilmastoasiaa esillä ja pitää yllä toivoa, että jokainen voi valinnoillaan vaikuttaa valoisampaan tulevaisuuteen. Kuitenkin samalla tiedämme, että yksi tunti ei riitä mihinkään, vaan itse kukin joudumme miettimään, mistä kaikesta olisimme todella valmiita luopumaan, siis luopumaan pysyvästi, että energiaa säästyisi edes hiukan.

Hyvää viikonloppua! Täällä voi käydä katsomassa, mitä hiekasta voi saada aikaan, kun osaa.

Turvavälit

2011-03-25T16:22:00.000+02:00

Autokoulussa varmaan jo opetettiin, että liikenteessä turvavälin tulee olla vähintään yhtä monta metriä kuin kuin on nopeutta km/h mittarissa. Ehkä Teekkarien autokoulun opettaja kertoi sen minulle silloin, kun hän pikkudatsunilla ajatti minut Helsingissä ensimmäisellä ajokerrallani heti moottoritielle. Odotin varmaankin ihan muunlaista ensitutustumista ajamiseen. Olin toki teoriat lukenut ja peruuttanut ja kääntänyt auton korttelin sisäpihalla.

Sittemmin tajusin kyllä, että moottoritiellä oli itse asiassa helpoin ajaa. Kaupungilla oli sen seitsemät varottavat, suojatiet, raitiotiet, kolmiot, ympyrät. Minulla oli hyvä ajo-opettaja. Hän osasi kannustaa ja opetti joustavaa, ennakoivaa ajamista. Vieläkin muistan, miten jossakin aivan keskustassa olevassa tuolla hetkellä tyhjässä risteyksessä sai hänen ohjeidensa mukaan ajaa kakkosella reippaasti kiihdyttäen. Hänellä oli nuotit ja minulla ajopeli. Yhteistyömme oli saumatonta.

Pimeäajoharjoittelua ei tuolloin tainnut vielä olla eikä liukasteluakaan käyty harjoittelemassa. Ne opit olen saanut kantapään kautta. Ensiajo pimeässä palasi viikolla mieleeni, kun ajelimme nelostietä pitkin sen osoitteen ohi, johon joulukuun pimeässä illassa tuolloin piti osua. No, osuinhan minä, mutta liian äkkiä se tienhaara vastaan tupsahti. Turvaväleistä ei ollut kyse silloin, vaan ajokokemukseeni nähden liian kovasta tilannenopeudesta.

Eilen ja tänään ja aina ja jatkuvasti, mutta varsinkin eilen, turvaväliasia on ollut esillä. Kun puhuin eilen iltapäivällä puhelimessa ja katselin samalla ulos ikkunasta, yhtäkkiä alkoi tupruttaa sitä lunta, jonka oli ollut määrä ennusteiden mukaan tulla jo keskiviikkona. Muuten koko päivä oli ollut poutainen, mutta navakkatuulinen. Tämän äkillisen sääilmiön vuoksi läheisellä tiellä, niillä paikoilla joissa olen kamerani kanssa silloin tällöin kulkenut, alkoi pelti kolista. Radio piti ajan tasalla.

Vain hetkisen kestäneen paikallisen pyryn loputtua näki kiikarittakin, että liikenne oli pysähdyksissä. Suuronnettomuus oli lähellä. Mikään turvaväli ei riitä silloin kun näkyvyys on nolla. Toisaalta jatkuvassa liikennevirrassa pysähtyminen aiheuttaa peräänajon. Vaikea tilanne. Vaikka meillä on nämä kelikamerat ja vaihtuvat nopeusrajoitustaulut, nekään eivät ehdi avuksi sään äkkimuutoksissa.

Itse olen kyseisellä tiellä joutunut pakosta joskus pysähtymään muutaman kilometrin välein putsaamaan jäätyvää tuulilasia. Vähälumisena talvena oli kerran myös sellainen tuisku, että tien paikka piti arvata, koska edellä ajavan takavalot eivät näkyneet ja jäljet hävisivät samantien. Sellaisen ajomatkan jälkeen olivat polveni kuin hyytelöä, jo silloin nuorena.

Kuvassa taidan itse olla kameroineni häiriötekijä, koska toisen auton kuljettaja näkyy ajaessaan vilkaisevan sivulle. Eilen pysyin kyllä visusti poissa paikalta.

Kymmenes kirjoitus

2011-03-20T19:10:00.000+02:00

Tanssiva Harmaa Pantteri aivan oikein osasi yhdistää minut toiseen blogiini haastaessaan kommeneissaan myös minut mukaan tähän mm:n aloittamaan Lastun ideasta syntyneeseen meemiin: Millainen oli blogisi kymmenes kirjoitus? Olen siis "avautunut arjestani" (Ks. PS.) myös Karoliinana. Karoliina tosin vaikeni viime vuoden helmikuussa.

Tämän blogin olen aloittanut 22.5.2005 ex tempore. En aloittaessani tiennyt yhtään, mihin ryhdyin. En edes tiennyt, mitä koko sana ´blogi´ tarkoitti. En ollut kuullutkaan. Ehkä en olisi koskaan aloittanut koko harrastusta, jos olisin loppuun asti käsittänyt, että kaikki itse asiassa näkyy kaikille, vaikka luulin kirjoittavani vain itselleni ja niille, joille olin heti antanut blogiosoitteeni. Blogin nimi oli aluksi Liisan jutut, vaikka pikemmin sille olisi sopinut tämä myöhemmin vaihtamani Ihan pihalla.

Kuvailen alkuaikojen postauksissa mm. teknisiä ongelmia. Minulla oli onneksi jo tuolloin apu Skypen päässä. Näyn kirjoittaneen päiväkirjamaisia lyhyitä postauksia. Arjesta. Liian varhain työelämästä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneen ihmisen kamppailusta yrittää saada selvyyttä raastavaan kipuun. Toivosta. Pettymyksistä. Ja sitten niistä paremmista päivistä ja niistä pienistä ja suurista iloista.

Pysyttelin pitkään blogilistan ulkopuolella. Sinne liittyminen nosti huomattavasti kirjoittamiskynnystä, mutta samalla hiljalleen lisääntyvä palaute, siis verkottuminen, tavallaan myös koukutti. Moneen haasteblogiin on myös tullut osallistuttua. Runojakin rustattu, turistu tarinoita, julkaistu luomukuvia. Avattu sivublogeja, kokeiltu eri blogialustoja. Erottu blogilistalta. Moni alkuajan blogiystävistä on jo lopettanut bloggaamisen. Moni on silti vielä matkassa mukana. Kiitos teille kaikille!

Ja tässä se luvattu kymmenes kirjoitus:

tiistai, toukokuu 10, 2005
10.toukokuuta Ainon päivänä
KirjoittiLiisaklo14.46
Paljon on tähän väliin mahtunut. Lauantaina kävimme Marian ja äidin luona. Puin tukiliivin aamulla päälle ja laitoimme pöydän penkkeineen peräkonttiin. Ja menoksi. Kävimme Sokkarilla ja M. haki kiinalaista ruokaa. Ostin äidille pitkät alkkarit. Ne on helpommat pukea kuin sukkahousut.

Äidin luona sitten joimme kahvit, katselimme matkakuvia ja lastenlasten lauluvideopätkiä. Se kävi kätevästi tietokoneen näytöltä. Minä kaihdan kameraa. Otan itse mieluummin kuvia toisista. Selkä on niin mäsänä, että kampaajakäynnit ovat todella vaikeita. Pari tuntia kului nopeasti. Koen itseni äitiä hauraammaksi. Sitä kuitenkin yrittää olla parempikuntoisen oloinen kuin on. Eikä ikävistä asioista puhuta - vieläkään.

Takaisin tulimme Viherlandian kautta. Päivä oli melkein kivuton, mutta seuraavana aamuna olin kaatua kylppärissä. Tukiliiviä ei kai saisi pitää niin montaa tuntia päivässä.

Äitienpäiväkahvit keitin itse. Kaikki lapset muistivat. Lastenlapset omakätisin piirustuksin. Miikaelin porukka kävi kylässä. Tosin silloin meitä jo väsytti. Oli ilta.

Maanantaina otettiin verikokeet ja tänä aamuna oli kipupolikäynti. Tyhjän saa pyytämättäkin. Itse on jollakin tavalla endorfiinikipuhormoninsa jostakin kehitettävä. Sieltä en apua tunnu saavan. Olisiko lähdettävä sittenkin yksityispuolelle? Nyt on Kiinanmatkalaisen vuoro syödä antibioottikuurinsa. Tauti kehittyi kuumeeksi asti.

PS.
Tutkijankammion portailla-blogin sivuilta löytyvät linkit seuraaviin pdf-tiedostoihin. Ensimmäisessä olin materiaalia, jonka kaltaisten käyttäytymistä tutkija jälkimmäisessä artikkelissaan ihmettelee. Sitä tässä itsekin ihmettelen.

Östman, Sari: Avaudutaan arjesta. Suomalaisnaisten Internetelämäjulkaiseminen
ja maskuliinisuuden esittämisen keinot. Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen
laitos, Kulttuuriperinnön tutkimus. Pro gradu. 2007.

Östman Sari, FM, Turun Yliopisto: Avaudutaan arjesta - Elämäjulkaisija kaltaisiaan ihmettelemässä. Ethnos-tiedote 2/2008

Tee työtäs laulellen

2011-03-17T14:58:00.000+02:00